torstai 9. huhtikuuta 2009

Tahtilaji 18/17

Taidan olla vähän väsynyt. Eilinen meni tynkäisen työpäivän jälkeen niin, että hain kaupasta kaljaa, katsoin dokumenttia heavy metalista ja yllätysvisiitin tehneen siskon kanssa sitten ryypättiin ja kuunneltiin todella vaikeasti polyrytmistä musiikkia mm. f-vireessä.

Sitten pitikin lähteä Semifinaliin katsomaan Tuvalua ja 22:a. Olipahan muuten varmaan tämän vuoden parhaat keikat tähän mennessä. En jaksa nyt kirjoittaa mitään raporttia keikoista, aivan mieletöntä oli joka tapauksessa. Jäitte todella paljosta paitsi.

Tätä ennen onnistuin toki pilaamaan Pirpanan hyvän idean aivan totaalisesti ja olenkin siitä pahoillani. Kovasti toivon, että idea saa tuulta alleen ja lähtee kantamaan kuin väkeväsiipinen merihaukka kohti ulappaa ja suuria kalasaaliita auringon laskiessa elokuvamaisesti horisonttiin, pienten vaahtopäiden tyrskähdellessä vasten jylhiä kallioita.

Keikkojen jälkeen sitten kävelin kotiin laitamyötäisessä ja en ole puhelutietojen mukaan pyrkinyt kommunikoimaan puhelimitse kenellekään. Itse muistaisin kyllä puhuneeni. Olen kai sitten vain huutanut mykkään kommunikaatiolaitteeseen, jos kyseinen elektroniikan mestariteos on korvallani ollutkaan lain. Olen siis todennäköisimmin laahustanut katuja pitkin ja mylvinyt irrallisia sanoja tuijottaen maanisesti joka suuntaan: AUTO! MAKKARA! FOUCAULT´N HEILURI! TÄHTITYTTÖ!

Rock ’n’ roll.

Taidan lähteä jonnekin lomalle pääsiäiseksi, pieni irtiotto tekee varmasti hyvää. Muistakaahan lapset, että huomenna on kirkkovuoden ainoa surujuhla. Ei siis riekuta ja sodomoida ihan miten sattuu.

4 kommenttia:

  1. Hyvä setä, saanko sentään kirkkoon kuulumattomanta riekkua Gomorrassa huoletta?

    varo pahoja pupuja sitten!

    VastaaPoista
  2. No tottakai!

    Eikö muuten olekin outoa, että ne jotka eivät kuulu kirkkoon, voivat silti olla pois duunista kirkollisten pyhien takia? Tämä epäkohta on korjattava. Pakanat siis huomenna töihin ja maanantaina kanssa!

    VastaaPoista
  3. Esimerkillistä suomalaista kyräilyä! Se kel onni on, se onnen kätkeköön ja sitä settiä!

    VastaaPoista
  4. hyvä että muistutit, just olin suunnitellut sodomoivani aivan solkenaan.

    jotain riemua meillekin siitä ikuisesta kirkollisveron pulittamisesta, hei!

    VastaaPoista