keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Pieni selvennys.

Voi teitä parkoja. Olin ajatellut, ettei minun tarvitsisi kirjoittaa tätä mutta mennään nyt, kun te olette niin päin väärää.

1. Olen oikeasti ihastunut Capriin. Koko hänen olemuksensa, äänensä, ulkonäkönsä, koko paketti saa minut kiihkon valtaan. Hänen seurassaan tuntuu oikealle.

2. En ole vaginan perässä.

3. Caprin hyvinkin tarkasti asioita kuvaavien merkintöjen jälkeen olisi tuntunut tyhmälle alkaa kirjoittaa samoja asioita uudelleen.

4. Merkintäni ovat jäämässä muutenkin lyhyiksi, ehkäpä on taas jokin biisiteksti työntämässä itseään ulos minusta, ja se näyttäytyy yleensä näin.

5. Olen myös kyllästynyt kirjoittamaan näitä merkintöjä.

Luulitteko te tosiaan, että kirjoittaisin muutoin kuin täysin tietoisena tyylikeinona edellisen merkintäni? Olen pitäytynyt merkinnöissäni hehkuttamasta, jättäen täten Caprille täyden vallan halutessaan julkistaa tämän ”tapailun” tai miksi tällaisia nyt sitten kutsutaankaan.

Mutta mutta, ruikuttakaa toki jatkossakin. Tässä nyt teille, internetin huolestuneet, tämä totuudellinen puoli asioista. Hyvää päivänjatkoa.

9 kommenttia:

  1. Kaunista huomenta,

    Sikäli kun joku katsoo olevansa käypä tekemään varsin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä ihmissuhteen laadusta tai tarkoitusperistä parin _blogimerkinnän_ perusteella, niin..Niin. Meilläpäin niitä kutsutaan kuutiopäiksi.

    Mutta olihan tätä silti perin erityisen mukava lukea. Nyt voisi vaikkapa mastÄH

    VastaaPoista
  2. mikä ongelma? kuka sulle on avautunut? anonillit pässinpäät kannattanee jatkossakin jättää ns. kiehumaan liemessään, eivät ansaitse huomiota saati ymmärrystä.
    ja sitten sanon vielä SÖPS pehmentääkseni kommenttini sävyä ja antaakseni ymmärtää rautalankamallilla, että olen oikeasti hyvin hyvilläni teidän puolesta enkä yhtään kade mistään suhteista kenellekään. ikinä ollu.

    VastaaPoista
  3. HAhahaha! Anteeksi. Pienet ihmiset (varmaan kaikki naispuolisia) vaan huvittavat kovasti. Voit kehottaa lukemaan sen Caprin hienon analyysin miehistä, naisista ja autolla ajosta niin ehkä ottavat sen jälkeen vähän rennommin.

    Elä hermostu siellä! :)

    VastaaPoista
  4. Voinen vastata Mieron puolesta, kun nuo palautteet kimposivat Mieron merkinnästä mun sähköisen postin laatikkooni.

    Sellaisia epämääräisiä "toinen on ihastunut, toinen pillun perässä"-tyyppisiä ratkaisuja, jotka -pakko myöntää, vähän tökkäs. Eikä vähiten siksi, että ne edusti nimenomaisesti tätä äärimmäisyyksiin menevää ja ennenmuuta loogista päättelyä.

    Muttahei, vatipää on vatipää.

    VastaaPoista
  5. Mutta Capri, sun hyväähän ne vaan haluaa, ethän sinä pieni tytöntyllerö osaa pitää puoliasi kun pahat sedät vaan haluaa sua kayttää hyväkseen etkä ymmärrä ollenkaan(kuulostan ihan isältäni). Kyllähän blogineuvosto tietää paremmin!

    VastaaPoista
  6. ONNITTELEN tännekin! Olen iloinen puolestanne, vilpittömästi! Nauttikaa!!! :D

    VastaaPoista
  7. Minä kun oletin, että Miero on ihastnut ja Capri kyrvän perässä. ;D No, ei vain. Ihanat murmelit, onnittelut <3

    VastaaPoista
  8. onnea myös minun puolestani. täällä blogistaniassa tapahtuu niin paljon, onneks, ei kukaan ole ehtinyt mua kaipaamaan..

    VastaaPoista
  9. Ei pidä CC paikkaansa! Voisit kyllä vähitellen päivittää blogiasi. Mä en ole oikein löytänyt aikaa ja sopivaa tahtotilaa moiseen toimintaan omalla kohdallani. On aika kova hoppu duunissa. :(

    VastaaPoista