In Distortion We Trust

Tämä mennyt kesä (joka oli kesäpäivinä mitattuna kestoltaan noin 3 päivää) on ollut normaalin joutilaisuuden ja yleisen möllöttämisen lisäksi mukava siltä osin, että olen käynyt pro bono-hengessä kaveribändiä jeesaamassa aina silloin tällöin. Keikkoja on omalta osalta ollut neljä ja viides, kauden viimeinen, on nyt tulevana viikonloppuna.

Samalle viikonlopulle on näköjään ihan valtaisa määrä kaikenlaisia erinäisiä tapahtumia, joihin tekisi mieleni mennä: Punajuuri Block Party tuossa kotikulmilla on varmasti hyvä, klezmeriä olisi luvassa Bulevardin kahvisalongissa ja kaikista kovimpana juttuna Suomi-USA roller derby-matsi Pasilassa. Vaan mitä tekee epäonninen kertojanne? Ilman muuta samalla päivällä on entisen työkaverin häät ja niihin on osallistuttava. Siispä kauluspaitaa, puvuntakkia ja sen sellaista taas päälle ja ahdistumaan niiden perinteisten valssien ja humppien sekaan. Olisipa edes Häärumpali lauteilla, niin mukavuusprosentti nousisi. Edes pientä hauskuutta on luvassa sen suhteen, että kun kutsu oli ns. avec-mallia ja minullahan noita naisia ei tässä ole juurikaan pyörinyt lähiaikoina, niin päätin kuitenkin hyödyntää kutsun ja otan mukaani Raimon, myös entisen työkaverin. En tiedä vielä, että mennäänkö asioita sekoittaaksemme käsikynkkää kirkkoon sisään.

Näitä juttuja odotellessa kuuntelen Crucified Barbaraa (chicksirokki se vain jaksaa miellyttää minua, monestakin syystä, yhä aina vain.), piirtelen paperille uutta työpistettä ja yritän motivoitua siivoamaan kotona. Taloon on tulossa ilmeisesti putkiremontti ja jälleen kerran mittamiehet saapuvat talsimaan (todennäköisesti kuraisilla) työkengillään pitkin lattioita. Toivottavasti remontti ei ole tulossa ihan vielä, sillä juuri nyt ei olisi tahtoa ja voimia jäädä kodittomaksi. Jos/kun vuokra nousee tuosta remontin myötä, asuminen ei ole enää mahdollista. Miten näitä juttuja nyt oikein kertyy näin? Alkaa olla pian aika vaikeata pitää päänsä pystyssä.

(otsikko Crucified Barbaraa)