Absence of hangover does not mean soberness.

The Streets soi asunnossani. Vasemmassa pohkeessani on jonkinlainen omituinen suonenveto tahi kramppi. Käveleminen koskee. Onneksi ei koskenut pari tuntia sitten kävellessäni sunnuntaisen keskustan halki kohti kotia. Tällä olkkarin pöydälläni jalkojeni lisäksi on lasinen tuoppi jossa limua. Loput limusta on tiskipöydällä pullossa ja osittain jäisenä. Sohvalla on vaatemytyn lisäksi maksalaatikkorasia, siinä haarukka pystyssä ja osa kyseisestä laatikosta jo elimistössäni.

Yritän miettiä kuinka monta alkoholiannosta tiputtelin elimistööni eilen. Kaksi kotona, viisi Uhmalla, kolme PRKL:ssä? Muutoinhan asialla ei ole mitään väliä, mutta haluaisin kovasti hypähtää pyöräni satulaan, laittaa virrat päälle, painaa starttia ja tuntea ne sata hevosvoimaa valmiina tottelemaan komentojani.

Eilen oli mukava ilta kaiken kaikkiaan. Kuunneltiin omituisia biisivalintoja, lankomies heitteli mitä kummallisimpia biisejä ilmoille ja uskon jokaisen oppineen jotain uutta. Hämmentyneitä ilmeitä ja oivalluksen kirkastamia hetkiä. Fiilaan. Syön maksalaatikkoa. Suunnittelen en mitään. Haluaisin kirjoittaa biisitekstin, olen täysin tyhjä teksteistä ja ideoista. Pitäisi kirjoittaa lopputyötä, en ole kirjoittanut sanaakaan siitäkään. Kello on kohta kaksi iltapäivällä. Kaikkea pitäisi tehdä ja nauttia auringosta, jos se nyt edes tuolla paistaa. Kuten amerikkalaiset asian niin hienosti sanovat: fuck it.

Photosynthesis

Ikäkriisini osoitti taas uusia piirteitä itsestään tuossa päivänä eräänä, olisikohan ollut tunti sitten. Olen alkanut vähän kuin salaa digata pykälää rauhallisemmasta musiikista. Ehkä syynä on kesä ja aurinkoisuus, mene ja tiedä. Joka tapauksessa kuuntelin eilen illalla/tänään aamulla Kärtsyn uutta levyä ja sehän oli kaikessa poppiudessaan aivan hyvä. Alkuviikon olen kuunnellut hyvin paljon Frank Turneria ja haaveillut samankaltaisen musiikin tekemisestä. Ehkä pitää hankkia jostain teräskielinen akkarini takaisin ja alkaa rämpytellä sormenpäitä koviksi.

Jotenkin minusta tuntuu, että tietyllä tavalla en aikuistu koskaan. On ihan sellainen olo kuin elokuvassa, jossa ihminen seisoo kadulla ja kaikki tapahtuu ympärillä valtavalla nopeudella ja kamera kiertää hitaasti tätä seisovaa yksilöä. Ainoa ero tuohon näkymään on se, että siinä seison minä (tietenkin kaiken keskipisteenä) ja ohitse kävelevät ihmiset ovat kaikki menneet naimisiin ja/tai saaneet jälkikasvua. Ehkä se ihmisvirta vähenee siitä samalla kun aurinko laskee ja kohtaus loppuu siihen, että Miero seisoo yksin keskellä pimeää ja hiljentynyttä katua. 4:n sekunnin fadeout ja lopputekstit kehiin.

Tästä on luonnollisesti kirjoitettu paljon biisejä (ehkä?), ja tämän viikon aikana olen palannut Frank Turnerin kappaleeseen Photosynthesis yhä uudestaan ja uudestaan. Haluanko jakaa sen kanssanne? No tietenkin. Tässä siis hyvän tuulen biisi varustettuna tekstillä jonka allekirjoitan täysin. Teksti on aika pitkä, joten linkitän sen. Ole hyvä ja lue se simultaanisesti biisin soidessa, hyvä on se. Niin kuin kait pohjimmiltaan sinäkin.

Latter Day

Hei, mitä kuuluu? Minulle vähän sitä sun tätä. Kesäloma alkoi muutama päivä sitten. Nyt tietenkin ilma on juuri sellainen normaalin epäkuuma ja muutenkin sopimaton. Hellettä toki tuli otettua vastaan ja juhlistettua asiaankuuluvin menoin, silloin kun se vielä oli ajankohtaista. Nyt on menossa kolmas päivä ilman pisaraakaan alkoholia ja se varmasti tekee erittäin hyvää. Tosin tässä jostain kulman takaa tulleesta, minut yllättäneestä yksinäisyyden tunteessa mieleni tekisi mennä johonkin baariin, jotta kuulisin ihmisten puhetta. Edellisen kerran olen puhunut jonkun muun kuin kaupan ihmisen kanssa sunnuntaina, viettäessäni erittäin miellyttävät tunnit Uhman kanssa Tervasaaressa päivää paistatellen.

Hain tänään kaksipyöräiseni huollosta ja pelkäsin summaa jo etukäteen. Suhteellisen huojentuneena maksoin 35€:n laskun ja karautin sen kunniaksi tankillisella bensaa pitkin poikin Etelä-Suomea, vältellen sadepilviä. Harkitsen erittäin vakaasti matkaamista hyvin pian isäni mökille, jotta pääsisin nauttimaan puulämmitteisestä saunasta, Saimaasta, laiturilla makailusta ja joutilaisuudesta. Tosin siellä jos jossain sitä vasta sitten varmaankin tuntee itsensä yksinäiseksi.

Neidon kanssa hommatkin menivät mitä ilmeisimmin puihin aika tehokkaasti. En voinut varmaksi sanoa vielä seuraavana päivänä, kun olin aika reilusti alkoholin vaikutuksen alla siinä vaiheessa yötä. Tämä siis tapahtui lauantaina. Eilen sitten varmistui asian todellinen laita. Jos ei heilaa helluntaina, ei vissiin ainakaan stressiä koko kesänä. Hoh hoh, kiinnostavaa luettavaa, eikö totta?

Koska tästä on tulossa taas tällainen nillitysteksti, lopetan sen osion ja tähän loppuun lämmitänkin vanhan kunnon top-3 -listauksen. Minun listani tänään menee näin:

1)Moottoripyöräily (rahan- ja ajanvietteet)
2)Ghost Brigade (korvakarkit)
3)Porkkalanniemi (uudet paikat)

Miten sinun listasi menee?

(Otsikko tällä hetkellä soivaa Callistoa)

CD

Hyvää huomenta täältä auringonpaisteesta. Istun tällä hetkellä hotellihuoneeni parvekkeella, taivas on täysin pilvetön ja suoraan edessäni siintää välimeri ja muutama rahtialus. Aurinko korventaa turvonnutta ruhoani ja hiki helmeilee otsallani. Kello on pian yhdeksän aamulla.

Autoja vilistää rantakadulla ja vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottumattomalle se luokin ihan oman ohjelmanumeronsa, jos ylitse tahtoo mennä. Eilen en tahtonut, vaan pysyttelin tyystin perusasioiden äärellä: kirjautuminen hotelliin, kamppeet huoneeseen, läheiseen ravintolaan syömään, kauppaan, takaisin hotelliin, aulabaariin, nukkumaan.

Todennäköisesti huonoin koskaan syömäni moussaka tuli eilen eteeni. Täysin mauton, hajuton, väsynyt, jos sellaista termiä voi ruoasta käyttää. Sen kanssa tuli tosin ranskalaisia perunoita, joten tärkkelyksen ja hiilareiden määrä ainakin tuli otettua haltuun. Hotellin aamiainen ei juurikaan tästä paremmaksi pistänyt: kylmiä paahtoleipiä, hikistä juustoa, tomaattia, kurkkua, pikakahvia. Onneksi oli sentään appelsiinimehua ja paahtoleivän päälle laittaa halloumia.

Tunnin päästä pitää olla töissä. Työpisteen sijainnista ei ole vielä mitään tietoa, mutta eiköhän tuo löydy. Illalla aion liipaista hyvän kännin ja huomenna tehdä töitä vasta iltapäivällä. Unohdin muuten näköjään pakata uimashortsit mukaan, joten ostoksille on mentävä. Samalla ostoskerralla on hankittava myös jonkin sortin sandaalit, skeittikengät ovat pienehkö liikkuva inferno tässä kelissä. Niin siis, tällä hetkellä ulkona on noin 27 astetta celsiusasteikolla. Mereltä puhalteleva pieni tuulenvire auttaa kummasti. Tänään ajattelin luopua talviturkista.

Eipä minulla tässä nyt ole taas oikein mitään merkinnän arvoiseksi laskettavaa kirjoitettavaa. Neidon kanssa asiat etenevät hitaasti, mutta yleisfiilis on hyvä ja kunhan tässä nyt saa nämä viimeiset työasiat hoidettua alta pois ja palattua Suomeen, niin ehkä sitten pystyy panostamaankin asiaan. Entombed soi flapperini kaiuttimista. Ihan pian on loma ja se onkin mukava aloittaa moottoripyörän korjaamisella. Erittäin mukava. Yhtään en mieluummin esimerkiksi ajelisi sillä mökkeilemään tai jonnekin muualle. Neljässadas ilmoitukseni Turhuuksien tieltä päättyy tähän.

Kyproksella 3.6.11.

Miero Laine

Nocturnea

Eilen jotenkin olin hyvin epäsosiaalisella päällä, jollain tasolla asian tiedostaen ja sitä kautta sitä ruokkien. En ottanut kontaktia kehen- enkä mihinkään, sen kuin vain lojuin kodissani ja manailin pleikkaripelieni huonoutta. Jossain vaiheessa iltaa nauratti tämä hurjan villi sinkkuelämäni; perjantai-ilta yksin kotona ns. lököhousuissa sohvalla viltin alla.

Kunnes.

Yhtäkkisesti puhelimeni rämähti soimaan keskeyttäen senhetkisen ylläkuvatun aktiviteetin. Ystäväni Stereo soitti ja manaili illan tylsyyttä. Pienen neuvottelun jälkeen sovimme hänen nappaavan kodostaan erinäisiä iloliemiä mukaansa ja tulevan luokseni kyläilemään. Kello oli puhelun alkaessa 21.30. Siispä nopeasti säädyllisempää vaatetta ylle, jääkaapissa lojuvat kolme halpakaljaa elimistöön ja Stereota vastaan kävelykadulle.

Tulimme osoitteeseeni ja aloimme rupatella ja litkutella juomia kurkkuihin. Noin vartin jälkeen Stereo kysyi hämmästyneenä: ”Miksei musiikki soi? Ollaan sun luona ja täällä ei soi musiikki?!?” Olin vaimentanut musiikin lähteissäni häntä vastaan, ihan kohteliaisuussyistä. Eihän tuollaisen utelun jälkeen voi muuta kuin laittaa musiikin jälleen täyttämään ilmatilaa. Kysyin kohteliaasti, olisiko jotain mielimusiikkia toivelistalla, mutta ei kuulemma ollut. Kaikki menisi. Siispä painamaan tästä datamasiinani pikanäppäimestä play ja ilmoille tursusi sopivalla äänenpaineella vanhaa kunnon Cannibal Corpsea. Pakko rakastaa satunnaissoittotoimintoa ja sen tilannetajua.

Kun olimme jutelleet yllättävänkin syvällisiä kumpaisenkin elämästä, kuten kohteliasta on, päätimme lähteä ravintolaan huojumaan. Soitto Pokeritähdelle ja samalla kellonajan tarkastaminen. 00.02. Siirryimme yllättävän tyhjään The Stageen juopumaan ja keskustelemaan samoista aiheista kuin aiemmin. Pilkun aikaan siirryimme kulman taakse, heteroystävälliseen juottolaan. En ollut vuosiin Lostarissa käynytkään ja meininki oli ihan samanlaista kuin ennenkin. Alakerran bunkkerius muistutti nuoruusvuosista. Stereo halusi mennä heiluttamaan äsyriään, joten jäin yksin istuskelemaan ja nauttimaan kylmähköstä oluestani. Ei kovin montaa sekuntia tarvinnut istua yksin. Kohteliaasti kieltäydyin nuoren miehen seurasta ja sainkin istua yksin tämän jälkeen. Stereo jäi vielä tanssimaan, kun kerroin lähteväni kotiin nukkumaan. Kellonajasta ei käsitystä.

Tänään olisi nyt sitten keikkoja keikan perään. Von Hertzenit Lasipalatsin aukiolla klo. 17.00, Jimi Tenor Maailmakylässä klo. 18.00 ja klo. Illalla The Blanko Loosessa.

En muista olenko muuten hehkuttanut, mutta Marzi Nymanin Nocturne on ehkä yksi maailman parhaista biiseistä ikinä. Meshuggah-tyyppisen alun jälkeen päästään jossain puolentoista minuutin kohdalla täysin erilaiseen maailmaan. Hyvin kaunista, erinomaisesti sovitettua ja soitettua ja laulettua. Stemmoista menee kylmät väreet selkäintopiitäni pitkin ja kun soolo alkaa, voi jumalauta mikä meininki! Galaksit räjähtelevät ja aurinko sulattaa ikiroutaiset mantumme, joita myös sydämiksi joissain piireissä kutsutaan. Soolo on silkkaa timanttia, tulkinta ja fraseeraus... ei pysty sanoin kuvailemaan. Täydellisyyttä kaikin tavoin eikäsitätietenkäänoleinternetissä.

Ette tiedä, mistä jäätte paitsi. Paitsi jos tiedätte biisin. Silloinhan te ette kyllä tavallaan ole paitsi.

Nyt suihkuun ja sitten ihmettelemään ilmaistapahtumien vaikutusta lompakkoon ja maksaan. Saahan nuo lomarahat tuhlattua jo etukäteen tällain kivasti.

Ystävällisin kevätterveisin,

M.Laine

P.S. Löytyihän se biisi tuolta Groovesharkista. Kuuntele se.

Yllättävä comeback ja muita tarinoita (ei oikeastaan).

Kello on 6.58 ja on perjantaiaamu. Kesälomani ensimmäinen päivä. Ei tunnu yhtään lomalle vielä. Lähinnä ärsyttää, kun kaikki kyselevät lomasuunnitelmista ja vastaan tylsästi, etten pidä sellaisesta lomasta, jossa joutuu kalenterimerkintöjä paljon tuijottamaan. Joitain suunnitelmia minulla kyllä on: mökkeilyä Saimaan rannalla, suvun komeimpien miesten tapaaminen ja Turun saariston rengastien koluamista moottoripyörällä nyt ainakin. Muutoin aion olla virran vietävänä ja tehdä mitä päähän pälkähtää milloinkin.

Tunnen krapulan lähestyvän kehoani ja tiedän, etten voi sitä pitää etäällä millään ninjakarate-liikkeillä. Taidan keittää kahvia, hetkinen.

Aloitin kirjoittamaan tätä merkintää valtavalla innolla ja nyt kaksikymmentä minuuttia myöhemmin into on hukatus. Samoin idea tästä tekstistä. Ehkä nyt sitten vain keskityn tuohon kahvinjuontiin ja tarinoin elämästäni myöhemmässä vaiheessa. Ihan kohta on kesä, Flogging Molly saa soida vaikka päivittäin, aurinko paistaa ja elämän olla hyvä. Nyt se ainakin vaikuttaa sille, ettei olisi ihan silkka mahdollisuus. Voi nimittäin olla, että Neito on astumassa takaisin elämääni.

Nähtiin tuossa tiistaina parin alkoholipitoisen juoman merkeissä. Jännitti aika paljon, vaikka olinkin jo etukäteen anteeksipyydellyt käyttäytymistäni (olipa muuten työn ja tuskan takana ajankohdan selvittäminen omasta blogista vs. vanhojen merkintöjen lukemaan jumittaminen) silloin joskus syksyllä 2008. Kerroin ihan suoraan olleeni tuolloin(kin) henkisesti sellaisessa tolassa, etten osannut ottaa toisia ihmisiä juurikaan huomioon. En edes muista miten tuolloinen tapailumme päättyi.

Yhtä kaikki, nähtiin siis tiistaina terassilla ja voi luoja, miten voi ollakin nainen kaunis. Huh huh. Olin yhtä typerää hymyä koko illan ja keskusteltiin paljon. Kävimme parissa eri paikassa illan mittaan ja lopulta oli lähdettävä eri suuntiin. Varovasti tiedustelin tulevaisuutta sanoilla ”joskus uusiksi?” ja tämä oli mielestään kelpo suunnitelma. Sovimme tapaavamme vasta ensi kuun puolella, kun saa gradunsa jätettyä ja täten vapautettua elämästään suurimman osan taas muuhun kuin kirjoitustyöhön.

Eilen mennessäni kesälomalle töistä, minut pysäytti feissari. Olin aluksi ärsyyntynyt mutta muistinkin olevani lomalla joten kiireetön. Juttelimme jonkin aikaa ja minun oli myönnyttävä hyvän asian edessä. Allekirjoitin maailmanlaajuisen vetoomuksen ydinasekiellon puolesta ja tämän jälkeen suostuin liittymään jäsenekseen. Nyt minusta on sitten kai ihan oikeasti tullut hippi, kun kerran kuulun Sadankomiteaankin. Pitääköhän tässä liittyä johonkin tasapainottavaan klubiin? Jin ja jang, tavallaan. Ehkä joku koprofiilien etujärjestö tai brutaalin death metalin ja muunkin mölisemisen kannattajat ry:hyn?

Pari tuntia tämän jälkeen löysin itseni istumasta terassilta, kun yllättäen puhelimeni soi vaikeata musiikkia. Neitohan siellä soitteli. Olin yllättynyt. Puhelu meni jotakuinkin näin:

M: No moikka Neito!
N: No heippa! Missä oot?
M: Oon Stagen terassilla nauttimassa olutta.
N: Ahaa, onko sulla seuraa?
M: Ei tietenkään ole.
N: Ei tietenkään? Saanko liittyä seuraan, mutta vain yhdelle. Mun pitää oikeasti kirjoittaa se gradu loppuun vielä.
M: Ilman muuta saat. Aion yrittää siis manipuloida kaikin tavoin sua jäämään pitemmäksi aikaa.
N: Heh heh. No, mä tuun sinne kohta.

Näinpä tapahtui. Neito ilmaantui paikalle ja yritin skarpata ja täten pienentää aika massiiviseksi paisuvaa genit...humalatilaani. Joimme kylmällä ja tuulisella terassilla yhdet ja suuntasimme tämän jälkeen Looseen syömään hampurilaiset. Jos burgerin nimi on Bacon Bastard, on odotukset aika korkealla. Rymisten tulivat alas. Ihan perushamppari, ei mitenkään koolla pilattu. Olin kieltämättä vähän pettynyt.

Burgerin ja kaljan jälkeen oli jatkettava matkaa ja Neito suuntasi kotiinsa, minä omaani. Kotona sitten iski nostalgiavaihde oikein huolella leukaperiin ja ainoa vaihtoehto oli katsoa Guano Apesin live-dvd ja nauttia sen kanssa vielä suhteellisen tarpeettomia oluita. Ensimmäinen avovaimoni olisi varmasti revennyt jos olisi nähnyt tilanteen: 11 vuotta sitten sama mies katsoi samaa dvd:tä ja samalla tavalla nyökytteli sohvalla. Ainoastaan painoa ja hiuksia on tullut lisää. Katselmuksen jälkeen piti sitten vielä kumminkin potentiaalisesti mokata ja laittaa Neidolle viesti:

”Hei Neito! Jotenkin tiedän, että pitäisi olla kirjoittamatta tätä, mutta vallaton mieleni vie voiton. Siispä tahdon vain sanoa, että oot tosi kaunis. Eipä tässä muuta, moi.”

Tämän jälkeen menin suorilta nukkumaan.

Jotenkin hassusti tämä merkintä nyt sitten räjähti pitkäksi ja omituista kyllä, ainakin minulle se näyttäytyy kaikesta huolimatta melankolisen pohjavireen omaavana. Ehkä meillä vanhuksilla kaikki on sellaista. Ennen oli laivat puuta ja värejä ei ollut keksitty ja hevosvankkureilla matkattiin. Nyt toinen kahvimukillinenkin on lopussa, samoin on tämän merkinnän tola.

Rahat meni, läskiä tuli.

Jälleen yksi viikonloppu menestyksekkäästi takana. Perjantaina käytiin työpäivän päätteeksi Uhman ja Pokeritähden kanssa terassilla ja pussikaljoittelemassa. Terassiksi valikoitui Bar Llamas, joka eittämättä on aika miellyttävä paikka. Kylmä tuuli vain haittasi muutoin hyvää toimintaa. Pussikaljat haettuamme siirryimme vanhaan kunnon Ruttopuistoon, jossa meininki olikin hivenen odotettua villimpää.

Ruttikseen (ainakin omien havaintojen mukaan) uutuutena tullut maksuton yleisövessa oli hyvä juttu. Sen invapuolelle päästäkseen pitää ilmeisesti maksaa rahaa. Tästä innostuneena joku sekakäyttäjä yritti kaivaa kolikoita ruuvarilla ulos ja hänen pari ystäväänsä yritti maanitella ja kiskoa sekistä pois pahan hommistansa.

Joku suhteellisen idioottimainen ja käytöstavaton ryhmä huusi täyttä häkää pullonkerääjille ja heitteli lasipulloja paskaksi. Ihan uskomatonta toimintaa. Tulevaisuuden toivoja.

Lauantaina heti aamusella piti herätä ja pakata reppuun vaihtovaatteet ja lähteä rokkireissulle. Edellisestä vastaavasta onkin todella paljon aikaa ja oli mukavaa hypätä pakettiauton kyytiin ja laittaa aivot ns. offline-tilaan. Matkan määränpäänä oli Pori ja sinne myös saavuimme. Olin suhteellisen häkeltynyt, kun pääsimme keikkapaikalle minuutilleen sovittuun aikaan. Äänentoistoa ei ollut vielä paikalla saati sitten tietenkään kasattu ja valokalusto oli katossa kiinni rautalangoilla ja sähköjohtojen pätkillä. Pelotti jo pelkkä kyseisen näyn ymmärtäminen. Valojen suuntaaminen olikin aika yhtä tyhjän kanssa, samoin ylipäänsä koko kalusto. Jostain varastojen perukoilta oli kaivettu vanhoja huonoja fresuja ja heikosti toimivaa materiaalia.

Vihdoin ja viimein äänentoisto saapui paikalle ja pojat pääsivät myös soundcheckin tekemään. Tämän jälkeen lähdettiin tutustumaan majoitukseemme ja huh huh, millainen paikka. Yövyimme omakotitalossa, joka toimi muutaman opiskelijan kimppakämppänä. Tuli välittömästi mieleen American Pie 2, eikä meininki varmaan ole kovin kaukana kyseisestä leffasta tuossa paikassa. Porealtaasta alkaen on kaikkea ja pojat järjestävät kuulemma mm. toogabileitä.

Lopulta kello löi sen verran, että oli aika mennä keikkapaikalle ja rykäistä veto alta pois. Meininki oli hyvä ja harvalukuinen kansa piti. Keikan jälkeen nopeasti kamat autoon, auto majoituksen pihaan jemmaan ja ryhmä kohti Porin yötä. Menimme Monttuun katsomaan The Blankoa ja tämän jälkeen olin niin väsynyt, että lähdimme rumpalin kanssa kebab-annosten kautta nukkumaan. Olen nukahtanut vissiin aika lailla heti, kun olen sohvalle itseni oikaissut. Aamulla heräsin suhteellisen iso kuolemanmaku suussani.

Lähdimme jo kymmenen aikaan aamulla ajamaan takaisinpäin ja krapulaisen ryhmän jutut olivat melko levottomia. Tuli naurettua niin paljon, että vesi valui silmistä ja poskipäihin sattui. Kotiin pääsin iltapäivällä, enkä poistunut enää mihinkään. Sen sijaan tein laiminlyötyjä kotitaloustöitä ja söin epäterveellisesti. Tietenkin.

Tänään aamulla luin muutaman vanhan blogimerkintäni etsiessäni erään henkilön nimeä, ja huh huh. Kylläpä on tyyli muuttunut ja korusanoin varustellut kertomukset elämästäni ovat silkkaa kaukana siintävää historiaa. Niin kaukana, ettei edes kaukoputkella näe. Pitäisi ehkä skarpata.

Siinä kaikki nyt tällä erää, nyt aion käydä ostamassa kahvia ja jatkaa töissä istumista. Melko varmasti tyhjän panttina.

The Heat

Edellisen merkinnän jälkeen en mennytkään ottamaan toista korjaavaa, vaan sinnittelin kotiin asti. Käytin myös ensimmäistä kertaa ikinä lentokoneessa wifiä. Huikea parannus ajanvieteongelmiin tulee olemaan tuo. Jos sallitte tällaista hivenen markuskajomaista sanajärjestystä käytettävän.

Kiekkomatsia tuli seurattua Gloriassa, varmaankin Helsingin suurimmalta näytöltä. Yhdeksäntoista neliömetriä oli kokoa ja kyllähän siitä näki. Yllättäen menin aika humalaan matsin aikana ja muistan kotiutuessani naureskelleeni, kun laitoin herätyskellon soimaan vahingossa vasta 9.15 työajan alkaessa varttia aiemmin. Seuraavaksi sitten heräsin tuohon em. kellonaikaan ja hivenen kiirehän siinä sitten tuli. Onneksi duunissa oli suhteellisen rento meininki ja sai ihan vapaaseen tahtiin tehdä hommia.

Tuli sitten lähdettyä tuonne Kauppatorille katsastamaan juhlia ja hoh hoijaa. En tiedä olenko jo niin vanha, että en tajua mitään nuorisoviihteestä vai missä oli vika, mutta esiintyjäthän olivat ihan silkkaa paskaa. Paitsi Loiri ja kevyehkö ylitulkintansa. Minun kävi sääliksi niitä lukuisia lapsiperheitä, jotka olivat paikalla esim. Nygårdin kirosanasateessa ja ylipäänsä alapäähuumorihommassa. On siinä ollut vanhemmilla selittämistä jälkikäteen. Ja mitä se Tuure Kilpeläinen siellä teki? Tai se täysin yhdentekevä Poju? Tai se joku rock-yhtye? Todella huono kattaus ylipäänsä.

Illalla kävin vielä Kustaa Vaasassa moikkaamassa tuttuja musavideon julkistamistilaisuudessa ja ajelin prameasti taksilla kotiin. Ei olisi kannattanut. Ytimessä oli sellainen kaaos päällä, että maksoin aika monta euroa paikallaan istuskelusta.

Tänään oli vähemmän krapula kuin arvelin ja kävinkin Lahdessa kääntymässä. Noin puolen tunnin kuluttua olisi IWRESTLEDABEARONCE Tavastialla, mutta koska olen enemmän ja vähemmän lojunut edelliset neljä iltaa baareissa, on nyt pakko säästää rahaa (ja maksaa) ja jättää väliin. Niinpä nyt sitten lojun kotona ja kuuntelen The Prodigya ja haaveilen kesästä. Ehkä se sieltä vielä tulee eteen jossain vaiheessa.

(Otsikko The Prodigya)

Huuuh.

Hei vain kaikki. En tiedä mistä aloittaisin, on hivenen hämärän peitossa asiat ja yleisessä myllerryksessä. Olen tällä hetkellä Oulun lentoasemalla odottamassa lentoa takaisin kotiin. Käväistiin työporukalla piipahtamassa viikonloppureissulla ja kivaa oli. Pakolliset Toripoliisin patsas ja Rotuaari tuli tsekattua läpi, samoin pari baaria ja yleisesti ottaen meininki oli hyvä. Suurta plussaa oli hotellin tarjoama saunamahdollisuus kahtena iltana peräkkäin.

Nyt olo on suorastaan arveluttava ja elimistö tilttailee. Se ehkä kuuluu tähän hommaan jotenkin, en tiedä. Harmittavasti jäi Stam1nan keikat väliin talouspoliittisesta syystä. Tuli nähtyä erästä tuttuakin pitkästä aikaa ja liirum laarum.

Minulla oli joku pointti tähän merkintään, mutta enpä muista sitä enää. Täytyy ehkä mennä ottamaan toinen tasoittava kalja ennen lentoa ja samalla yrittää selvittää, onko jotain kisastudiota jossain hyvässä paikassa. Että jos vaikka olisi ihan kuudentoista vuoden takainen lopputulos. Miksi sitä pitää muistella? Siitäkö on kiinni tämän kansakunnan itsetunto?

Huomenna on taas työpäivä ja se toivottavasti antaa sopivaa jarrua tämän illan kuvioon. Olen muutoinkin todella väsynyt nykyään (tähän hommaan), ja rikkonaiset ja lyhyet unet eivät ainakaan edesauta pirteystilan saamista. Mutta joo, eipä tässä sitten ilmeisesti muuta. Pitkää ikää teille kaikille.

Day 30 Your favourite song at this time last year

Nyt tämä on sitten kalkkiviivoilla (kirjoitin ensiksi -viinoilla). On ollut mukavat 30 päivää, kun on saanut silkassa egosentrisyydessään keskittyä omaan itseensä ja musiikkiin. Samalla tämä on ollut hyvää kirjoitusharjoitusta pitkällisen hiljaiselon jälkeen.

Olin etukäteen varma, että Toolia ja Isistä tulee valituksi enemmänkin, mutta jäivätpä aika vähille. Varsinaisia yllätysnostoja ei tainnut tulla yhtään kappaletta. Ellei nyt sitten paria kevennystä oteta huomioon. Niin se vain on, ei sitä ilmeisesti osaa suhtautua tiettyihin aihealueisiin vieläkään vakavalla otteella. Ristiotteella.

Koska vuosi sitten en kirjoittanut mihinkään mitään, en voi mistään tarkistaa vuodentakaisia suosikkejani. Muistini on luonnollisesti hatara, kuten meillä vanhuksilla jo sietääkin olla. Jos kaiken muistaisi mitä näillä kilometreillä on kerinnyt tehdä, psyyke pettäisi uskoakseni aika nopeasti. En muista ilmestyikö vuosi sitten tähän aikaan mitään hyvää levyä edes. Kyllä varmaan joku julkaisi jotain edes etäisesti sivulauseessa mainitsemisen arvoista.

Kerkesin tässä jo vähän panikoitua asian tiimoilta, kunnes tajusin katsastaa kalenteriini. Vuosi sitten kalenterini pursusi merkintöjä ja yksi sieltä nosti päätään. Kun näin kyseisen merkinnän, tajusin heti valtaisan epäkohdan blogissa. En ole täällä aikoihin hehkuttanut erästä yhtyettä. Bändi kuuluu ehdottomasti suuriin suosikkeihini. On siis oiva tapa lopettaa tämä missio tuon merkinnän lopputulokseen ja samalla antaa kyseiselle yhtyeelle se kunnia joka heille kuuluu. Vuosi sitten lempibiisini toden totta oli tämä.