maanantai 23. toukokuuta 2011

Rahat meni, läskiä tuli.

Jälleen yksi viikonloppu menestyksekkäästi takana. Perjantaina käytiin työpäivän päätteeksi Uhman ja Pokeritähden kanssa terassilla ja pussikaljoittelemassa. Terassiksi valikoitui Bar Llamas, joka eittämättä on aika miellyttävä paikka. Kylmä tuuli vain haittasi muutoin hyvää toimintaa. Pussikaljat haettuamme siirryimme vanhaan kunnon Ruttopuistoon, jossa meininki olikin hivenen odotettua villimpää.

Ruttikseen (ainakin omien havaintojen mukaan) uutuutena tullut maksuton yleisövessa oli hyvä juttu. Sen invapuolelle päästäkseen pitää ilmeisesti maksaa rahaa. Tästä innostuneena joku sekakäyttäjä yritti kaivaa kolikoita ruuvarilla ulos ja hänen pari ystäväänsä yritti maanitella ja kiskoa sekistä pois pahan hommistansa.

Joku suhteellisen idioottimainen ja käytöstavaton ryhmä huusi täyttä häkää pullonkerääjille ja heitteli lasipulloja paskaksi. Ihan uskomatonta toimintaa. Tulevaisuuden toivoja.

Lauantaina heti aamusella piti herätä ja pakata reppuun vaihtovaatteet ja lähteä rokkireissulle. Edellisestä vastaavasta onkin todella paljon aikaa ja oli mukavaa hypätä pakettiauton kyytiin ja laittaa aivot ns. offline-tilaan. Matkan määränpäänä oli Pori ja sinne myös saavuimme. Olin suhteellisen häkeltynyt, kun pääsimme keikkapaikalle minuutilleen sovittuun aikaan. Äänentoistoa ei ollut vielä paikalla saati sitten tietenkään kasattu ja valokalusto oli katossa kiinni rautalangoilla ja sähköjohtojen pätkillä. Pelotti jo pelkkä kyseisen näyn ymmärtäminen. Valojen suuntaaminen olikin aika yhtä tyhjän kanssa, samoin ylipäänsä koko kalusto. Jostain varastojen perukoilta oli kaivettu vanhoja huonoja fresuja ja heikosti toimivaa materiaalia.

Vihdoin ja viimein äänentoisto saapui paikalle ja pojat pääsivät myös soundcheckin tekemään. Tämän jälkeen lähdettiin tutustumaan majoitukseemme ja huh huh, millainen paikka. Yövyimme omakotitalossa, joka toimi muutaman opiskelijan kimppakämppänä. Tuli välittömästi mieleen American Pie 2, eikä meininki varmaan ole kovin kaukana kyseisestä leffasta tuossa paikassa. Porealtaasta alkaen on kaikkea ja pojat järjestävät kuulemma mm. toogabileitä.

Lopulta kello löi sen verran, että oli aika mennä keikkapaikalle ja rykäistä veto alta pois. Meininki oli hyvä ja harvalukuinen kansa piti. Keikan jälkeen nopeasti kamat autoon, auto majoituksen pihaan jemmaan ja ryhmä kohti Porin yötä. Menimme Monttuun katsomaan The Blankoa ja tämän jälkeen olin niin väsynyt, että lähdimme rumpalin kanssa kebab-annosten kautta nukkumaan. Olen nukahtanut vissiin aika lailla heti, kun olen sohvalle itseni oikaissut. Aamulla heräsin suhteellisen iso kuolemanmaku suussani.

Lähdimme jo kymmenen aikaan aamulla ajamaan takaisinpäin ja krapulaisen ryhmän jutut olivat melko levottomia. Tuli naurettua niin paljon, että vesi valui silmistä ja poskipäihin sattui. Kotiin pääsin iltapäivällä, enkä poistunut enää mihinkään. Sen sijaan tein laiminlyötyjä kotitaloustöitä ja söin epäterveellisesti. Tietenkin.

Tänään aamulla luin muutaman vanhan blogimerkintäni etsiessäni erään henkilön nimeä, ja huh huh. Kylläpä on tyyli muuttunut ja korusanoin varustellut kertomukset elämästäni ovat silkkaa kaukana siintävää historiaa. Niin kaukana, ettei edes kaukoputkella näe. Pitäisi ehkä skarpata.

Siinä kaikki nyt tällä erää, nyt aion käydä ostamassa kahvia ja jatkaa töissä istumista. Melko varmasti tyhjän panttina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti