torstai 17. huhtikuuta 2008

2k4

Hyvää tätä päivää teille kaikille! Pari päivää on mennyt niin kiireellä, etten ole kerinnyt merkitsemään mitään mihinkään. Täten minulla ei siis ole myöskään oikein mitään kerrottavaa. Sain eilen baakkelsia niskaan (ei mitään hyvää täytekakkua vaan sitä toista baakkelsia) oikein huolella puhelimessa, kun en ole hoitanut työtehtäviäni. Aivan totta, en ole hoitanut. En ole kerinnyt hoitamaan kun on annettu monen monta muuta tehtävää hoidettavaksi. Tänään ja huomenna pitäisi tehdä parin seuraavan viikon tarvittavat varaukset ja myös muita asioita joita minun pitää työni puolesta hoitaa. Onneksi ensi viikko on lomaa.

Ensi viikon lomailu onkin aika työntäytteinen: Innostuin näin vanhoilla päivilläni hakemaan kouluun ja ennakkotehtävät ovat aika vaativat. Niiden parissa tuhratessa menee varmasti aikaa reilusti. Lupauduin myöskin rakentamaan (oikeastaan auttamaan rakentamisessa mutta rakentamaan kuulostaa hienommalle) erään ystäväni lopputyöhön, näytelmään, valaistuksen. Menee siis aika muualla kuin kaljakuppiloissa ja uudelleen heränneen ihastukseni Playstation 2:n äärellä.

Nyt ei siis tosiaan muuta raportoitavaa. Paitsi!!! Olin eilen katsomassa Sydän, sydämen akustista keikkaa Levykauppa Äx:ssä ja sen jälkeen pitkästä aikaa syömässä roskaruokaa ja nauttimassa tuopillisen olutta parin ystäväni kanssa. Meillä oli kivaa. Sain myös kutsun valmistujaisiin, jotka ovat ensi viikon perjantaina. Menemme ravintolaan syömään. Miksi minusta tuo kuulostaa runsaalle alkoholin nauttimiselle?

Otsikko tulee muuten kävijämäärästä. Kaksituhatta ja neljä klikkausta. Huppista.

11 kommenttia:

  1. mikä koulu? mikämikämikämikä??!

    VastaaPoista
  2. En kerro. :D Sanotaan näin, että se liittyy elämäni osa-alueisiin työn ulkopuolella. Vähän kyllä sisäpuolellakin.

    VastaaPoista
  3. Kauanko aijot pimittää pääsykokeen aihealuetta? Mutta hyvä veto! Ehkä ehitään törmätä lähiaikoina.

    VastaaPoista
  4. Ja tämän kirjoitti siis Mimmu.. huoh.

    VastaaPoista
  5. mäkin meinaan täällä tulla hulluksi ja vingahtelen tahtomattani, kun mua jännittää mikä se koulu on. KERROOO!!!

    mua masentaa valmistujaiset, koska en itse valmistu varmaan esim. ikinä. mutta nyt menen omaan blogiini valittamaan.

    VastaaPoista
  6. Aihealueesta annoin jo hyvän vinkin teille kaikille pikku sudenpennuille.

    Mimmu: voitaisiin juu ehkä törmätäkin tässä lähitulevaisuudessa, kunhan elämä taas rauhoittuu.

    Nuu: Kyllä sä valmistut, se on saletti kuin stiletti. Valita hyvin, mä kohta sen luen.

    VastaaPoista
  7. "se liittyy elämäni osa-alueisiin työn ulkopuolella. Vähän kyllä sisäpuolellakin."

    itsehän olisin repannut sudenpennuntutkinnon jo siinä liinan solmimisvaiheessa, mutta sanon musiikki, tai valo, tai alkoholi, tai hiukset, tai kaljainsinööri.

    ei vittu taidan olla humalassa, mikä ei ole hyvä asia.

    VastaaPoista
  8. Olet osunut oikeaan. Olet voittanut illan pääpalkinnon, kolmannen veroluokan oluen!

    VastaaPoista
  9. oijoi! mistä palkinnon voi noutaa ja minä aikana?

    :) hienoa, että opiskelet, vaikka en tiedäkään mikä se noista oli se oikea vastaus.

    VastaaPoista
  10. Palkinnon voi noutaa joko residenssistäni taikka sitten seuran kera nautittuna esim. ravitsemusliikkeessä taikka ruttopuistossa tms.

    Ja en vielä opiskele, ennakkotehtävät täytyy ensin tehdä ja sitten pärjätä pääsykokeissa hyvin. Jos edes niihin asti pääsee.

    VastaaPoista