tiistai 2. joulukuuta 2008

Can I Play With (Crazy) Madness?

Nyt en tiedä mitä sanoa. Aina yhtä ihanainen Kesäminkki oli jotenkin kummasti nähnyt aiheelliseksi antaa minulle jonkin tällaisen internetissä liihottavan palkinnon. Kiitos. Kiitos oikein kovasti (vaikka nyt en malta olla sanomatta, että perhonen taisi tulla muistitikullisesta musiikkia ja kevyestä yksinkertaisuudestani, se näyttäytyy nauruna) ja hyvien tapojen mukaisesti annan hyvän kiertää.


Tämä osoittautuukin todella vaikeaksi. Pitäisi vissiin lähettää sama kuva viidelle edelleen ja tässä on nyt käytännöntason ongelmia. Ensiksikin haluaisin lähettää ehdottomasti yhden Sinisthra-yhtyeen rumpalille, e:lle joka pitää parasta englanninkielistä blogia maailmassa. Not The Pressure Valve ei vain ole varustettu kommentointimahdollisuudella joten perhonen ei koskaan löydä kotiaan.

Toinen perhonen menee Kauluspaitasoluttautujalle, nuorelle naiselle joka seikkailee virastokaupungissa ja on aivan muuta kuin virastokaupunkilainen.

Kolmas perhonen menee Feniille, bloginsa saa minut nauramaan meille miehille ja samalla hän myöskin pitää yllä sukupuolten välistä pienimuotoista sotaa.

Neljäs perhonen menee Nuulle (ja Panulle), ei tätä tarvitse edes perustella. Jos et ole lukenut, lue.

Viidennen perhosen liihoitutan Kaikkoselle, naiselle joka joko juo Helsingin taikka kuolee yrittäessään.

Nyt lisää kahvia ja sitten töihin.

4 kommenttia:

  1. älä oo tollanen. ei saa pilkata kun toinen tykkäilee. :)

    VastaaPoista
  2. No emmä tosissaan ja kyllä sä tiedät sen. Oli vaan niin herkullinen paikka. :)

    VastaaPoista
  3. otsikko: ten points! tota meiltä kysellään jatkuvasti, kuka ei haluaisi soittaa crazy madnessin kanssa??

    kiitos :) taas uusi sulka hattuun tai miten se nyt oli. ihanata. perusteluista hymisisin tyytyväisenä, jos kehtaisin :)

    VastaaPoista
  4. Otsikko juontui kirjoittaessa soineesta Iron Maidenista ja tietenkin se oli mukautettava maailman parhaan chicksirockbändin mukaiseksi.

    VastaaPoista