19 pisteen käännös.

Maanantaita, ei mitään muuta arkipäivää. Viikonloppu on suoritettu alta pois ja sen tapahtumarikkauden vuoksi olisi oikeus ja kohtuus kertoa siitä myös täällä. Tapahtumien luonteen vuoksi näin en tee kuitenkaan. Jos asioiden ja tapahtumien luonnetta ja yleistä kulkua pitäisi kuvata, käyttäisin jo hyväksi todettua menetelmää, vapaan assosiaation hedelmäistä sanasalaattia:

Äänialan timantti, ystäväpariskunta ja sisko, olutta, antikvaarinen oluthuone, paikkakunnan hauskin mies, levynjulkaisu, matalahintaisia juomia, tuttavia, tunnelmallinen keikka, hymyä, kotimatka, yllättävä tunnustus, yllättäviä asioita (sensuuria sensuurin sisällä), nukahtaminen.

Tuossa oli siis muutama irrallinen (ja varmasti mielestäsi irrationaalinen) sana lauantai-illasta. Muutoin viikonloppu on mennyt kasvisruoan ja kodissa sekä työssä oleilun merkeissä. Nyt näin maanantaisena, vesisateisena aamuna, kahvin (reilun kaupan, tietenkin) ollessa hyvää ja isossa mukissa, musiikin ollessa kotimaista ja oivaltavaa Stam1naa, tekemättömyyden vapauden ollessa päivän isminä, on hyvä olla. Vaikkakin eilisen testauksen pistemäärä ei yllättänyt, se laittoi miettimään ja uskon että se kohottaa aktiivisuuttani. Sen on tavallaan pakko. Tämä vuosi on murroksen vuosi, hyvässä tai pahassa.

"Suhteettomuus" monologi yhdessä näytöksessä

Hei sinä siellä. Minä täällä. On taas tullut aika kirjoittaa merkintä tänne vaikka asiaa ei sinällään olekaan. Voisin nyt kaiketi ensimmäistä kertaa kajota aikaisempaan lupaukseen ja peräti pitää sen. Täten, hyvät naiset ja herrat, Mierolainen ylpeänä esittää: Suhteettomuus, monologi yhdessä näytöksessä.

valot himmenevät salissa, kolmas soitto. Yleisön puheensorina vaikenee. Esirippu nousee paljastaen tumman lavan vailla lavasteita. Kelmeä spottivalo paljastaa yksinäisen tuolin keskellä näyttämöä. Tummaan pukuun pukeutunut tukeva, kaljuuntuva mies astuu esiin ja kävelee penkin luo.

Toissailtana, samoin kuin eilenkin, olen miettinyt kovasti tätä elämääni vailla parisuhdetta. Sinälläänhän se on täynnä vapautta: ei vastuuta, ei raportointia, ei aikatauluongelmia, ei yhtäkkisiä hermoromahduksia toisen vaatevalinnan keston takia, ei myöhästymisiä paikoista, ei valheellisia lupauksia keittiön siivoamisesta ihan vain jotta voitaisiin siirtyä seuraavaan asiaan, ei toisen pään silittämistä sohvalla ja niistopaperin ojentamista samalla kun koreilla lauseilla koittaa paikata sitä pettymystä jonka on aiheuttanut valheellisella lupauksella keittiön siivoamisesta, ei sisältöä laisinkaan.

Mies riisuu puvuntakin, asettelee sen tuolin selkänojalle ja ottaa käteen lattialta lehtiön ja kynän. Puhuu lähinnä itselleen:

En ole aikoihin saanut kirjoitettua yhtäkään riviä lyriikkaa yhtyeelle. Tämä on kauhea tilanne ja se pitäisi saada tietenkin korjattua. Mistä moinen johtuu? Siitä että minulla ei ole elämässäni muusaa jolle kirjoittaa hunajakylpymäisiä imeliä rakkaudentunnustuksia, ei draamaa jonka kourissa kirjoittaa katkeria rivejä sulkakynällä kynttilänvalossa. Ei niin yhtään mitään.

Mies pudottaa lehtiön ja kynän, puistelee päätään huvittuneena omasta naurettavuudestaan, käy istumaan tuolille, nojaa eteenpäin ja sytyttää savukkeen.

Ihmiset joko tulevat parhaiten toimeen yksin taikka kaksin. Minä edustan jälkimmäistä sorttia ehdottomasti. Siksi tämä suhteeton elämä tuntuukin kovin raskaalta, suhteettoman raskaalta voisi siis sanoa. Ei niin että olisin riippuvainen parisuhteesta, olen vain luotu elämään parisuhteessa. Kokeakseni iloisia hetkiä oikein kunnolla, tarvitsen jonkun niitä jakamaan. En voisi tehdä kuten ystäväni joka tällä hetkellä vaeltaa jossain päin Nepalia tai Intiaa, viiden kuukauden reissussa yksin. Minusta ei olisi ikinä siihen, sillä tarvitsen sen jonkun jolle sanoa ”Näitkö tuon?”.

Tarvitsisin oikeasti niitä hetkiä joita voisin säilöä hatarassa ja seittimäisessä muistissani, sellaisia sanoja jotka saavat hymyilemään, sellaisia ajatuksia kuten eilen pääni sisälle tavallaan luotiin. Ikävä kyllä en voi niitä tässä sen enempää sinulle selventää. Asianomaiset tietävät kyllä mistä on kysymys. Te muut jäätte nyt ulkopuolisiksi. Mutta ei se ole paha asia, ulkonahan on hyvä ilma joten voitte leikkiä pihalla, niin me juomme kahvit täällä. Muistakaa ilmoittaa jos menette tien toiselle puolelle.

Mies sammuttaa tupakan, ottaa takkinsa tuolin selkänojalta, heittää sen harteilleen ja kävelee lavalta pois. Valot sammuvat. Esirippu laskeutuu. Salivalot syttyvät. Täysi hiljaisuus. Vaivautuneita yskähdyksiä ja ulkoa kuuluvaa heinäsirkkojen sirinää.

Hädin tuskin edes lähtötelineille asti.

Huomenia. Ei oikeastaan mitään raportoitavaa, keskenkasvuiset ajatusrihmat oleilevat päässäni, koettaessani saada niitä kasvamaan, vastaukset ovat kikattelun seasta kuuluvia ”Kasva itse lisää, läski.” ja muita samantyylisiä lauseita. Täten en ole valmis suorittamaan mitään yksinäistä ajatusmaratonia vaan tyydyn venyttelemään selkä kohti lähtöviivaa.

Perjantai on nyt totisinta totta. Tunnin kuluttua istunkin jo palaverissa keskustelemassa strategioista joita tulemme noudattamaan viikon kuluttua. Odotamme innostuksen valtaamina, ei niinkään palaveria vaan ensi viikon tapahtumia. Jo huomenna (lauantaina siis, jos luet tätä merkintää arkistokappaleena etkä tänään) on luvassa pieni ripaus glamouria vesisateiseen tammikuuhun: Erään ystäväni yhtyeen levynjulkaisukeikka on luvassa ja sinne on mukava mennä tapaamaan tuttavia joita en ole aikoihin nähnyt.

Ensi viikolla sitten on luvassa seisontakomiikkaa. Tätä odotan erityisen suuresti vaikka tiedänkin vastapelaajan olevan skeptinen asian suhteen. Mielestäni turhaan, menee hyvin jos on mennäkseen.

Mutta nyt on aloitettava pukeutuminen ja sen sellainen toiminta, jätän kokonaan sen aiheen käsittelemättä jota olin ajatellut tässä vähäisen luodata mutta kirjoitan sen paperille ylös ja palaan siihen, jo vaikka huomenna. Hyvää perjantaita sinulle siellä. Ole ahkera ja valpas tekemisissäsi.

Ja vielä tähän ihan loppuun, uskomatonta mutta totta: Tämän merkinnän myötä te innokkaat lukutoukat olette sitten klikkailleet tälle sivulle niin monesti että laskuri näyttää puolen tuhatta. Hurjaa. Kiitos teille vaikka en oikein ymmärrä perusteita tälle käyttäytymisellenne. Kiitos.

"Täällä piru, tule töihin."

Viimeisimmät kaksi työpäivää olen viettänyt pääosin Haadeksen syvyyksissä, tehden minulle ominaisenvastaista ruumiillista työtä. Olen nostellut, repinyt katosta, viljellyt ärräpäitä hien valuessa noroina pitkin kasvojani, kantanut suorituskykyni äärirajoja uhmaten, todistanut kuinka isot metalliset esineet todellakin pitävät kirskuvaa ääntä liikkuessaan tahtonsa vastaisesti metallisia rappusia pitkin, särkenyt lasia puolitahattomasti, niputtanut johtoja, ajanut isoa autoa ruumis täristen väsymyksestä ja hymyillyt samalla koko tuon ajan.

Erään henkisesti suuren viisaan mukaan fyysinen ponnistelu selkeyttää ajatuksia ja asettaa asiat mittasuhteisiin takaisin, varsinkin hetkinä joina mittasuhteet ovat vääristyneet omituisiksi. Nyt voin, lihassäryn vallassa, allekirjoittaa tuon teesin täysin. Eräät asiat ovat selkeytetyt ja ensimmäiset askeleet kohti muutosta on otettu. Nyt kaikki harrastamani empiminen asioiden tiimoilla tuntuu turhalle, mieli ja päämäärä on kirkas. Näin asiainlaita on oleva. Tietenkin.

Rumasta sanasta.

Hyvää huomenta huonosti nukkuvien valtakunnasta. Viime yö meni vaikeuksien siimeksessä taiteillessa. Eteishallissani on sijoitettuna pakastin jonka moottori tekee omaa tärkeää työtään. Nämä työn äänet kuuluvat myös makuusaliini ja täten saattavat häiritä jos uni on ohkaista, kuten viime yön tapauksessa. Näin kahdesti yöllä hereillä ollessani sain aikaa miettiä mm. tätä kirjoitusta ja blogressiivisen elämän vaikeutta, sensuurin raja-aitoja ja kaikenlaista muutakin.

Eilisen piti olla eläinkuntapäivä mutta tämä toteutui vain osittain. Se määrä eläinkuntaa joka toteutui, olikin sitten äärimmäisen hedelmällistä. Puintimme aiheina olivat mm. rakkaus ja vastakkainasettelu (jonka aikahan piti olla ohi, Katainen) varattujen ja vapaiden kesken.

Näistä otetaan nyt käsittelyyn vaatimattomasti Rakkaus. Isolla alkukirjaimella. Haastankin sinut tässä määrittelemään mitä sinun mielestäsi on Rakkaus? Minusta rakkaus ei ole viikonloppureissua Pariisiin, Eiffel-tornin ylätasanteella tapahtuvaa shampanjan nautiskelua tähtitaivaan alla. Tai tottahan toki rakkaus voi olla tuotakin mutta itse kokisin että rakkaus ei ole ulkoa tulleiden, ehkäpä raharikkaista elokuvista opittujen, määritteiden toisintamista. Minulle rakkaus kulminoituu niihin hetkiin kun olet läsnä jaffalimonadin kanssa kylpyhuoneessa, sydämesi valitun täristessä ja oksentaessa alastomana lattialla maaten. Tätä on Rakkaus. Ehkäpä jotain sellaista mitä Walt Disney tai Hugh Grant ja Meg Ryan eivät koskaan tule näyttämään elokuvasaleille.

Mutta niin, haastan sinut nyt pohdiskelemaan ja kertomaan oman mielipiteesi. Minä haen lisää kahvia ja valmistaudun työviikkoon. Loppuun vielä kiitos kolmeen suuntaan: Eläinkunnan edustajalle sekä eilisestä keskustelusta että ihan yleisestikin mahdollisuudesta tutustua, Gnu-vauvalle ja Ghitalle viime syksystä. Ilman rohkaisevia sanojanne en olisi kestänyt.

assosiaatiota ja hyppysellinen eläimistä.

Arkipäivän aamua. Viikonlopun humun jälkeen tämä maanantainen aamutuokio, musiikin ja kahvin seurassa, on jotenkin rauhoittava kokemus. Lauantaina tapahtui kaikenlaista mielenkiintoista. Tämän sanottuani minulta odotettaneen jonkinlaista selontekoa, tiedän ja ymmärrän sen. Kovin itsekkäistä syistä jätän arvon lukijakunnan nyt kuitenkin vähän tyhjän päälle, äärimmäisen pienelle informaatiomäärälle joka ei helpota yhtään ja saa asiat tuntumaan irrationaalisille. Täten siis, erään toisen merkinnän kunniaksi, sarja irrallisia vapaan assosiaation sanoja:

Helsinki, Kamppi, Loose, Olut, sisko, Iguana, Bruuveri, sanaharkka, pettymys, puhelu, tekstiviesti, Inferno, Hamlet, supertytöt, tuuli, Kamppi.

Näitä sanoja sekoittamalla ja asettamalla ne oikeaan aikajärjestykseen saattaa saada edes jonkinlaisen kokonaiskäsityksen illasta. Todennäköisempää on että ei.

Eilen pääsin viimein kotiin ja olin jo henkisesti valmistautunut makaamaan koko illan sohvalla, väsymys ja huono omatunto seuranani. Hivenen kotiutumiseni jälkeen sain viestin joka muistutti minua sovitusta kaveritapaamisesta ravintolassa. Sinnehän oli siis mentävä vaikka aluksi olinkin vastentahtoinen. Mukavaa oli, ruoka oli erittäin maukasta ja hintakin oli kaiketi kohtuullinen. Neljän ihmisen ravintolaruokailun maksaminen allekirjoittaneen pankkikortilla oli hetki jossa sukupolvet kohtaavat, historia ja tulevaisuus osuvat vastakkain pienellä polulla ja sulautuvat toistensa läpi kuin nesteet. Tulee vääjäämättä mieleen ne hetket kun olemme käyneet vanhempiemme kanssa syömässä jonkin merkkipäivän kunniaksi. Esimerkkeinä vaikkapa syntymäpäivät, sähkön keksiminen ja Ensimmäisen Maailmansodan syttyminen.

Eilen sain myös lievitettyä huonon omantunnon pistävän jomotuksen, nyt pisto ei ole enää kova ja terävä, lähinnä lievää jomotusta joka säteilee laajemmalle alueelle, kuten Mobilat-mainoksen havaintokuvassa.

Tänään on sitten eläinkuntapäivä. Siitä lisää myöhemmin (Katteeton lupaus? Tuskin.), informaation ollessa suurempaa. Odotan innolla.

----------------
Now playing: Rage Against The Machine - Bulls On Parade
via FoxyTunes

Latinaa alkuun ja loppuun, väliin suomea ja englantia, por favor.

Salvete. Aamukahvin rikkaantuoksuisesta majastani kirjoitan, juuri sinua ajatellen ja sinuun tähdäten nämä sanani. Tuoksusta en tosin ole varma sillä en haista mitään sitkeän flunssakurimuksen pitäessä käpristyneillä raajoillaan kiinni ja tempoillen sinne tänne.

Vaan itse asiaan. Huvitin itseäni eilen lukemalla vanhoja merkintöjäni läpi ja kiinnitin huomiota pariinkin seikkaan: Pyhä pyrkimykseni pitää tunteenpurkauksiin viittaavat erikoismerkit poissa ja täten antaa vallan sivistynyt kuva tekstin lukevalle osapuolelle on epäonnistunut. Kolmasti olen sortunut käyttämään huutomerkkiä. Tästä synnistä on rankaistava, vahvimman asteikon mukaan. Joudun ehkä puhkomaan silmäni ruuvimeisselillä ja amputoimaan sormeni.

Toinen asia johon kiinnitin huomiota on se, että olen aika monta riviä kirjoittanut tänne toisesta elämästäni. Siitä elämästä jota elän kun ruumis on levossa. unimaailmani onkin kyllä usein huomattavasti viriilimpää, kaikin osin mielenkiintoisempaa mutta samalla psyykelle raskaampaa kuin tämä valvetilan horros. En ala tässä erittelemään sen kummemmin, jos tunnet minut, tiedät. Jos et, niin lue merkintöjä.

Suhtaudun erittäin ristiriitaisesti siihen että esittäisin tässä blogissa muiden hengentuotoksia. Kertaalleen olen näin tehnyt ja nyt on tullut aika toistaa tekoseni. Tällä kertaa minun maailmaani peilaa amerikkalainen orkesteri, teksti on naiiviuden rajoilla mutta kuvaa tuntemuksiani hyvin. Kyseinen kipale on vielä allekirjoittaneelle hyvinkin vetoava ja päähän soimaan jäävää mallia.

Dreams of earthquakes, dreams of hurricanes,
dreams of the pouring rain, dreams of tidal waves...
to wash us all away.

Dreams of guns blazed, dreams of fire rage,
dreams of swollen graves, dreams of hollow pain
all gone.

No more fallen, no more enemy, no more casualty, no more dream.

Fall into sleep! Fall into me!
I have a dream but nobody cares! Nobody wants to listen!
Fall into sleep! Fall into me!
Hang onto a dream that nobody wants! Nobody cares anymore!

Dreams of mourning grief, dreams of disbelief,
dreams of tragedy, dreams of our disease,
to take us all away.

Dreams of fidelity, dreams of inner peace,
dreams of loyalty, dreams of unity,
all gone, all gone.

Fall into sleep! Fall into me!
I have a dream but nobody cares! Nobody wants to listen!
Fall into sleep! Fall into me!
Hang onto a dream that nobody wants! Nobody cares anymore!

The angels are injured, fall with broken burning wings,
Are we dead inside? Are we blind?
We can't keep moving forward, backwards with closed eyes,
We're losing sight, all lost inside.
No more fallen, no more enemy.

Fall into sleep! Fall into me!
I have a dream but nobody cares! Nobody wants to listen!
Fall into sleep! Fall into me!
Hang onto a dream that nobody wants! Nobody cares anymore!

Anymore.
All Gone.

(Mudvayne - Fall into sleep)

Hyvää viikonloppua Sinulle siellä, minä siirryn nyt tarpeellisiksi katsomiini aamutoimiin jotta voin lähteä sinne minne minun pitääkin.

Acta est fabula.

Ukset

Perjantainen tervehdys tältä puolen näyttöpäätettä. Talvi näyttäytyy sittenkin meille pohjoisen asukeille. Lunta makaa maassa edes sen verran että valkeata näkyy ikkunasta enemmän kuin tummaa pintaa. Lämpötila myöskin on oikeastaan erittäin passeli. Pari astetta pakkasta celsiusasteikolla ja kylmä muttei kova tuuli suoraan napajäätiköltä lähetettynä. Kaivoinpa siis talvitakin esiin kaapista, luurankojen seasta.

Eilinen meni omalla painollaan. Työn jälkeen saavuin luonnollisesti kotiin ja tein pitkästä aikaa kasvisruokaa. Maittavaa, vaikkakin pienen aikataulullisen ongelman takia kasvispihvit olivatkin ravintolaterminologian mukaisesti ”well done”. Ilta sujui tietokoneen äärellä, mm. keskustelemalla ja työpaikkoja tarkastelemalla. Voi hyvinkin olla että tänään töiden jälkeen laitan parikin anomusta vetämään. Määränpäänä on tarunhohtoinen pääkaupunkimme, kaikkine viettelyksineen ja vaaroineen.

Tälle päivälle ei olekaan muuta ohjelmaa suunniteltu sillä huominen tuo tullessaan, jälleen kerran, matkan pääkaupunkiin, sen tavaroiden ja hyödykkeiden täyttämiin kauppoihin, asiakasvirtojen sekaan seisomaan ja neuvottomana pyörimään ympyrää. En tosin ole vielä päättänyt että pyörinkö myötä- vai vastapäivään, jonkinlaisia uskaliaita riskejä on otettava ja jätettävä asioita sattuman varaan.

Mistään muusta huomisen osalta ei aio kertoa vielä mitään, täten jätän katteettoman lupauksen myöhemmästä selonteosta. Vaan ehkäpä yllätänkin Sinut ja kerron oikeasti myöhemmin jotain? Tulevana viikonloppuna on myös aika ja syytä juhlia, onhan se ainoa vapaa viikonloppu tässä kuussa. Jälleen kerran Matkamessut ovat tekemässä tuloaan kovaa vauhtia ja tämä näkyy pääkallokalenterissani myös uusina merkintöinä: Virallista palaveria, epävirallisia sivumerkintöjä, omituisia lyhenteitä joiden tarkoitus tuntuu olevan myös allekirjoittaneella hyvinkin hukassa.

Nyt on tämän merkinnän viimeisten kirjainten ja välimerkkien aika, aika loppuu kesken ja rivien reunat tulevat vastaan. Toivottavasti aurinko jatkaa omaa sinnikästä työtään ilman turhia väliverhoja jotka mm. stratocumuluksina tunnetaan. Melatoniinin valmistus on syytä tehdä yöaikaan, ei näin puolen päivän kynnyksellä. Nyt avaamaan uksia ja tekemään muutkin tarpeelliset työt, merkintä nro. 60 päättyy tähän.

Peuraa ja syväsukellusta.

Achtung. Täältä norsunluusta veistetystä palatsistani huomenen toivotus. Eilisestä pieni kertaus, ettehän kaikki olleet paikalla kuitenkaan.

Ei niin mitään. Ei yhtään mitään. Töitä, pinaattikeittoa, lisää töitä. Heikkoa oloa, ilmoitus pomolle etten tule tänään töihin koska olo on niin kipeä. Valehtelin sillä menen kuitenkin. Työpäivän jälkeen (työpäivistä tänne raportointi on ylipäänsä typerää ja koitan luopua siitä, tai ainakin vähentää. Tämä tietenkin on suorassa vaikutussuhteessa elämän mielenkiintoisuuskäyrään ja sen asteikon jyrkkyyteen.) tulin kotiin ja kävin kolmea keskustelua samanaikaisesti. Siinäpä tärkeimmät. Söin tietenkin peuraa ja olisin voinut juoda hienosta pikarista itävaltalaista laatuviiniä jota on säilötty tammitynnyrissä kellarissa pitkät tovit ja tätä kyseistä ateriointia varten avattu, palokirveellä aukilyöden.

Kuinka osuvasti tällä hetkellä soikaan Slipknot - No Life (toim. huom.)

Minulla oli joku ylevä ajatus päässä, joku sellainen punainen lanka jota seuraisin kirjoittaessani tätä merkintää. Oikeastaan niin että sukeltaessani aivoitusten syvään veteen, vetäisin itseäni langasta syvemmälle ja katsoisin minne sen kanssa päätyisimmekään. Mariaanien haudan pohjaan ankkuroituun metallilaattaan jossa olisi somalla rusetilla paikallaan pussitettu paperilappu jossa teksti "Ähäkutti"?

Tämän seuraaminen siis oli tarkoitukseni mutta eräs näätäeläin harhautti minut ylpeyden hiekkatielle ja täten snorkkelini ja räpylät jäivätkin rannalle, kuljetusvene miehistöineen hölmistyneinä tuijottamaan laidoilla istuen ja ajatuskuplissa muodostuen kysymysmerkkejä odottavien ihmisten yläpuolelle, minun harhaillessa tietä pitkin ja tuijottaessa taivaanrannassa siintävää pommikonelaivuetta.

Odotan innolla tulevaa, en tiedä yhtään että miksi tai mitä tulevassa erityisesti. Odotan vain, elimistössä on hyvä sellainen "kutina" kuten tavataan asiaa luonnehtia. Raportoin tästä enemmän jos syyt minulle paljastuvat. Jos eivät, niin en. Aika yksinkertaista, eikö totta?

Infernaalisia viisareita ja leipää.

Hei vain ja tervetuloa vuodelle 2008 minun puolestani. Vähäisen lupailin että informeeraan vuodenvaihteen menemisiäni. Kovin kummoista ei ollut mutta laitetaan nyt sitten jotain tähän digitaaliselle paperiarkille.

Joulukuun viimeinen päivä valkeni mustana, jos näin voi sanoa, ja allekirjoittaneen elimistö sairaustilassa. Päivän tunnit menivät sairastaessa ja ollessa ja kun viisarit alkoivat osoittaa enemmän ns. hiilikellaria kuin enkeleitä kohti, oli aika ottaa oma kohtalo hyppysiinsä. Finrexinillä murjottiin olotila väkisin siedettäväksi ja ei muuta kuin kohti pääkaupunkimme jyliseviä katuja.

Olin kutsuttu Kampissa asuvan ystäväni tykö viettämään iltaa ja tottahan toki sinne meninkin. Kymmeniä uusia nimiä ja niiden unohtamisia saman tien. Alkoholia ja joillain jopa muitakin päihteitä. Ilta oli oikein mukava ja kellon viisarit alkoivat osoittamaan keskiyötä. Skoolaamisien jälkeen oli aika siirtyä ravitsemusalan liikkeisiin ja tähtäimessä oli raskaan musiikin erikoisravintola Inferno. Sinne sohlasimme erään neidon kanssa, en muista nimeä yllättäen, ja ennakkoluuloista poiketen löysimme paikalle. Infernossa juhlimme ja juhlimme. Sain haavoja. Näin nopean poistamisen. Juhlimme.

Kun Infernon järjestyksenvalvojat eli ns. oviloikkarit kohteliaasti pyysivät asiakkaita poistumaan puoli tuntia valomerkin jälkeen sanoilla ”Painukaa nyt jo jumalauta ulos, meiltä lähtee luvat.” oli näin tehtävä. Siispä saman neidon kanssa koitimme löytää takaisin lähtöpisteeseen ja onnistuimme siinä hivenen nopeammin kuin mitä Infernoon pääsy meiltä aikaa vei.

Kampissa sitten kuuntelimme nopean yhteenvedon illan kulusta ja hymyillen menimme nukkumaan. Heräsin jossain vaiheessa sikeästä unesta vuodepaikaltani tönäisyyn ja sanoihin ”hei, mä menen nyt.”, hauskaa mutta omituista raportointia.

Seuraavana aamuna, tai puolen päivän aikaan jos ollaan tarkkoja, oli sitten aika siirtyä jo traditioksi tulleelle aamupalatreffaamiselle erään ystäväni kanssa. Söimme maittavat täytetyt leivät eräässä amerikkalaista alkuperää olevassa franchising-yrityksessä. Sieltä ystävälleni kahvittelemaan ja keskustelemaan jo kaukana menneisyydessä olevasta, hivenen enää horisontissa näkyvästä aluksesta nimeltä 2007.

Muutaman tunnin keskusteluiden jälkeen oli aika suunnata kotiin ja olla vain. Kuten huomaat, arvon lukija ja tuomari, ei kovinkaan erikoista ja varsinkin tällä kertaa kovinkin tylsästi tarjottimelle aseteltu tässä internetbuffetissa.

Hyvää tätä kuluvaa vuotta sinulle, loppukaneetit jäävät jälleen pois. Seuraavassa merkinnässä ehkä valotan odotuksiani tältä vuodelta, jos sellaisia uskaltaa omata.