lauantai 12. huhtikuuta 2008

One Eye for a Thousand

Olen eräissä asioissa hyvinkin päättäväinen ja tulostavoitteinen. Parhaita esimerkkejä on varmasti eilinen ilta. Olin päättänyt, että juon itseni pikaisesti aivan erityisen humalaiseksi ja onnistuin vallan mainiosti. Ystäväni W:n luona juotu kalja meni päähän kuin 9mm:n kuti lähietäisyydeltä ja iloisena hoipertelin kotiini jo… en muista kellonaikaa. Olin ainakin näköjään syönyt pizzaa kotona ennen nukkumaanmenoa.

Lupailin että laitan kuvia työmaalta tähän blogiin joten tässä 4 valittua otosta, olkaat hyvät.





Tänään on nyt sitten luvassa pelottava hetki: Noin kahden tunnin kuluttua minun pitäisi aloittaa lauluhommat muutaman kuukauden tauon jälkeen. Uskon kurkun pettävän. Aionkin varata kaljaa ja vodkaa mukaan, sekä tukemaan laulusuoritteita, että poistamaan suunnatonta vitutusta kun huomaan oman rajallisuuteni tässä taidossa. Illalla on onneksi luvassa Mokoman keikka Tavastialla ja lompakossa lippu joka oikeuttaa yhden ihmisen sisäänpääsyn kyseiseen anniskeluravintolaan.

Taidan nyt lopettaa tämän merkinnän ja ottaa jotain lämmintä juotavaa, antaakseni valheellisen mielikuvan siitä, että olen innoissani ja suhtaudun vakavasti demottamiseen, joka menee suoraan levy-yhtiön pöydälle.

2 kommenttia:

  1. Heinoja kuveja. Pitää varmaan tulla katsomaan se näytös...

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kannattaa tulla katsomaan, uskon että siitä tulee mahtava.

    VastaaPoista