perjantai 2. toukokuuta 2008

Ananasjuomaa juodessa kirjoitin.

Hei vain ja hyvää selkeyttävää perjantaita teille kaikille. Vappu meni ja siitä luonnollisesti täytyy vähän kertoa. Minun vappuni oli hyvin omituinen ja sen voisi kiteyttää muutamaan sanaan:

skeittipunkkarit, Mc Diablos, kolmet kotibileet, semihippi, pari kunnon hippiä, keskusaukio ja miljoonat teinit, eräs ravintola maan alla, shottikilpailu, kotibileet, taksin jonotus puhelimessa.

Näillä avainsanoilla pääsee aika lähelle sitä vappua joka oli tällä kertaa tapahtuva. Menetin puhekykyni shottikisan takia ja katsoin hyväksi ratkaisuksi lähteä pois. Odottelin taksia hautaustoimiston kohdalla (enteitä, hyvät ihmiset) ja miltei jäin auton alle. Seisoin siis paikallani jalkakäytävällä kun yhtäkkiä auto tuli samaista kulkuväylää kovalla vauhdilla. Jouduin ottamaan pikaisen väistöliikkeen taaksepäin ja samassa auto pysähtyi. Auton sisältä kampesi nopeasti ulos aseistettu miesjoukko joka lasertähtäimin varustetuin rynnäkkökiväärein osoittivat minua suoraan ns. kasvoihin ja huusivat erikielisiä komentolauseita. Eiku. Siis, auto tuli kohti ja väistin. Auto pysähtyi ja erään ystäväni aviomieshän se siinä kruisaili, en tiennyt sepän tekevän myös postinjakajan töitä. Hän vei minut onneksi äitini residenssiin, en tiedä miten olisi muutoin käynyt.

Vappupäivänä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja aamu alkoi miltei jouluisissa merkeissä. Jonkin asteinen humalatila ja kahvia ja riisipuuroa. Pian aamupalan jälkeen olikin jo aika lähteä katsomaan Sad Circuksen keikkaa, suurin osa keikasta meni ensimmäisen tasottavan parissa. Keikan jälkeen oli oma osuus hoidettu joten oli mentävä oluthuoneeseen nauttimaan torvisoittokunnan epävireisestä soitosta ja kylmästä oluesta. Hyvä ystäväni Renki osui samaan paikkaan ja siitähän tilanne sitten pääsi karkaamaan täysin lapasesta. Monta olutta myöhemmin tajusin lähteä kumminkin pois anniskelumaailmasta jotta olisin nyt näitä merkkejä tap-tap-taputtelemassa teidän verkkokalvojanne kuluttamaan.

Kohta alkaa viikkopalaveri ja sitten se on totta, vuoden 2008 kiireisin työkuukausi alkaa. Tänään täytyy vähän juopotella kyllä illalla, Asa ja Jätkäjätkät ovat keikalla, tuttuja on yleisössä. Toivottavasti on hyvännäköisiä blingblinghoroja myös. Täytyy ehkä vähän harjoitella iltaa varten omaa flowta. Tai sitten ei.

3 kommenttia:

  1. kai se oli sitä hartwallin aitoa ja parasta? niin ja lightiäkin vielä?

    sanavahvistus on seonnut: lpxgsnmg

    VastaaPoista
  2. Kyllä, juuri sitä. Hetken mielijohteesta ostin aamulla kaupasta töihin kävellessä. Saattoi olla kyllä semi-darrakin, eilen tuli vähän pillastuttua alkoholien äärellä.

    Ja niin! Näin myös Juha Lehden ja sain pyydetyksi lupaa yhtyeen versiosta kappaleestaan Elisa. Hymyssä suin myöntyi.

    VastaaPoista
  3. ootsä hullu juoppohullu kännissä tavallisesti jouluaattoaamunakin?!?

    sun vappu kuulosti kyllä kamalan aidolle, just noin mä olisin halunnut olla, jos. niin. mutta en mä ens vuonnakaan ole kai vielä liian vanha?

    ouah, elisa! tulee melkein kylmät väreet kun mietinkin.

    mun sanavahvistus on suoraan johannesburgin ghetosta: jzqzwuso

    VastaaPoista