perjantai 25. huhtikuuta 2008

Vallan näyttämö

Hau. Onpahan elämä taas yhtä tuskaa ja koettelemusta kerrakseen. Olen nyt kolmatta päivää kipeänä, toista päivää kuumeessa ja olo on hyvin ärsyttävä. Pää on kipeä, painaa tonnin ja on täynnä limaa josta Ghostbustersitkin olisivat otettuja, koko selkä on kipeä, lähinnä kaiketi munuaisten kohdilta ja olo on muutenkin skolioosimainen yleisen taipuvaisuuden takia. On varmastikin turha sanoa etten ole rakentamassa valoja, enkä myöskään oikein pysty tekemään ennakkotehtäviä. Tämän päivän suurin urakka onkin kävellä Makuuniin palauttamaan elokuvat ja käydä pyykkituvassa katsomassa onko siellä vapaita vuoroja.

Toissailtana olin katsomassa aina yhtä lumoavaa Sad Circusta livenä Gloriassa, saatoin juoda vähän olutta samalla kurkkukipuun ja lopputulos oli jälleen kerran helmeilevä. No, heräsin kumminkin kotoa aamulla ja kuumeeseen. Tajusin heti, että olin palellut koko yön ja heräillyt myöskin hampaiden kalinaan. Kävelin sitten Makuuniin hakemaan elokuvia ja vuokrasinkin Hitmanin (oli ihan okei, olin oikeastaan vähän yllättynyt positiivisesti) ja D-Warin (ehkä maailman huonoin elokuva ikinä).

Olisi varmasti jotain muutakin kirjoitettavaa, en jaksa enkä pysty keskittymään, joka puolelle jomottaa. Oon aika emo-rokkari nyt. Earth Cruise Control siis pitää tänään treenit. Taidan tehdä ensimmäisen biisin nyt ja sen nimi on… öööh… öööh… tota… no vaikka Why is it always me? Juu, se on hyvä nillitysbiisin nimi.

(Otsikko on Nicolea tällä kertaa. Mahtavaa musiikkia.)

1 kommentti:

  1. hitto, olisin tahtonut keksiä sen toisen biisin nimen, mutta pääni on tyh(m)jä. hik!

    oijoi, sanavahvistus on szigetin (vammainen?) pikkuveli szgsrm.

    VastaaPoista