Uni paras lääke on, sitä nauttikaamme

Taas on tullut aika kirjoittaa tänne sähköiseen sielunpeiliin jotain. Sinällään ei ole mitään raportoitavaa, ajatukset ovat jäsentämättä ja yleiskunto on vähän arveluttava. Ei niinkään että olisin fyysisesti luhistumassa sen kummemmin, äskeinen ateriointi vain meinaa niin sanotusti palata lähtöpisteeseen. Yksipuolinen ruokavalio ei olekaan elimistölle hyväksi.

Näin viime yönä monen monta unta. Tai sitten vain yhden unen joka on poukkoillut sinne tänne hyvin taajaan. Muistan unesta/unista vain pieniä palasia sieltä täältä, ainakin öiseen elokuvaan on kuulunut kuolemaa, auton alle jäänyt poika ja muuta mukavaa. Ehdoton kohokohta on kumminkin se että näin unessa kauniita asioita tapahtuvan kauniin ihmisen kanssa. Oli jotenkin mukavaa herätä 50 minuuttia ennen herätystä, tyyny näiden erittäin miehekkäiden käsivarsien puristuksessa, kuin lusikka-asennossa ihmisen kanssa nukkuen. Olin erittäin hyvällä päällä tästä johtuen ja hyvä olo jatkuu edelleen vaikka vähän etookin.

Ennen töihin lähtemistä (käytän tässä palkkani maksavan yrityksen maksamaa aikaa jonka yleisenä velvoitteena lienee työnteko eikä tällainen turhanpäiväinen jaarittelu) keitin normaalia enemmän kahvia, kuuntelin mm. Sinatraa ja olin kuin kesälomalla. Melkein myöhästyin töistä tästä syystä.

Nyt sitten töissä olen opetellut erään erikoisohjelman käyttöä ja vulgaaria kieltä käyttääkseni, tästä ei varmaankaan tule ns. lasta eikä paskaa. Illalla suuntaan taasen teatteriharjoitteiden pariin (oikeammin kyllä suoraan töistä eikä illalla) ja kotiudun kun aika on kypsä. Onneksi esityskausi alkaa aivan tuota pikaa sillä psyykkisesti raskaan näytelmän seuraaminen joka ilta on omalle psyykelle myös raskasta. Pitäisi melkein harjoittaa mielikuvaharjoitteita jotta oma, edes näennäisesti terve, pää pysyisi varmemmin kasassa eikä luhistuisi kuten korttitalo kun on ensiesityksen vuoro.

Show me yours, I'll show you mine.

Kylläpäs aika kulkee yhä kiihtyvämmällä tahdilla. Sehän on tietenkin ihan selvää, mitä pidemmäksi oma elämänkaari venyy, sitä lyhyemmiltä päivät tuntuvat koska kokemushistoriaa on enemmän. Välillä vain tuntuu sille kuin olisi tunturin laella oleva puu joka naavoittuu hiljaa paikallaan, pilvien pyyhältäessä ohi kovalla vauhdilla, vuodenaikojen vaihtuessa nopeaan kuin luontodokumenteissa ikään.

Tuntuu sille kuin vasta äskettäin olin ala-asteella, limudiskossa tanssimassa hitaita luokkakaverini kanssa, pulssin ollessa hyvinkin korkealla ja hermostuneena ajatuksesta että ”olisiko tänään ensisuudelman aika?” Ja nyt, aivan yhtäkkiä, olen keski-ikäinen mies joka saa aitiopaikalta todistaa kuinka ihmiset (osa edelleen ja osa ennen) lähipiirissäni vakiintuvat, pariutuvat, muodostavat perheitään ja nikkaroivat kotejaan (kiitos J. Martikainen tästä). Niin, taas on siis uusi elämä ottamassa muotoaan kohdussa, lillumassa nesteessä ja pikkuhiljaa tulossa reagoivaksi yksilöksi.

En ole katkera vaikka se ehkä olisikin sallittua tässä tapauksessa. Olen vain vähän surullinen. Milloin on minun aikani? Onko se koskaan? Haluaisinko sittenkään? Olisinko valmis ”hylkäämään” oman itsekeskeisen elämäni jonkun pienen kirkuvan yksilön edestä? En edelleenkään osaa antaa vastauksia. Enkä ehkä haluakaan. Vaan, eipä tuo ole ajankohtaistakaan.

Jatkan itseni kiusaamista sillä päähäni on iskostunut ajatus tietynlaisesta elämästä. Tänään aamulla, töihin lähtemistä odotellessa, otin käteeni uskollisen kuulakärkikynäni, asettelin polveani vasten minulle tärkeän vihkon, avasin puhtaan aukeaman ja aloin kirjoittamaan. Synnytysprosessi oli nopea, niin nopea että yllätyin itsekin ja tuloksena oli… Laulu. Työnimen voinen paljastaa, en muuta. Pitkästä aikaa sain saatettua siis kokonaisen laulun tekstin päästäni paperille ja työnimenään kantaa tämä yksilö sanaa ”Tiedän”. Miksi muka työnimi jos se kerran on valmis, saattaisit kysyä jos tätä lukisit. Sen takia että haluan antaa sille rauhan hetkeksi ja tarkastella parin päivän kuluttua sanavalintojani sillä en muista kirjoitusprosessista juuri mitään.

Missä tähän tekstiin voi törmätä? Ehkä joskus jossain, toisella nimellä varustettuna, bändin esittämänä ja siinäpä se. Minä tiedän mistä se kertoo ja se on minun omaisuuteni.

Saalis ja saalistaja

Rupesin eilisen, erittäin mielenkiintoisen ja osittain jopa tunnerikkaan internet-yhteyksien välityksellä tapahtuneen keskustelun jälkeen miettimään tänään aamulla moraalia. Mikä onkaan moraalisesti oikein? Kenen onni on tärkein? Mikä on moraalisesti oikein onnea etsiessä ja sitä tavoitellessa? Onko saalistaminen sallittua?

Jos viedään ajatusta vähän isommalle tasolle, vaikkapa ihan maailmanpolitiikan äärelle asti, alkaa yksilö ehkä väkisinkin miettiä. Oliko Saddam Husseiniin kohdistunut ajojahti oikein? Vaikka kyseessä oli virallisten selvitysten mukaan demokratian jakelu Lähi-itään, voi vain miettiä oikeita tarkoitusperiä kun kyseessä on valtion vapautus. Valtion jolla on suunnattomat öljykentät hallussaan ja vapauttajana toimii ”supervaltio” joka kuluttanee tuota fossiilista polttoainetta, mustaa kultaa (kohta arvoltaan yhä lähempänä sitä kiiltävää kaimaansa), maailman eniten. Toki Saddam on varmastikin ollut syyllinen kansanmurhiin mutta ken on syytön, heittäköön ensimmäisen kiven. Se kivi ei voine lentää ainakaan Atlantin toiselta puolen, onhan tässä Irakin vapauttamisessa kuollut 73000 irakilaissiviiliä. Puhumattakaan muista vapautuksista joita ovat tehneet. Melkoinen määrä ihmisiä. Joku voisi jo tätäkin kutsua kansanmurhaksi, eikö totta?

Minulla ei ole esittää minkäänlaisia vastauksia mihinkään. Eipä niitä varmasti kyllä kukaan minulta odottelekaan. Mietin tässä vain ”ääneen” asioita jotka vaivaavat tätä epämuodostunutta päätäni. Niinpä siis tuskailen erilaisten tilanteiden jännittävyyksiä, niin ulko- kuin kotimaassa, niin kotona kuin… no vaikka puutarhassa.

Eilisestä vielä sen verran että vaikka osalta osasin arvata keskustelun kulun jo etukäteen, koin myös pari mukavaa yllätystä takaiskujen lomassa. Niillä pitää mennä jotka on itselle suotu? Olkoon sitten kohtalona onnettomana eläminen tai ei. Mieluummin kuitenkin ei. Oloni on tyyni kuin pimenevän illan tummentama järvenpinta.

Horot.

Hei taas! Minä täällä. Viikonloppu on nyt suoritettu alta pois ja uusi viikko on alkamaisillaan. Ensi-iltaviikko on siis kyseessä ja lauantaina oli ensimmäinen läpimeno jossa olin mukana. Hyvälle vaikuttaa ja kävin erään näyttelijän kanssa hyvin antoisan keskustelun. Mukava muistella lämmöllä näinkin pientä asiaa.

Ihmettelen suuresti musiikkikulttuurien eroja ja sukupuolia. Tarkennetaan esimerkein. Raskaammassa populäärimusiikissa on tavallista että laulujen tekstit kertovat ikävöinnistä, epätoivosta, kaihosta ja sen sellaisista asioista.

"Et huomaa minua, et kaipaa minua.
Väität: näin on hyvä, en vain tohdi uskoa.
Kuuntele minua, kuuntele kipua
mennyt aika pitää minut elossa.

Ja joka luojan päivä kannan tätä surua
annan sille vallan, ruokin sydänverellä.
Puren hampaat yhteen ja itken silmät päästäni.
En jäänyt aivan yksin, on suru lohtunani."

(Mokoma - Itken silmät päästäni)

Nostetaan selkeästi toinen jalustalle ja itketään sydänverellä. Siirrytään toiseen genreen, tarkemmin sanottuna hiphop-musiikkiin. Tekstityksissä tuntuu olevan naisten alistaminen, esineellistäminen ja muutenkin horottelu voimissaan.


"Siispä heitä kledjut vittuun ja asetu nelinkontin
Hinkki hieroo pimpin märäks ja tsekkaa sun takakontin.
Näin hyvää seksii harvemmin tulet siis saamaan
joten on oikeus ja kohtuus saada siementää sua naamaan.
Vittu mitä tuskaa oli puhkoo sun neitsytpuskaa,
mut nyt lähdet lataa äläkä luule et lähden kuskaa
joo joo soitan soitan, vitut soitan mä vaan bluffaan
numeros pois luuristani streittinä pois rustaan."

(Kehäkettu & Setä Koponen - Tuu lusii mun punkkaan)

Tämän tahtiin nyt sitten nuoret tytöt tanssivat, heiluttelevat stringiperseitään tanssilattioilla kuin huomista ei olisi. En ole ikinä kokenut että olisin mitenkään konservatiivinen mutta tätä en ymmärrä. Sinällään tuollainen teksti on hyvinkin äijämäistä ja naurattaa kyllä mutta se että naiset alistuvat tälle. Hiphop-kulttuurissa muutenkin naisen asema on hivenen kyseenalainen. Jos et usko, katso mikä tahansa hiphop-musiikkivideo. Vaikkapa Luniz - I got 5 on it

Jos joskus käy niin että saan tyttären... en osaa edes sanoiksi pukea. Jotenkin tuntuu sille että jo ottosiskoni varjeleminen on välillä tuskaisaa. Olikin itseasiassa ihan mukavaa kun hän käväisi luonani perjantaina, juttelimme pitkästä aikaa kunnolla ja toivon että näemme pian uudelleen.

Eipä tässä nyt sitten oikein muuta.

Agentteja vastaan.

On varmaankin taas aika tänne kirjoittaa jotain. Miksipä sitä sitten ei tekisikään alkoholin vaikutuksen alaisena, yksinäisenä perjantai-iltana? Niinpä niin. Ei tämä ehkä kannata mutta menköön. Otetaan nopea katsaus kuluneen viikon tapahtumiin:

Töissä on tullut oltua, toimeliaana ja toimettomana, väsyneenä ja ylipirteänä. Näistä neljästä termistä saa muodostettua koko työviikon, joka onneksi oli edes jollain tapaa tapahtumarikas: Ensi kesä on turvattu, vihdoin ja viimein mutta toimintatavat ovat vielä täysin hämärän tulevaisuuden hallussa.

Teatterilla on tullut oltua joka päivä töiden jälkeen ja päivän pituus onkin ollut 13 tuntia oikeastaan poikkeuksetta. Paitsi tiistaina. Tiistai oli eräs elämäni kulmakiviä, näinhän vuosien odotuksen jälkeen Killswitch Engagen vihdoinkin livenä. Takaiskuna oli se että Adam D. oli loukannut jälleen selkänsä ja oli pois soittajalaumasta. Yhtä kaikki, mahtava keikka oli ja kyllä sydäntä lämmitti Howard Jonesin (vieraskoreat?) lausahdukset, joita tuli monta kertaa keikalla: "This is no doubt, by far our best show overseas!"

Nytpä siis yksin kotona, olut ja musiikki seuranani. Tänään ei tarvinnut siirtyä teatterille lain, eilinen uurastus oli niin hyvä että ohjaaja antoi sekä itselleen että minulle myös armoa. Niinpä huomenna vasta taas valaisemaan muita. Viikonloppu tuo tullessaan myös työkiinnikkeet eli tänään pitäisi olla hillitysti alkoholin kanssa, huomenna on luvassa kansainvälisiä agentteja kymmenen jälkeen aamulla ja täytyisi olla edes joten kuten edustava. Työnantaja ei välttämättä osaa arvostaa vanhalle viinalle haisevaa krapulaista.

Puhuisinko sydämen asioista? Tiedän että tarvetta olisi saada avautua hieman, mutta sanon vain että... unia. Uni tuo onnen.

Tähän biisiin on maailman paras lopettaa. Teksti puhukoon puolestaan.


----------------
Now playing: Kyyria - Gift
via FoxyTunes

Syksyn tuloa ei voi estää.

Sakea ilma painaa kulkijoiden päät kumaraan, sumu peittää kerrostalojen katot sisäänsä kuin kostea ja kylmä peitto kiedottaisiin ympärille. Anathema soi, kuinka sopivaa oikeastaan. Uskollinen kahvinkeittimeni on onneksi tehnyt jälleen a-luokkaista työtä ja näin saan nauttia ensiluokkaisesta makunautinnosta näin aamusta.

Viikonloppu tuli ja meni. Perjantai meni valoja säädellessä ja kaverilla saunoessa. Käytiinhän me tietenkin baarissakin mutta siellä ei kaiketi tapahtunut mitään erikoista. En ainakaan muista että olisi. Lauantaina valoja lisää paikalleen, ansakset ylös ja ihailemaan omaa jälkeä. Ihan ok. Lauantaina selvisi se että sunnuntaina ei tarvinnutkaan mennä teatterille sillä vasta tänään alamme tekemään kohtauksia. Näin ollen, jälkiviisaana voin todeta, olisin voinut lähteä rakkaan ystäväni synttäreille sittenkin Helsinkiin. Hassua, koko asia ei tullut mieleeni lauantaina kertaakaan sen jälkeen kun olin päässyt kotiin.

Jälkikäteen ajatellen, olisi ollut oikein hyvä kyllä lähteä jonnekin. Ei niinkään etteikö tämä toinen vaihtoehto, eli sohvalla lojuminen ja The Officen kaikkien jaksojen katsominen, ollut oikein hyvä ja lompakko- sekä maksaystävällinen.

Tänään siis taas teatterille ja huomenna jatkuu työn melskeet.

Ja niin, ystäväni jonka juhlat jäi väliin. Jos luet tätä, ihan rehellisesti sanoen, en ollenkaan havainnut tätä uudestisyntynyttä mahdollisuutta tulla juhlimaan. Anteeksi. Olet rakas.

Vajarit

Mitenköhän jatkuva univaje vaikuttaa psyykeeseen? Allekirjoittaneen tapauksessa asialla ja sen pohtimisella ei sinällään ole kiire, onhan vajaita öitä tullut nukuttua ainakin 15 vuoden ajan. Jos joitain oireita olisikin tullut esille, ne on laitettu persoonallisuuden piiriin. En tiedä kuinka paljon ihmiset nukkuvat keskimäärin mutta normaalin 6 tunnin sijasta nyt pari viimeisintä viikkoa on menty keskimäärin jopa 4-5 tunnin unilla.

Rakkaan harrastukseni loppusuora ennen tosihetkiä on alkanut, pari viikkoa on ensi-iltaan aikaa ja toiminta myöskin alkaa olemaan sen suuntaista. Tänään, ylityövapaan kunniaksi siis harrastuksen pariin ja kaikki illathan menevät luonnollisesti harjoituksia seuratessa ja omia hommia aloitellessa. Rupesin eilen illalla miettimään että mikähän ajaa minut tekniikkapuolelle, pois lavalta ja valonheittimien paisteesta? Huonomuistisuuteni repliikkien suhteen? Pelko heittäytymisestä johonkin jota ei koe itselle mielekkääksi? Silkka voyerismi? Auktoriteettikammo? En keksinyt tähän oikein mitään tyhjentävää vastausta, ehkäpä sopiva keitos johon laitettaisiin jokaista yllämainituista ainesosista.

Tässähän olisi vaikka kuinka paljon jaariteltavaa mutta jätän nyt tässä mainitsematta työasiat kokonaan (ja sen että tänään selviää työpaikkani tulevaisuudesta hyvin paljon tuossa 08.30-10.30) ja iloitsen jo etukäteen siitä että tänään on perjantai ja sen mukana tuoma oikeutushan on kaljanjuonti ja rilluttelu. Näitä siis tänään luvassa. Psyyke vaatii niin. Ehkä. Muutenhan se olisi paloina...

----------------
Now playing: Stam1na - Likainen parketti
via FoxyTunes

Mitä nyt?

Hei vain ja tervetuloa lukemaan tätä blogia jonka tarkoitus on varsin narsistinen ja hedonismiin tähtäävä. Aion siis tässä puida, kasvottoman valamiehistön edessä ollessani, elämääni ja sen mukamas-monimutkaisia ongelmia ja käänteitä.

Tiedossa on typerää avautumista, lapsekasta kiukuttelua ja ihmettelyä, uhmaikäisen tasoista uhoittelua ja myös puhdasta hajoamista. Kiinnostavaa, eikö totta?

Mistä tämä kaikki sitten nyt juurtaa juonensa ja saa alkunsa? Pidin alkuvuodesta blogia toisaalla ja törmättyäni kyseisiin hengentuotoksiin pari viikkoa sitten, hymyilytti koko homma niin paljon kaikessa typeryydessään että ajattelin jatkaa sitä täällä.

Mutta koska aion pitää tätä blogiani vain omaksi huvikseni enkä usko että tämä tulee koskaan palvelemaan ketään muuta, millään tasolla, jätän ihmisiä ja asioita anonymiteetin suojaan.

Alunperin tänään kun töissä sain tämän idean kirjoittamisesta, pohdin pitkään mitä tässä loppujen lopuksi kertoisinkaan ja mitä en. Koska ajauduin kovaan kiistaan pääni sisällä tulevasta sisällöstä ja sen sensuroinnista jätän sensuurin avoimeksi ja muokkailen lennossa sitten sitäkin.

Tässä siis alkupuheeni, kaikessa toistossaan. Tule ihmeessä lukemaan mitä minulle kuuluu. Päivitän säännöllisen epäsäännöllisesti.
----------------
Now playing: Jarkko Martikainen - Kaikki me kuolemme pian
via FoxyTunes