perjantai 10. elokuuta 2012

Blame Metallica

Aloitin tämän merkinnän kirjoittamisen kahdesti ja päästyäni ensimmäisen rivin päähän, pyyhin tekstin pois ja aloitin uudelleen. Nyt en pyyhi, vaan kerronkin sen sijaan lähiaikojen elämästä.

Viime viikonloppuna oli serkkuni häät, joihin siis piti osallistumani. Koska en ole isän puolen suvun kanssa juurikaan tekemisissä, pelkäsin häiden olevan samassa mukavuusluokassa kuin viisureiden poisto, naulan lyöminen polveen ja kansanmurha. Pelkäsin melko turhaan.

Koko lauantai alkoi pistäytymisellä työpaikalla ja katsottuani ylen että kaikki toimii, lähdin kotiin vaihtamaan pukua ylle. Sisko tuli luokseni vähän yli yksi iltapäivällä ja kaikessa rauhassa nautiskeltiin parit valkkarispritet samalla kun sisko letitti tukkani juhlakuntoon.

Yhtäkkisesti huomasimme kiireen olevan tosiasia ja valtavalla hopulla puolijuostiin Saksalaiseen kirkkoon juuri parahultaisesti pari minuuttia ennen tilaisuuden alkua. Joskus ennen häissä oli tapana, että kansa sai istua myös välillä penkeillä, mutta ilmeisesti skene on muuttunut vahvasti. Oli melkoista helvettiä olla puku yllä kuumassa kirkossa hien valuessa valtoimenaan otsalla, niskassa ja silmissä. Ehkäpä sivulliset luulivat minun olevan valtaisan tunnekuohun pauloissa pyyhkiessäni jatkuvasti silmiäni. Tai sitten luulivat minun olevan pakana ja sen takia hikoilevani herran huoneessa.

Onneksi toimitus oli aika lyhyt ja tämän jälkeen päästiin lähtemään kohti Espoota ja siellä olevaa vastaanottoa. Hääpari kävi luonnollisesti kuvauttamassa itsensä ja sillä välin juhlaväki saapui kuljetuksillaan meille varattuun ravintolaan. Aurinko paistoi, ilmassa väreili epämukavuuden ja hermostuneisuuden aallot. En ole koskaan oikein ollut kovin innoissani häistä, sillä se muodollisuuden, pokkuroinnin, etiketin ja umpivieraiden ulkokultainen kohteliaisuus on juuri niin ärsyttävä kombo kuin sen olettaakin olevan.

Lopulta hääpari saapui paikalle ja ruokahäät saivat alkaa. Voisin tässä kuvailla tarkoin sanakääntein sitä tylsyyttä, joka oli pitkäkestoinen mutta valitettavan tosi. Pikakelaan kuitenkin teitä (ja itseäni) säästääkseni noin kolmanteen viinilasilliseen suoraan.

Pöydässämme oli kymmenen ihmistä, siskoni ja minun vieressä myös toinen sisaruspari Savosta. Heidän kanssaan rupateltiin sitä ns. chitchatia ja lopulta jossain vaiheessa päästiin hakemaan myös ruokaa. Pöydät notkuivat geneerisestä kattauksesta ja tunsin oloni edelleen hivenen epämukavaksi. Onneksi valkoviiniä virtasi solkenaan ja lopulta tarjoilijat suostuivat antamaan meille kokonaisia pulloja, joita sitten nelikkona tyhjentelimme. Ryhmäkuvia otettiin jossain kohtaa ja tunnelma vapautui.

Kellon ollessa jo jotain kymmenen hujakoilla ilta-aikaa, vihdoinkin homma alkoi toimia kunnolla. Bändi hyppäsi lauteille ja lavoittain kylmää nelosolutta tuotiin kaikelle kansalle nautittavaksi. Posket punehtuivat, puheensorinan volyymi nousi, hymyt levenivät ja tunnelma keveni suorastaan räjähdyksenomaisesti. Kieltäydyin tietenkin kaikista tanssikutsuista ja vietin siskon kanssa laatuaikaa rupatellen ja vähän sitä vieressä istunutta serkunserkkua pokaillen. Lopulta piti lähtemäni kodin kautta Club PRKL:ssä olleisiin bileisiin, joihin yritin värvätä em. henkilöä mukaan. Hän jäi vielä juhlimaan häihin ja minä sitten aika hyvä naula päässä keskustan paheisiin.

Seuraavana aamuna olo oli melkoisen infernaalinen. Note to self: valkkari, skumppa, bisse ja liköörit eivät toimi samana iltana nautittuina. Tai siis toimii, mutta seuraava päivä on kamala.

Toissapäivänä olin sitten moikkaamassa Aussia, hänen maamiestään ja heidän yhteistä tuttua, joka tuli Briteistä moikkaamaan. Yllättävää kyllä, saunottiin ja lipsuteltiin. Lopulta käytiin katsomassa The Capital Beatia ja kirosin arkiaamun tuoman vastuuntunnon alimpaan Flow-festivaaliin, eli helvettiin näin kansantajuisemmin. Siispä jätin hyvän illan kesken ja suunnistin kotiin keikan jälkeen. Silti eilinen meni vähän huonolla sykkeellä. Töiden jälkeen kävin kaverini kanssa mopoilemassa Porkkalanniemessä ja kuinka ollakaan, poislähtiessä tapasimme sattumalta Kesiksen. Eipä oltu nähty aikoihin. Ilmankos kesänsä onkin ollut hyvä.

Turinoisin tässä vielä lisää, mutta nälkä alkaa olla niin iso, että heikottaa. Moro.

(Otsikko siitä, että kyseisen reliikin keikalla sorruin jälleen savukkeiden kiroihin kännipolttamisen merkeissä. Vetäisin oikeuteen, jos oltaisiin Ameriikoissa. Noh, ensi kuussa loppuu taas.)

3 kommenttia:

  1. Olipa muuten luokattoman heikko kirjoitus. Alku lähti ihan ok ja lopussa sitten valtava syöksy suoraan pohjamutiin. Alkaa vissiin tämä blogaaminen olla loppusuoralla.

    VastaaPoista
  2. Musta tästä ei voi päätellä muuta kuin sen vanhan totuuden, että ilo ilman viinaa (tai nelosolutta) on teeskentelyä.

    On muuten niin skifejä noi sanavahvistukset nykyään, että useampaan otteeseen oli vaihdettava ennen kuin sain selvää. Ja sitten rupesinkin muokkaamaan kommenttiani, kun piti kertoa tämä. Nyt, uusi yritys...

    VastaaPoista
  3. haist nyt napa, mustki oli kiva nähdä <3

    VastaaPoista