lauantai 26. maaliskuuta 2011

For A Pessimist, I´m Pretty Optimistic

Mitähän minulle oikein on tapahtumassa? Olen aina ollut kovin fiksoitunut naislaulajavetoiseen rokettirolliin ja varsinkin siihen tyylisuuntaan, jossa laulajatar vie ilmaisunsa ns. ääripäitä kohti. Koko homma lienee saaneen alkunsa Sandra Nasicista ja Skinistä, silloin back in the days ysärillä, kun elo oli huoletonta eikä tulevaisuus ollut vielä enemmän uhka kuin mahdollisuus. Suurimpia suosikkejani ja pitkän linjan päiväunieni kohteita ovat mm. jumalainen (jumalatarmainen?) Angela Gossow (videota tositoimissa), Otep (Vidiou) ja uusimpana uutuutena Krysta Cameron (kuvallinen näyte).

Raskaamman musiikin kuluttajana nämä ovat luonnostaan itsestäänselvyyksiä, eivätkä tavallaan edes siten erityisemmin erikseen mainitsemisen arvoisia. Siis kun ovat niin itsestäänselvyyksiä.

Tämän pohjustuksen myötä pääsemme itse asiaan: Asunnossani soi Paramore. On soinut jo puolentoista levyn verran ja rukka(s)mainen skribenttinnne istuu sohvassa ja nyökyttelee päätään musiikin tahtiin ja hyräilee stemmoja päälle. Huoh. Ehkä se on sitten tämä kevät ja auringonpaiste jotka laittavat dopamiinia erittymään elimistöön. Täytyy varmaankin seuraavaksi ostaa mustat verhot ja kuunnella jotain hirvittävän ahdistavaa musiikkia ja katsoa, että saisiko sitä mielialan laskemaan jotenkin.

Drew bläk medal seitan!

Mitäs muuta uutta? Olen innostunut Daniil Harmsista ja hänen kirjallisesta tuotannostaan. Jotenkin huomaan kirjoittaneeni itse joskus vähän samalla tavalla, hyljäten logiikan ja kieliopin. Se ei ole laisinkaan huono asia mielestäni. Jotenkin ei nyt tunnu olevan mitään järjellistä kerrottavaa, mutta tarve tappaa aikaa tyydyttyy tällä näppäimistön fingerbangaamisella.

Nyt kumminkin on aika lopettaa tämä merkintä, laittaa astetta säädyllisempi vaatekerta ylleen ja mennä parvekkeelle katsomaan ulkoilmaa silmästä silmään. Ja kokeilla, josko krapula ilmoittaisi itsestään.

(Otsikko luonnollisesti nyt sitä Paramorea)

1 kommentti: