maanantai 27. huhtikuuta 2009

Say Hello

Hyvää emmentalia kaikki. Työväen juhlahimon ansiosta tynkäisen viikon ensimmäinen työpäivä on totisinta totta ja nöyrähkö kertojahahmonne M. Laine istuu kotona kuumaa kahvia edessään, vaatepartensa vielä yön jäljiltä kovin vajavaisena, stereoiden syöstessä ilmoilla hyviä kappaleita toistensa perään. Ja Laine se vain istuu ja tuijottaa näyttöä ja miettii mitä kertoisi viikonlopusta. Pikakelauksella saisi hauskaa materiaalia (olettaen että biisit näkyisivät jotenkin kuvassa, esim. taivaalla liihottavina pilvinä kuten luontodokumenteissa).

Kertoisiko siitä, että Pirpana oli täällä kylässä ja se oli aivan helvetin kivaa? Vai siitä kun sai illalla kutsuviestejä dokaamaan mm. SAS Kamppiin ja ei mennyt. Vai siitä kuinka olisi pitänyt vetää edellisenä iltana nollauskänni (12 päivän työ/kouluputken päätteeksi sitä on näköjään aika väsynyt henkisesti ja se sitten kostautuu) mutta ei vetänyt, ja sen johdosta sitten sanaisen arkun täytteenä ei ollut ystävällisiä sanoja vaan pelkästään kylmiä ja julmia juttuja? Olenpahan nyt sitten saanut Pirpanankin itkemään.

Vai kertoisinko siitä, kuinka dokattiin ja viihdyttiin ja valvottiin aika myöhään (näin vanhuksen mittapuulla tarkasteltuna, teille nuorillehan se on varmasti ihan normaalia)? Saattaisi olla hyvä kertoa ehkä siitä, kuinka tein sunnuntaina oikeasti aika hyvää soijarouhekastiketta ja sitä tehdessä puhuttiin asioita halki, sellaisia asioita, jotka ovat varmasti kumpaakin vähän painaneet ja mietityttäneet. Ehkä kertoisin myös siitä, kuinka alkuilta tuli aivan liian nopeasti ja sitten olikin aika saattaa Pirpana rautatieasemalle.

Yksi asia josta kertoisin, on se että olen todella tukkoinen. Rintakehään painaa kuin kannabista poltellessa (pojat on kertonut), sieraimet ovat hyvin tukkoiset, kurkku on kipeähkö ja yskiminen on selkeästi tämän päivän trendijuttu.

Näistä kertoisin jos jostain kertoisin. Vaan enpähän kerro. Olen hiljaa ja niistän.

(Otsikko P.O.D.:ia)

4 kommenttia:

  1. Hah.

    Voisin toki kertoa, että "pelkästään kylmiä ja julmia juttuja" on aika mieromaisen raskaasti sanottu, jos niitä oli yksi, mutta enpähän kerro. Olen hiljaa ja leikin tekeväni työtä.

    Ja sitten kastike oli tosi hyvää. Pointsit siitä(kin).

    VastaaPoista
  2. Kukaa ei enää kerro mulle mitään :( Vitun salailijat :(

    VastaaPoista
  3. Voisit kyllä kertoa ihan tuosta kaikesta, munkin puolesta. Mulla oli niin tapahtumarikas viikonloppu etten tiedä, mistä alottaisin tarinanpurkamisen. Ehken ollenkaan.
    Mutta tuollanen sniikkailu ei nyt kyllä käy ollenkaan.

    VastaaPoista
  4. Mähän kerroin jo kaiken phäkinänkuoressa. Ei ole enää mitään lisättävää, noin se meni pääpiirteittäin. Rauhallinen lauantai-ilta, Eläkeläisiä, Foo Fightersia ja erilaisia ääniä ihmisistä.

    Mulla on tällä hetkellä niin kipeä olo, että en osaa kertoa mitään sen paremmin, enkä kyllä jaksaisikaan. Istun duunissa ja lasken tunteja kotiinpääsyyn. Pahoittelen informaation vähyyttä.

    VastaaPoista