Tuleen ajettu maa

Olen kiinnostunut omituisista asioista. Tai siis, asioista joista valtavirta ei ehkä niin välitä taikka joihin eivät uhraa kallisarvoista aikaansa. Jos esim. stand up-esityksen aikana yleisöstä poistetaan huoraa huuteleva mies, minua ei niinkään kiinnosta se esitys vaan se, mitä sille miehelle seuraavaksi tapahtuu.

Samoin minua kiinnostavat yhtyeiden esiintymisten valmistelut ja esitysten jälkeiset asiat, stadionkeikan rakentumista jos saisin seurata, olisin jopa valmis maksamaan siitä jonkin verran rahaa. Tai rahkaa. Päätä pahkaa.

Olipas ontuvat esimerkit. En edes keksi sopivaa vertauskuvaa ontuvaisuuksilleen.

Olipa muuten Nuu tänään suloinen. Varsinkin kun sain puhelun jossa Nuu pyyteli anteeksi puheenymmärrystään johtaen tällaiseen dialogiin:

M: Missä nähdään?
N: Forumin Mäkkärissä.
M: Okei, mulla kestää pitempään tulla sinne kuin sulla.
N: Anteeksi, en nyt ymmärtänyt.
M: Niin että odota siellä.

Nuulla oli kaiketi krapula mutta erittäin onnistuneesti osasi sen peittää. Minä peitin omani runsaalla valkosipulin käytöllä pakastepizzan päällä. Kylläpä olikin tuhti odööri kotona kun raittiista kaupunki-ilmasta sisään astui. Yhden oluen juominen herättää näköjään välittömästi sisälläni uinuvan pedon, suden, kuten Annalan Marko biisissä Sudet ihmisten vaatteissa niin hienosti asian ilmaisee: ”Susi ihmisessä on / Herättyään loputon”

Väistän viinapirun houkuttelevat (vai oliko se nyt Färsaarten seireenit sittenkin?) kutsuhuudot kuuntelemalla Moonsorrowin mahtavaa kahden biisin pitkäsoittoa Viides luku: Hävitetty (kestoa vaatimattomat 56:30) ja syön Fazerin sedän tekemiä karkkeja. Näistä on hyvä sunnuntai tehty.

Hui hui.

Hei! Tajusin juuri, etten ole kirjoittanut tänne mitään muutamaan päivään. Töitä on ollut rutkasti tehtävänä joten mitään ei ole tapahtunut. Tai no töissä on mutta en jaksa niistä kirjoittaa. Siksipä tuhlaankin meidän kaikkien aikaa ja otetaan taas hakutulosten parhaimmistoa:

”uni paras lääke on” sitä nauttikaamme?

/hassanlla.blogspot.com dapoljuut vaan alkuun ja kokeilemaan?

anaalitappi kävellessä tämä nyt saattaa vaan ruokkia näitä hakutuloksia.

fenii on hauskaa luettavaa. Suosittelen!

filmtown palkkaus en tiedä kyllä mutta Nuu tietänee paremmin. Veikkaisin vähän.

färsaaret seireenit nuo kurjat viettelijättäret, aina lankean purjehtiessa Färsaarten ohi.

ghita katso nyt! Jopa hakusanat haluavat sinulle oman blogin!

hampurilainen luonnonvarat olisi muuten oikeasti mielenkiintoista saada tietää, paljonko yhteen esim. Big Maciin kuluu luonnonvaroja.

kasvien keväistyminen say what?

no kertoisit nyt vaan? En kerro. Ähäkutti!

odottaa latinaksi mutta kyllästyä suomeksi.

oikein taikka vähän kaikki maani puolesta Ihan en pysy nyt tämän perässä, taitaa olla jonkin rusketusvoidefirman lause.

puhutaanko kuolemasta liian vähän mielestäni kyllä. Minä onneksi ajattelen kuolemaa ihan joka hetki.

pullukka nainen tuli saunomaan ja ööh… olen mielikuvieni vankina tällä hetkellä. Pakko masturÄH.

suosikki ari koivunen jätesäkkejä miksi musta tuntuu, että Amoralin die hard-fanit suunnittelevat surmatöitä?

tillin tallin tulkku, hyvin luistaa suksi.

vasemmistolainen klangi saattaa esiintyä myös tässä blogissa ajoittain.

No niin, siinähän ne. Minä menen nyt levykauppaan ja sitten juon kaljaa. Moro!

Biomechanical Chicken Robot of some sort.

Oltiinpa sitten Minkin kanssa katsomassa vähän tanssia. Lähtökohtanahan on se, että minä en ole koskaan ollut katsomassa oikein minkään sortin tanssiesitystä ja en ylipäänsä ymmärrä tanssia itseilmaisun keinona. Avoimin mielin ja silmin kumminkin lähdin ja samoin tulin takaisin.

Koreografi Anton Lachky on vissiin joku tuleva guru alallaan mutta ei oikein ymmärrys riittänyt. Mikki Kuntun valot olivat näyttävät mutta toivoin niiltäkin enemmän jotain… näyttävyyttä. Tanssijat olivat varmasti kovilla, hiki pärskyi pitkin lavaa kun kuusi tanssijaa korskui pitkin tanssimattoa, vääntelehti omituisiin asentoihin ja antoivat parastaan.

Mieleenpainuvimmat kohdat olivat erityisesti Inka Tiitisen soolo (jonka ensivaikutelmasta otsikkokin on) ja hauskat viittaukset kamppailulajeihin. Oli meinaan välillä jalkaa aika korkealla ja puhdasoppisia ukemeja pyörähteli pitkin poikin.

Musiikki oli omituista nykymusiikkia ja teoksen loppupuolella toivoin hartaasti mielessäni didgeridoon ja metallitynnyreiden soidessa ”anna tästä tulla Aphex Twinin hengessä tapahtuvaa drum ’n’ bassia”. Eipä antanut.

Yhtä kaikki, olen jatkossakin myöntyväinen kyseisiin katselukokemuksiin, varsinkin jos luvassa on yhtä himoittavia naistanssijoiden ryhtejä. Uusi fiksaatio on syntynyt minulle.

Kuurauksen jäljiltä

Taas on tullut aika listata muutama asia. Tällä hetkellä eniten pinnalla M. Laineen tässä päivässä:

1. Perinpohjainen siivoaminen (ärsyttävät ajanvietteet)

2. Threat Signal (siivoamismusiikit)

3. Hylkäävät päätökset (ihmissuhteet)

4. Kaljanhimo (kaikkien edellisten summautuma)

Haastan teidät perinteiset, kyllä te tiedätte (koskee myös sinua, Ghita).

Täytyy kyllä muuten myöntää, että vaikka olotila on ollut lähikuukausina kaikkea muuta kuin alakuloinen, tällä hetkellä olo on kovin yksinäinen. Olisi mukava saada jakaa jonkun kanssa tätä elämää: yhdessä manata ja raivopäissään kuurata kämppää, tehdä sen jälkeen ruokaa, syödä, ottaa muutama terästetty glögi ja niin edelleen. Vähitellen on taas vaikea koettaa pitää hymy suupielillä ja leuka pystyssä. Katsotaan muuttuuko tämä blogi taas ruikutukseksi.

Kammottava dialogi.

- Maksa tässä terve!

- No terve. Eikös sun pitäis olla tuolla sisäelim…

- Hiljaa! Me tässä sun psyyken kanssa vähän juteltiin ja päätettiin, että me ei enää kestetä jos sä dokaat näin usein ja paljon.

- Miten niin usein ja paljon? Enhän mä eilenkään ottanut kuin.. ööh…

- Aivan. Eikö ollutkin kiva yllätys huomata aamulla pyykkien olevan kuivumassa?

- Oli kyllä. Vähän ihmettelin sitä itsekin.

- Et taida tosiaan muistaa sitä, että menit baarista kotiin ja pyykkitupaan ja pesit koneellisen pyykkiä.

- E-ee-een kyllä ihan varsinaisesti voi myöntää muistavani…

- Ja aamulla oli hehkeä olo mennä töihin?

- Oli ja suoriuduin kyllä ihan kiitettävästi kaikista työtehtävistä. Olin suorastaan liekeissä.

- Nyt taitaa kumminkin vähän krapula vaivata?

- No kieltämättä heikottaa ja tärisyttää. Onneksi on huomenna töitä, niin ei tarvitse tänään juhlia.

- Ja huomenna ajattelit olla ihan vain kotosalla?

- Joo?

- HAHAHAHA! Salli mun nauraa. Sä oot jätkä aika perseestä ja valehtelet itselles. Sua kuumottaa kaapissa olevat glögit, mä tiedän.

-No tota siis… mä ajattelin… OLE HILJAA PERKELEEN SISÄELIN! Mene sinä töihis ja lopeta viattomien ihmisten vainoaminen.

Kukaan huomenna glögiä?

Pienistä iloisista hetkistä.

Elämän todelliset hienoudet paljastuvat ja valjastuvat pienien hienouksien kautta. Eräskin allekirjoittanut pitää nykyistä työpaikkaansa äärimmäisen mahtavana paikkana. Sen lisäksi, että olen nyt kännissä kotona ja palkka juoksee, minulle sysätään sellaisia työtehtäviä joista en varmastikaan suoriudu ihan kunnialla. Minun esimieheni ymmärtää tämän ja koettaa toimia (itse asiassa kolme lähintä työkaveriani) jonkinlaisena puskurina etten lähtisi lätkimään töistä näiden tehtävien takia ja pitävät minun puoliani. Ennenkuulumatonta.

Tänään ollessani juomassa kaljaa Kalliossa työkaverini kanssa, melkoinen (mutta otsikonmukaisesti elämän pieni ja hienoinen) pommi putosi. Minulta kysyttiin, (en tiedä kuuluuko tuohon pilkku. Minkki auta!) missä haluan tehdä jatkossa töitäni. Haluanko tehdä samassa osassa taloa vaiko siirtyä muualle. Työpanokseeni ja asenteeseeni ollaan kuulemma erittäin tyytyväisiä ja tästä johtuen minusta aletaan leipoa eräänlaista pikkupomoa. Miltei lensi kaaressa kolmen euron olut pitkin vallitsevaa ilmatilaa.

Mitäs muita pieniä ilonaiheita? Nyt niitä sitten ei näköjään tulekaan enää mieleen. Kotimatkalla oli hatarassa mielessäni monta. Taidan lähteä baariin etsimään niitä selkeästi matkalla pudonneita aihioita. Miero selvänä marraskuun 2008 –kiertue onnistuu näköjään uskomattoman hyvin.

Ei lähde nyt otsikkoa.

Hyvää ja toivottavasti hyvin alkanutta iltaa. Tässä lähipäivinä en ole tehnyt mitään erikoista. Lähinnä kärsinyt päänsärystä, opetellut yhden produktion, juonut liikaa kahvia ja polttanut liikaa tupakkaa. Ei siis mitään mainitsemisen arvoista.

Olen alkanut tutustua vähitellen työkavereihini ja eräiden toimien jäljiltä olen jo kahdelle ihmiselle oluen pystyssä ja tänään tuli eräältä työkaverilta kutsu oluelle jonain iltana. ”Entä minun selväpäisyyteni?!?” huusin ja sain kasvoilleni märän rukkasen lailla osuvan naurun. Tämä siis tapahtui mielessäni, kutsu kyllä tuli ihan oikeasti.

Lauantaina tosiaan kyllä sorruin juomaan alkoholia. Ei tarvittu kuin koko Stadin siisteimmältä näätäeläimeltä yksi tekstari ja taas viinapiru veteli Mieroa lieassaan pitkin kaupungin katuja. Sorkkansa löivät kipinää ja hiilihangolla tökki päätä yhä ahnaammin oluen ääreen. Mikä minä olen näitä hommia vastustamaan?

Eilen himosin niin kovasti jotain syötävää, että minulla oli vielä aamullakin nälkä. Tänään töiden jälkeen (taisi muuten olla kolmas tahi neljäs kerta kun olin töissä työajan loppumiseen asti eli saakka ja itse asiassa vähän ylikin meni) menin sitten kauppaan ja hetken mielijohteesta ostin hapankorppuja. Kylläpä mieleni huuteli myös Oivariinin tms. perään mutta olen elänyt kieltäymyksessä muistaakseni vuodesta 2000 joten enpähän ostanut. Tietty rasvakerros hapankorpun päällä kyllä tekisi niistä huomattavasti maultaan parempia ja mukavampia syödä. Ostin myös jotain keksejä. En aio siis syödä oikeata ruokaa enää tänään. Hapankorppuja vaan.

Muutama merkintä sitten kovasti mainostin aloittaneeni hedelmien, vihannesten ja sen sellaisten syömisen. Tämä on edelleen totisinta totta elämässäni mutta samassa merkinnässä mainostin klementiinejä ja tänään aamulla sitten heitin ne samaiset klementiinit pois vihdoinkin. Olivat muuttamassa muotoaan aika kovasti jo.

No niin, nyt loppuu tämä lepertely. Hei vaan kovasti.

Neljäs yritys.

Kuuntelen kuinka sade rummuttaa peltikattoon. Rytmi on hypnoottinen ja toistumaton, kuin hieno polyrytminen teos vailla kertosäettään. Tunnen oloni verrattain onnelliseksi. Minulla on nykyään siis katto pääni päällä, vatsalaukussa oleva ateria tuntuu pysyvän siellä eikä pyri yläsyöttöreittiä pitkin takaisin lautaselle, vaatteeni ovat jotakuinkin puhtaita ja kellon paristossa on virtaa kellolle riittävä määrä.

Rupean venyttelemään sateen rytmin innoittamana. Ensiksi istun haara-asennossa lattialla ja pyöritän ylävartaloani hitaasti myötäpäivään, sitten vastapäivään jottei kumpikaan suunnista tulisi vihaiseksi. Yhtä monta kierrosta siis kumpaankin suuntaan ja samalla hengitän rauhallisesti ja oikeaoppisesti: nenän kautta sisään, suun kautta ulos.

Pidän polvet suorina ja kurottelen käsilläni kohti varpaita. Otan jalkapohjasta kiinni ja taitan otsani polveen kiinni. Tunnen kuinka selkäni vetreytyy ja pakaralihakset lämpiävät. Oikaisen itseni ja nousen seisomaan, pyörittelen päätäni kumpaankin suuntaan yhtä monta kierrosta. Sateen rummutus kiihtyy, samoin hengitykseni.

Koukistan oikean jalkani ja pyörittelen nilkkaa. Nikamien rusahtelu tuntuu samalla kertaa kivuliaalle ja hyvälle. Kipu on siis hyvästä, päättelen. Vaihdan jalkaa ja suoritan saman toimenpiteen, samankaltaisia ääniä syntyy ja päättelyni lopputulos vahvistuu oikeammaksi.

Roikotan päätäni, pyrin pitämään leuan rinnassa kiinni ja heiluttelen käsiäni. Tunnen kuinka vereni virtaa raajoissa kohisten. Pian olen valmis tulevaan koitokseen. Naksauttelen rystyset ja tyhjennän mieleni. Kuulen äänien vaipuvan jonnekin, ympäristöstäni katoaa kaikki tuttu ja jäljelle jää vain pimeä tila. On tullut aika kohdata maailma sellaisena kuin se näyttäytyy vain harvoille ja valituille. Pari hypähdystä ilmaan jotta reidet tietävät olla valppaina, annan aivoistani komennon itselleni lähteä liikkeelle ja ilokseni huomaan myös lähteväni liikkeelle.

Pari ensimmäistä askelta tapahtuu vähän tunnustellen, paljaat jalkapohjani tutustuvat metallilattiaan alustana ja huomaavat sen olevan ihan hyvä alusta. Kiihdytän vauhtiani reippaaseen kävelyyn eksponentiaalisesti ja huomaan muuttavani puhelinnumeroani binääriluvuiksi. ”Mikä minua vaivaa?” kysyn ääneen, veren purskahdellessa suustani. En siis saa puhua. Kiihdytän vauhtini hölkäksi ja huomaan olevani varma suunnastani vaikka näenkin eteeni vain pari metriä kerrallaan.

Kiihdytän vauhtia yhä kovemmaksi ja kovemmaksi kunnes saavutan huippunopeuteni. Samalla huomaan edessäpäin olevan valoa. Juoksen sitä kohti ja valoalue kasvaakin askel askeleelta. Huomaan hien nousevan pintaan ja pyyhkäisen käsivarrellani hikeä otsaltani. Käsivarsi värjäytyy punaiseksi. En siis saa hikoillakaan? Pysähdyn ja kohautan olkiani. Minulta vaaditaan aika paljon suorituksia, varsinkin jos reunaehdot ovatkin tällaiset. Älä puhu, älä hikoile. Kysyn Jumalalta voisiko hän perustella ohjeitaan. Saan vastauksen heti vaikka en noudattanutkaan oikeaoppista protokollaa. ”Sinun kuuluu kärsiä sillä olet huono ihminen.”

l33t h4x0r lulzzzzz

Olen ollut selvin päin kolmetoista vuorokautta. Oloni on äärimmäisen hermostunut ja en oikein tiedä miten päin sitä olisi. Onkohan nämä jotain vierotusoireita? Koska elämäni oikea sisältö pääosin koostuu kahdesta asiasta; tietokoneen ääressä istumisesta ja alkoholin nauttimisesta, näistä toinen on nyt saavuttamassa jonkinlaista lakipistettään.

Näin lauantain kunniaksi kävin tuossa tunti sitten Verkkokaupassa ostamassa vanhaan sotaratsuuni vähän uutta ram-muistia. Nelinkertaistin määrän saman tien joten jatkossa tämä Isla J. Brave laukkaa ja ravaa jotenkin tehokkaammin. Itsellenihän ei ole ihan selvää mitä tuo lisääntynyt muistikapasiteetti tuo tullessaan. Kumminkin varmaan jotain hyvää ja hienoa.

Alustavasti olin suunnitellut siivoavani töiden jälkeen mutta töistä pääsin jo tuossa puolen päivän tietämillä (palkkaa saan vielä 40 minuutin ajalta) ja siivoaminen on edennyt imurin hakemisen verran. Tuossa se nyt kököttää. Tietokoneen sisuksia kyllä imuroin ja sitä pölyä siellä olikin ihan kiitettävän paljon.

Onko kukaan nähnyt elämää? Se on näin lähemmin tarkasteltuna kadoksissa.

Tänään olisi Blake livenä Dante’s Highlightissa mutta en vielä tiedä jaksanko lähteä itseäni kiduttamaan ja katsomaan humalaisia selväpäisenä. Jääkaapissa olisi tietenkin kaljaa myöskin edelleen. Voi tätä valintojen vaikeutta.

Ei mulla nyt sitten muuta vissiin. Lopetan tällä kertaa äärimmäisen hienoon sitaattiin (olin alun perin säästellyt tätä sitaattia johonkin ihan asiaa liippaavan merkinnän yhteyteen mutta menköön näin lauantain kunniaksi. Toisaalta epäilen kyllä kykyjäni enää blogata mistään oikeista asioista), Claes Andersson on tämän jossain runossaan kiteyttänyt ja olen samaa mieltä, näin yleisenä vastarannan kiiskenä ja kyseenalaistajana. Näihin sanoihin on erinomaisen hienoa lopettaa merkintä. Pysähdy hetkeksi ja mieti maailmanmenoa tänä kvartaalitalouden aikakautena:

”Vie ihmiseltä kaikki ja katso kuinka kummallisesti se käyttäytyy.”

Haasteellista.

Joo-o ja juu-u. Nyt on kuulkaas lapsoset tullut aika tehdä taas top-4 listaus. Tällä kertaa en listaa mitään päivän parhaita juttuja vaan polttavimpia asioita:

1. Totaalinen stressi ja oma kyvyttömyys (työasiat)

2. Olut (omien lupauksien rikkominen)

3. Sikth (polyrytmiikka)

4. Stephen King (lukukokemukset)

Ja haastetaas: Kesis, Nuu, Ghita, Kiisseli, Fenii ja Kenraali Sandels

Nyt sinne kaljalle, moro!