maanantai 6. huhtikuuta 2009

Madventure osa 2

(Pahoittelen, en jaksa kirjoittaa madventure-kielellä tätä merkintää sittenkään)

Kylläpä tien päällä voi olla sitten mukavaa! Tähän mennessä tapahtunutta: M. Laine ottaa allensa junan (ensimmäistä kertaa eläessään) ja matkaa täysin vieraalle paikkakunnalle viettämään levollista aikaa. Jännitys on valtava, oksennus hakkaa miltei kitalakea suuren tuntemattoman odottaessa, kiskokilometrien ollessa edessäpäin.

Itse matkanteko on helppoa ja mukavaa, hyvä musiikki ja kirja yrittävät pitää ajatukset kurissa, mutta hermostuneisuus pitää pintansa. Viimeiset parikymmentä minuuttia matkasta on silkkaa tuskaa, salaliittoteoriat jylläävät pään sisällä ja suorastaan kirkuvat apinan lailla.

Jalkautuminen alkuperäisväestön keskelle on hyvä ja hieno hetki. Natiivit osoittautuvat erittäin ystävällisiksi ja kommunikointikin on helppoa kuin makkara. Yhteinen kieli löytyy helpolla, toki on kohteliasta viedä mukanaan pienimuotoisia lahjoja, ihan vain jos vaikka natiivit eivät puhuisikaan ymmärrettävää kieltä vaan vain naksuttelisivat kieliään suulakea vasten ja niskojaan.

Reissun aikana saan tutustua niin paikallisen keittiön herkkuihin, eläintarhaan kuin mitä lämpimimpiin ystävällisyydenosoituksiinkin, useasti. Lopulta sunnuntai-ilta on niin vääjäämätön, että on pakko jatkaa matkaa, jättää herkät hyvästit, astua taas moderniin Ukko-Pekkaan ja lähteä tutustumaan arkiseen Helsinkiin ja työpaikan saloihin.

9 kommenttia:

  1. siis NYTHÄN mä vasta tajusin! voi jännityksen määrää... raporttia obotellessa :)

    VastaaPoista
  2. Oih ja voih, voiko tähän enää muutakaan sanoa. :)

    VastaaPoista
  3. eiks teil ollu jotai juttuu kaprin kanssa? nyt sit molemmilla yhtäkkiä omat:DD:

    VastaaPoista
  4. Eihän tässä nyt enää ole mitään epäselvää :)

    gratulerar!

    VastaaPoista
  5. Eittämättä mun ja Caprin merkinnöissä on hämmästyttävää samankaltaisuutta, äärimmäisen sellaista.

    Se, että mistä se sitten kertoo, onkin oma asiansa.

    VastaaPoista
  6. siis what.. te tapasittekin toisennne?

    VastaaPoista
  7. mä olen kyllä nyt ihan aawww, vaikka en tunne kumpaakaan pitkästi virtuaalielämässä(puhumattakaan siitä toisesta). ihanaa silti!

    VastaaPoista