torstai 17. tammikuuta 2008

Vapiskaa martat

Parahin sähköisen tyttömäisen päiväkirjani lukija, tervetuloa tähän merkintään. Olen hieman väsynyt joten tällä kertaa merkinnän sekä kirjoitus- että julkaisurima lasketaan maahan. Siitä pääsee nyt jopa paralyytti yli pyörätuolillaan.

Toissayönä nukuin n. 5 tuntia. Tämän jälkeen olin töissä päivän ja illalla katsastamassa erittäin miellyttävässä seurassa seisovaa komiikka. Ilta oli hyvä, yllättävä, myötähäpeää nostattava, hersyvää naurua herättävä, shokeeraavia mielikuvia hiekkalaatikkokeskusteluista luova ja muutoinkin hyvin mukava. Kotiuduin puolen yön tällä puolen ja nukahdin ehkäpä yhden korvilla. Täten valvoin siis 19 tuntia, kuten edellisenäkin päivänä.

Herätyskelloni virkaa ajava puhelimeni herätti minut Johnny Cashilla ennen kuutta. Kahvia nauttien äärimmäisen väsyneet silmäni alkoivat piristyä. Olen aamukahvin jälkeen seissyt yhdeksän tuntia tuulisen pellon laitamilla, estänyt ihmisiä kulkemasta, seurannut vilkasta radiopuhelinliikennettä, polttanut tupakkaa, juonut kahvia, tärissyt kylmästä ja sen sellaisia. Tästä huvista kyllä onneksi maksetaan korvaus. Ei tuota ihan harrastuksen takia viitsisikään.

Nyt olen sitten väsyneenä kotona ja mietin pyydänkö palvelijoitani valmistamaan minulle kylvyn vai en. Elämä on raskaimmillaan näiden suurien kysymysten äärellä.

Seuraavat kolme päivää menevät onneksi sisätiloissa mutta paljon suuremman ihmiskontaktimäärän äärellä. Sijoita otsikko tähän, Mierolainen on tulossa Matkamessuille töihin.

1 kommentti:

  1. onneksi et tosiaan ottanut tota assailua mitenkään vakkariharrastukseksi, koska silloin joutuisin huolestumaan sun riittävästä netissäolosta ;)

    VastaaPoista