Näytetään tekstit, joissa on tunniste perjantai. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perjantai. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. lokakuuta 2007

Reilu kerho.

Perjantai se on nyt langennut päällemme kuin Damokleen miekka ja olo on myös sen mukainen. Hyvä biisi soi päässä ja työstressi tuntuu olevan minimissään. Tietenkin jotkut pienet asiat painavat tässä työyhteisössä.

Otetaan esimerkki: Tänään, joka perjantaisessa palaverissamme ehdotin että siirtyisimme käyttämään pelkkiä Reilun Kaupan tuotteita, esim. kahvia ja teetä. Kyseessä on erittäin minimalistinen muutos jolla kumminkin voi vaikuttaa positiivisesti, ei välttämättä koko maailman kulkuun mutta kumminkin. Olin suosittu. Kannatusta tuli kaikilta paitsi siltä henkilöltä joka taloomme kahvia kantaa. Kyseessä on vanhempi rouvashenkilö jonka elämän tarkoituksena on olla ns. vastarannan kiiski. Hän ei kuulemma osaa ostaa kaupasta sitten oikeita tuotteita. Lupauduin jatkossa suorittamaan nämä kahvi- ja teeostokset jos kyseessä on niin ylitsepääsemätön ongelma.

Rupesin miettimään muutosvastaisuutta ja fobioita.

Miksi kaiken uuden koetaan olevan pahasta? ”Vanhassa vara parempi” ja muita latteuksia tähän perään. Mikä uudessa pelottaa? Miksi fakkiintua vanhaan vain sen takia että siihen on totuttu? Voisiko joku uusi asia, aate tai mielipide kumminkin olla muutos parempaan päin? Minä uskon niin. Ylipäänsä olisi hyvä välillä kyseenalaistaa omia tapojaan ja mietteitään, jos ei muuten niin vain virkistääkseen omaa päätään.

Virkistämistä on tietenkin jos jonkinlaista. Tänään tapahtuva virkistäminen on jotain aivan muuta kuin omien arvojen kyseenalaistamista ;)

Siispä toivotan hyvää perjantaita ja viikonloppua Sinulle siellä, silmäpari näyttöpäätteen toisella puolen. Pian on aika juhlia.

perjantai 12. lokakuuta 2007

Vajarit

Mitenköhän jatkuva univaje vaikuttaa psyykeeseen? Allekirjoittaneen tapauksessa asialla ja sen pohtimisella ei sinällään ole kiire, onhan vajaita öitä tullut nukuttua ainakin 15 vuoden ajan. Jos joitain oireita olisikin tullut esille, ne on laitettu persoonallisuuden piiriin. En tiedä kuinka paljon ihmiset nukkuvat keskimäärin mutta normaalin 6 tunnin sijasta nyt pari viimeisintä viikkoa on menty keskimäärin jopa 4-5 tunnin unilla.

Rakkaan harrastukseni loppusuora ennen tosihetkiä on alkanut, pari viikkoa on ensi-iltaan aikaa ja toiminta myöskin alkaa olemaan sen suuntaista. Tänään, ylityövapaan kunniaksi siis harrastuksen pariin ja kaikki illathan menevät luonnollisesti harjoituksia seuratessa ja omia hommia aloitellessa. Rupesin eilen illalla miettimään että mikähän ajaa minut tekniikkapuolelle, pois lavalta ja valonheittimien paisteesta? Huonomuistisuuteni repliikkien suhteen? Pelko heittäytymisestä johonkin jota ei koe itselle mielekkääksi? Silkka voyerismi? Auktoriteettikammo? En keksinyt tähän oikein mitään tyhjentävää vastausta, ehkäpä sopiva keitos johon laitettaisiin jokaista yllämainituista ainesosista.

Tässähän olisi vaikka kuinka paljon jaariteltavaa mutta jätän nyt tässä mainitsematta työasiat kokonaan (ja sen että tänään selviää työpaikkani tulevaisuudesta hyvin paljon tuossa 08.30-10.30) ja iloitsen jo etukäteen siitä että tänään on perjantai ja sen mukana tuoma oikeutushan on kaljanjuonti ja rilluttelu. Näitä siis tänään luvassa. Psyyke vaatii niin. Ehkä. Muutenhan se olisi paloina...

----------------
Now playing: Stam1na - Likainen parketti
via FoxyTunes