Ihmismäinen perjantai

Hyvää päivää sinä siellä. Minä täällä olen työpaikallani, taas, ja tämä päivä on hivenen erilainen kuin nämä yleisesti konttorirottamaiset, toisiaan seuraavat ja toistavat rutiinipäivät. Tänään vietämme pikkujouluja. Hurraa. Tämä siis tarkoittaa sitä että päivän ohjelmaan kuuluu mm. erään kartanon saunanlämmitystä, vedenkantoa yms. toimintaa.

Iltapäivän kohokohtia on olevinaan Valehtelijoiden klubi johon jokainen sidosryhmistämme on tuomassa esineen. Minulle ilmoitettiin noin viikko sitten että minä olen yksi kolmesta meidän ryhmämme edustajasta. Aion valehdella juurta jaksain. Ehkäpä jopa yhtä suurella pieteetillä kuin näissä merkinnöissä.

Huomaan että eilinen on ollut kovin tylsä päivä, sillä minulla ei oikein ole mitään sanottavaa mihinkään. Teatteriharraste oli keskinkertainen, sekä tekijäpuolelta että katsojapuolelta tarkasteltuna. Tänään sitten otamme uusinnan, samoin huomenna. Tämä teatteriharraste koituu pelastuksekseni kyllä tänään, en nimittäin odota laisinkaan pikkujouluja. En koe että minulla on mitään yhteneväistä noiden sidosryhmien kanssa. Hyvä on, tuossa on pieni valhe. Onhan meillä toki yhteneväisyyksiä: geneettisiä ominaisuuksia, dna-rihmastoa joka määrittää jokaisen meistä edes jollain tapaa ihmiseksi. Vaan siinäpä se sitten olikin.

En nyt keksi tähän mitään nasevaa sanottavaa (ja ainoa jännityksen aihe on niinkin suuri asia kuin se, että rikkooko laskuri maagisen 200 käynnin rajapyykin) enkä ole edes kovinkaan valittavaisella päällä joten lyhyestä virsi kaunis. Hyvää perjantaita Sinulle. Ole sinäkin genetiikkasi määrittelemällä tavalla eli ihmisiksi.

Ristiä ja riitaa

Lumisista maisemista tervehdys! Olen saapunut työpaikalle ja oloni on mitä ristiriitaisin. Minun täytynee suorittaa jonkinlaisia salapoliisin tehtäviä, olla kuten Sherlock Holmes konsanaan mutta niistä ei tässä parane puhua sanaakaan sen enempää.

Ristiriitaisuutta aiheuttaa se että vaikka piehtaroin edelleen erään puolivalmiin tekstin kanssa, eilisiltainen keskustelu ja sen jälkeen luetut sanat suomalaista kirjallisuutta synnyttivät minussa luomispuuskan. Koska olin jo vetäytynyt yöpuulle, piti tallentaa idea lähinnä olevaan tallennusformaattiin. Jälleen kerran matkapuhelimeni sai toimia muistiona. Aamulla herättyäni, miltei tuntia liian aikaisin kuten tavaksi muodostuu (tästä herääkin kysymys: Jos siirrän herätysaikaani nykyiseen heräämisaikaani, heräänkö tuntia ennen sitä? Näin ollen voisin vähitellen, tunti tunnilta, siirtyä täysin unettomaan elämään.), koetin palauttaa mieleeni sen tunnetilan jossa inspiraation sain.

Tämä onnistuikin yllättävän kiitettävästi ja kahden kahvimukillisen säestämänä sain kirjoitettua kokonaisen tekstin valmiiksi. Tämä on erittäin hyvä asia monelta kantilta. Ensinnäkin tuntuu sille että pitkään vaivannut ”kirjoittajan blokki” on taaksejäänyttä elämää ainakin vähäksi aikaa. Toisaalta, kukapa tietää kuinka kauan tämä luovuuden puuska jatkuu? Hyvänä näkökantana on myös nähtävä se, että yhtye jolle tekstejä kirjoitan, saa varastoon rivejä jos vaikka luovuusvarastoni taas tyhjeneekin.

Oloni ristiriitaisuuden kulminaatiopisteenä on varmasti eräät rivit pyhästä kirjasta. Nämä rivit erittäin osuvasti mieleeni nosti kotimainen Stam1na-yhtye joka siteeraa niitä laulussaan Sananen lihasta:

Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.

Tämä kaikki teksti, siis tuo yllä oleva siteeraus (1. Kor. 13:1) ja sitä edeltävä oma tekstini, kulminoituu näköjään monella tasolla täysin yksiin. Näitä tasoja en paljasta. Hykertelen yksinäni niiden seurassa ja nautin. Koska tapanani on ollut otsikoida nämä vuodatukset aina viimeiseen riviin liittyen, tämän tekstin otsake olkoon Stam1nalta myöskin ja suora viittaus samalla myös tekstiin ja aamuiseen lähdetiedon etsintään. Ristiä ja riitaa.

Uusi aloitus

Unettomuuden tyyssijasta eli kotoani huomenta! Jälleen muutaman tunnin yöunien (pitkästä aikaa muistan unesta ns. leijonanosan ja hyvä mutta tapahtumarikas uni olikin. Ensiksi mietin kirjoittavani jonkinlaisen selonteon tuosta unesta tänne mutta se jääköön nyt kumminkin.) jälkeen on aika vähäisen suorittaa tätä kirjoittamispuolta sinnepäin. Ennen varsinaista asiaa on pakko mainita että en ole saanut tekstitettyä vaikka olen näin itselleni luvannut. En ole myöskään suorittanut kodinhoidollisia asioita vaikka tämänkin julkisesti olin mennyt lupailemaan. Kasvisruokaa kyllä aion tehdä tänään työn jälkeen. Katsastan vielä jonkin ohjeen ennen töihin suoriutumista. Haha, siitäs saat, elimistö.

Mutta nyt itse asiaan: Eilen vein äidilleni tarvikkeita ja hän jäi selittämään jonkun työkaverinsa esikoistyttären aika rankasta kohtalosta. Tarina oli pitkä ja murheiden täyttämä. Mietin koko ajan että missä vaiheessa tämä asia alkaa varsinaisesti koskettamaan minua (kuulostaapa aika kylmälle touhulle. Toim. huom.). Pienen odottelun jälkeen tämä hetki kyllä sitten oli paikalleen löytyvä. Tämä kyseinen kovan onnen soturi on muuttava tähän kaupunkiin vielä ennen kuin joulupyhät käynnistyvät. Minä saan siis itselleni uuden ottosiskon, 18-vuotiaan. Aseta mieleisesi ilkikurisesti virnistävä hymiö tähän.

Kyllä, asetelmasta saisi aika virikkeellisiä mielikuvia aikaiseksi mutta näin eläkeiän kynnyksellä olevana voin todeta että virikkeellinen mielikuva ei ollut ensimmäinen ajatus joka päähäni osui. En kerro kuinka mones se oli. Ja nyt ihan selvennykseksi, minun tehtäväni on siis viedä noviisia yöhön, tutustuttaa ihmisiin ja saada itsensä tuntemaan tervetulleeksi tähän kaupunkiin (joka on tunnettu sisäänpäinkääntyneisyydestään, voisi moni sanoa), olla siis osana uutta alkua. Ihmispäämekaanikko minun ei onneksi tarvinne olla, tiedän kyllä että siihenkin vähän pystyisin. Odotan innolla ja vähän pelonsekaisin tuntein kyllä tuota tulevaa. Mietin jo kuumeisesti keille Noviisia voin esitellä (ei niin kuin mitään pokaalia tai näyttelyesinettä) ja keistä kaikista hänet täytyy pitää visusti erossa. Erossapidettävien määrä on kaiketi numeraalisesti suurempi kuin tutustutettavien. Mutta yhtä kaikki, toivotan hänet tervetulleeksi. Toivon että hän nauttii olostaan täällä, olkoon ajanjakso sitten kuinka pitkä tahansa. Aika moni on varmasti hänelle tavallaan kateellinen. Tiedän että minä ainakin olen. Aika harvoin on mahdollista saada noin totaalinen uusi aloitus.

Pornoa ja ateriointia?

Hyvää huomenta sinä virkeä kulutusyhteiskunnan muotovalio! Eilen sattunutta: Kävin kaupassa ostamassa vaihteeksi ruoka-aineksia joista loihdin itselleni hyvän ja monipuolisen aterian. Tein salaattiakin oikein. Olin yllättynyt siitä kuinka kauan kyseinen kyökissä hääriminen vei aikaa mutta kumminkin tuntui jollain tapaa palkitsevalta. Taidan jatkossa tutustua kirjastossani oleviin useisiin keittokirjoihin ja opetella hivenen keittiöpuolen taikoja. Olisihan se mukavaa osata tehdä jotain muutakin kuin sitä ruokaa jota nyt osaan.

Aterioinnin yhteydessä nautin elävästä kuvasta ja oli mukavaa katsella pitkästä aikaa aivotonta toimintaelokuvaa (ei, ei pornoa sinä alapäämietteinen ystäväni. Kuka katsoisi pornoa syödessään? Minä miellän tuon ajatusmallin vähän sairaaksi.) ja jättää stressit ja murheet taka-alalle parin tunnin ajaksi.

Myöhään illalla oli aika käydä unten maille, tai siis heti kun heräsin sohvalta. Itse nukkumissuoritus olikin mielenkiintoinen ja tapahtumarikas, etten sanoisi. Heräsin monen monta kertaa ja tästä johtuen tämän päivän vireystila on laatuluokitukseltaan jauhomakkaran tasoa. Tietenkin piakkoin alan huolestumaan tästä itsekin mutta se odottakoon vielä hetken.

Tähän loppuun haluan vielä mainita sen että olen hyvinkin yllättynyt kuinka sykleissä asiat tuntuvat tapahtuvan. Aika lyhyen aikamääreen sisällä kaksi ystävääni on vaihtanut työpaikkaa, yksi juuri saanut uuden työn, kaksi kovaa vauhtia etsimässä uutta työtä vanhan sijalle. Mielenkiintoinen aika tämä jota elämme. Olen itsekin kyllä herkutellut idealla että vaihtaisin työtä. Olen herkutellut muillakin ideoilla tosin. Niistä ei tässä sen enempää. Muista olla tehokas tänään.

Pikakelausta: 4. p-kirjaimella alkava otsikko.

Uusi viikko, uudet kujeet. Hyvää maanantaita siis sinulle siellä. Minä täällä juon kahviani, kuuntelen kuinka Mike Skinner kertoo tarinoitaan rytmimusiikin tahtiin ja olen väsynyt. Viime yön uni oli katkonaista, joka oli kyllä täysin odotettavissakin. Viikonloppu meni loppujen lopuksi ihan kivasti vaikka olinkin ahdistunut ajoittain. Lauantaina tuli tyköni pari ystävää, samat ystävät jotka jakelivat perjantaina minulle kohteliaisuuksia. Nautimme virvokkeita ja kuuntelimme musiikkia. Menimme ravintolaan. Lisää tuttuja. Peruskuvioita. Pizza mukaan ja kotiin loppujen lopuksi.

Eilen sitten oli vuorossa sohvalla makaamisen ja brittikomiikan lisäksi tavaksi tullut visiitti kaveripariskunnan luo. Erittäin hyvää kasvisruokaa jälleen kerran ja kolme tuntia Rose Rediä. Kyseinen minisarja ei sittenkään ollut kovin hyvä. Toteutus oli ”ihan ok”, jos ymmärrät. Olisin varmasti nauttinut kirjasta enemmän. Mutta, yhtä kaikki, yhteisolo tuolla porukalla on varmastikin se paljon tärkeämpi asia kuin tv-elokuvan seuraaminen. Näimmehän me toki myös itse kirjailija Kingin pienessä roolissa, siitä pientä plussaa.

Tänään on vapaapäivä ja en ole ajatellut tälle päivälle oikein muita tehtäviä kuin kodinhoidollisia perustehtäviä, ruoka-aineiden hakemista kaupasta ja muuta sen sellaista ”pikku hauskaa”. Koitan toki ehkä olla myös hyvä ihminen mutta katsellaan sitä sitten. Harmittelen ainakin kyllä kantapäitäni. Näen varmasti myös valveunia ja koitan tekstittää erään asian. Olo ei vain ole kovinkaan sellaista sortimenttia että olisin tänään verbaalisesti edes etäisesti kyvykäs laittamaan kirjaimia oikeaan järjestykseen. Hyvää päivää sinulle. Ole ihmisiksi.

Eläväisyydestä

Joku naseva aloitusrepliikki tähän. Mitäpä tässä kertoisin? Asiaa olisi mutta en oikein tiedä saanko tätä jäsennettyä nyt niin että teksti läpäisisi edes jonkinlaisen laatuluokituksen ja olisi mukavaa ja helppoa luettavaa. Kohtahan tuo selviää. Tässä vaiheessa jo tiedän että en tule muokkaamaan tekstiä ennen julkaisua joten jos asiavaihdot tuntuvat irrationaalisilta, syy on kirjoittajan sellaisena oleminen.

Minua kehuttiin eilen paljon. Vaivaannuin kovasti siitä ja olen edelleenkin vaivaantunut. Totta kai kehujen saaminen omasta luonteesta ja henkilöydestä tuntuu mukavalle ja antaa edes vähän voimia jaksamisen yrittämiseen huomista kohti kuljettaessa. Tämä yksinäisyys vain tuntuu olevan voimakkaampi kuin nuo myötämieliset sanat. Ja ei, en ravintolaympäristössä kalastellut huomiota millään lailla. Pois sellainen minusta.

Tänään keskustelin kollegani kanssa elämästä ja elämänlaadusta. Olin erittäin yllättynyt siitä että hän näkee minun elämäni rikkaana. Itse en koe eläväni laisinkaan. Olen kateellinen ihmisille jotka elävät jokainen päivä, harjoittavat joitain harrasteita, jakavat kokemuksia ryhmissä ja toimivat muutenkin. Mitä minun elämäni pitää sisällään? Aivan niin, ei mitään tuollaista. Ei siis elämää.

Olen turhautunut tähän kaikkeen. Kaipaan kosketusta, edes halausta tai jotain muuta pientä. Jotta tämä ei nyt menisi teini-ikäisen tasoiseksi nillittämiseksi, en turhaan tässä nyt valittele sen enempiä. Hiljennyn viisaasti ja toivon että sinä kysyisit itseltäsi kysymyksen ”Elänkö minä todella elämääni?” Olen iloinen jos elät. Jos et, toivon sinun edes harkitsevan muutoksia nykyisestä kohti eläväisempää elämää. Saatat toki kysyä perusteluita että mikä minä täällä olen muita neuvomaan. Aiheellinen kysymys mutta siihen on turha toivoa vastausta. Samoin on turha odottaa että raottaisin salaisuuksien verhoa sen verran että kertoisin aionko minä tehdä asialle jotain. Jatkan nyt testejäni alkoholijuoman vaikutuksesta mielenterveyteen joten hyvää iltaa, huomenta tai mitä aikaa elätkään kun näitä rivejä tankkaat. Jälleen kerran täällä soi kaikessa surumielisyydessään Kyyrian Gift ja se tuudittakoon minua eteenpäin ja toimikoon tämänkertaisen merkinnän lopputekstimusiikkina.

Pari yhtyeen nimeä, ilotulitusta ja erakko.

No niin, hyvä sinä siellä. On kaiketi aika taas kirjoittaa pari sanaa eilisestä ja tästä päivästä. Eilinen ekskursio pääkaupunkiimme oli suorastaan loistava. Vaikka koko työpäivän riesanani oli kova väsymys niin olotila ymmärsi väistyä kun oli aika siirtyä kaupungista toiseen. Helsingissä kohtasin henkilön jonka kielitaito, kotimaisen sellaisen, on jotain niin ällistyttävää etten osaa sitä kuvailla. Oli kuin olisi seuraamassa ilotulitusta. Tätä ilotulitusta minulla oli suuri ilo ja kunnia seurata neljän tunnin ajan. Nuo neljä tuntia kuluivat kuin siivillä. Ilokseni huomasin myös että hänen kielitaitonsa pitää sisällään erittäin monipuolisen tavan ilmaista itseään englanniksi. Vieläpä erittäin hykerryttävällä brittiaksentilla. Olin taivaissa.

Kun oli eroamisen aika, olin surullinen. Olisin voinut lumoutuneena kuunnella häntä tuntikausia. Huomasin myös vahvaa ”sielujen sympatiaa” kuten Neljä Baritonia aikoinaan lauloi. Miten tästä eteenpäin sitten? En osaa vastata. Toivon kovasti että saisin nauttia hänen seurastaan jatkossa useammin. Asiaa ei tietenkään haittaa hänen jumalainen kauneutensa, nauravaiset silmänsä ja kokolailla erittäin herttainen ja puoleensavetävä olemus.

Eroamisen aika kumminkin tuli ja oli siirryttävä katsomaan ja kuulemaan Mokomaa. Uutta levyään en tässä ala ruotimaan laisinkaan, jätän sen ammattilaisille. Odotan kuitenkin kovin että saan levyn käsiini ensi viikolla ja voin jälleen kerran ihastella suuren suomalaisen, Marko Annalan, nerokkaita tekstejä.

Tänään olen sitten nauttinut joutilaasta elämästä päivätunnit ja alkuillasta siirryin taasen teatteriharrasteen pariin. Kun olin lähdössä kohti tuota kyseistä laitosta (Ei, en pidä teatteriamme laitosteatterina kuitenkaan.) laitoin iPodini soimaan ja suljin oven. Erittäin sopivasti ensimmäinen kappale jonka soitin toisti oli Killswitch Engagen My Last Serenade. Oloni oli erittäin haikea. Hetkellisesti koin tunteen jonka pariin minun pitänee palata jossain vaiheessa. Olin valmis jättämään kaiken taakseni ja ovea sulkiessa minulla oli harras olo, ”tänne en enää palaa”.

Palasinpa kuitenkin. Sain tänään kuulla erään kollegani olevan keskellä eroprosessia. Toivon hänelle voimia tilanteessa jossa häntä henkisesti petetään. Kyseinen henkilö on minulle erittäin tärkeä ja minua satuttaa kun näen kuinka häntä satutetaan. Tästä minulla olisi vaikka kuinka kirjoitettavaa mutta on tullut aika lopettaa tämä kirjoittaminen ja nauttia muutama virvokejuoma, luonnollisesti yksin. Kuten erakoitumiseeni kuuluukin.

Haju ja irrationaalisuutta.

Ei oikein mitään sanottavaa tänään. Olen herännyt vähän yli viisi aamulla, herätyksen ollessa vasta klo. 06.45. Tänään on täten juotu toista litraa kahvia ja illan suhteen tämä luo pieniä uhkakuvia. Toistuuko taannoinen tee-insidenssi? Tähän kysymykseen tiedän vastauksen alkuillan tunteina. Olisi ollut eittämättä mukavaa nukkua siihen asti kunnes Johnny Cash alkaa laulamaan peruspositiivista versiotaan Nine Inch Nailsin laulusta Hurt:

I hurt myself today
To see if I still feel
I focus on the pain
The only thing that's real
The needle tears a hole
The old familiar sting
Try to kill it all away
But I remember everything

Huomaan että minulla ei todellakaan oikein ole sanottavaa. Siispä kirjoitan muutaman irrationaalisen ajatuksen joita en edes mitenkään koita yhdistää aasinsilloin:

Tuoksun hyvälle tänään. Siskollani on siis hyvä hajuaisti. Olen neljän rivin päässä valmiista biisitekstistä mutta jälkikäteen tekstittäminen on minulle vaikeata. On vaikeata palata niihin tunnetiloihin ja psyykkaukseen kuin alun perin tekstittäessä. Naapurihuoneesta kuuluva näppäimistön naputtelu kertoo sen että tämäkin tekstintuottaminen kuuluu sinne ja minun uskotaan tekevän töitä tällä hetkellä. En halua olla töissä. Ikävöin kosketusta. Ajatus katkeilee. Toivon että elämääni voisi astua muusa joka innoittaisi minua yrittämään kovemmin suomen kielen parissa. Päästän itseni liian helpolla. Olen laiska. Onneksi huomenna on vapaapäivä töistä. Haluan nauttia alkoholia pian.

Yhdentekevää parempaa päivää juuri Sinulle.

Ole aivokuollut.

Rutiininomaista iltaa sinulle! Tänään kävellessäni töihin, huomasin masentavan rutiinin olevan osa elämääni. Arkipäivät tuntuvat kulkevan jo aiemmin mainittujen rutiinitoimenpiteiden lisäksi seuraavat asiat:

Lähde kävellen töihin. Kävele 7 minuuttia. Pysähdy liikennevaloihin odottamaan omaa vuoroasi. Kävele 5 minuuttia. Saavu töihin. Vie eväät jääkaappiin. Merkitse itsesi saapuneeksi. Mene työpisteelle. Avaa tietokone ja työpuhelin. Vie ulkovaatteet kaappiin. Istu päätteelle. Tarkista sähköposti. Ole aivokuollut vähän aikaa ja vastaa mahdollisiin sähköposteihin. Mene kahville. Polta savuke ulkona. Ole aivokuollut ja tee jotain työtä. Mene syömään. Polta savuke ulkona. Ole aivokuollut. Avaa kassa. Avaa ovi. Ole aivokuollut. Mene kahville. Polta savuke ulkona. Palaa työpisteelle. Ole aivokuollut. Sulje kassa ja ovi. Tee päivän lopetustyöt. Kävele kotiin.

Jos en olisi näin laiska, ahdistuisin järkyttävissä määrin tästä ”elämästä” jota elän. Onneksi on välillä edes joitain kokokohtia joita odottaa. Huominen on erinomainen esimerkki tästä.

Huomenna on aika siirtyä maamme pääkaupunkiin heti kun työstä on mahdollista irtaantua. Siellä sitten tapaan verbaliikan mestarin ja uskon kovasti että ilta tulee olemaan hyvä. Myöhemmin illalla on aika nauttia mahdollisesti virkistäviä juomia ja käydä kuuntelemassa suomenkielistä raskasta musiikkia. Jos virkistäviä juomia maistaa monta ja raskas musiikki on hyvää ja aiheuttaa jo geeneissä olevaa pään liikuttelua toistuu otsake perjantain kohdalle koko päivän tehtäväksi.

Sanoista, taidosta ja ruusuista.

hyvää huomenta, vetreä silmäpari siellä! Mitenkäs on aamu alkanut? Minun aamuni on ollut hyvinkin tapahtumaköyhä, vaan eipä vapaapäivältä tarvitse tapahtumia odotellakaan. Viikonloppuna tapahtunutta? No, hyvä on. Sen lisäksi että debatoin musiikista olin myös selvinpäin koko viikonlopun. Kokemus oli outo ja harrastepiirissä minulle naurettiin. Vaan niinpä elämälleni nauretaan muutoinkin.

Sovin myös erään tapaamisen loppuviikolle, torstaille, jos ollaan ihan tarkkoja. Tätä tapaamista odotan kovin innolla. Olen aina viihtynyt seurassa jossa sanailu on olennainen osa ja tapa kommunikoida. Torstain henkilö on verbaalisesti lahjakkain ihminen jonka olen koskaan tavannut. Torstaina on myös erään suosikkiyhtyeeni uuden levyn ennakkokuuntelutilaisuus. Torstaita odotellessa siis.

Eilen illalla oli taas vuorossa einehtiminen kaveripariskunnan luona. Koko neljän hengen joukkiomme keräännyimme yhden pöydän ääreen ja söimme erittäin herkullista kasvisruokaa. Ruokailun jälkeen oli aika siirtyä olohuoneeseen ja katsoa ensimmäinen kolmannes mielenkiintoisesta kauhusarjasta Rose Red. Stephen Kingin teksti on aina toimivaa, ja vaikka tämä oli nyt tv-elokuvaksi tehty, se ei haitannut. Ainoa asia mikä hivenen haittasi oli väsymys. Meinasin nukahtaa kahdesti sohvalle tuon puolitoistatuntisen aikana.

Mutta siinäpä viikonloppu, nyt nautin kahvini loppuun ja suunnittelen päivälle sotasuunnitelmia.