Oho! Uusi teksti!

Kahvi mataa mukissa, aivan samalla tavalla kuin arviolta kymmenet tuhannet kerrat aiemminkin. Vasen käteni kurottaa mukia kohti, ottaa siitä varmahkon otteen ja tuo mugsonin huulilleni. Hienomotoristisilla taidoillani kaadan tuota jumalten nektaria elimistööni, tuomaan virkeyttä ja poistamaan vieroitusoireita. Koko tätä tapahtumaa rytmittää The Agonist.

Tyhjät muuttolaatikot ovat pinossa keittiössä. Eteisessä olevat tarvitsevat vielä pientä huomiota: tyhjentämistä tai ullakolle roudausta. Asuntoni on muodostumassa kodikkaaksi koloksi, turvasatamaksi, minun itsemääräämisoikeuteni ilmentymäksi, paikaksi josta en enää kovin helpolla luovu. Keittiö, eteinen ja muukin osuus asunnosta sijaitsevat Punavuoressa, satamahuorien vanhoilla kulmilla.

Uusi luku elämässä on alkanut. Melkein puolentoista vuoden kirjoittamattomuuden aikana on kerinnyt tapahtua paljon. Näistä kertoilen sitten joskus ehkä, en tiedä kiinnostaako minua. Tokkopa sinuakaan. Ainakin kirjoitustaito on alkanut leikkiä kuurupiiloa kanssani, tuo penteleen riiviö vain on kovasti karussa, eikä anna itsestään pienintäkään vihjettä.

Näillä sanoilla alkakoon uusi osio, melkein uuden blogin arvoinen, mutta ollessani laiska, jatkan tätä samaa. Tervetuloa kyytiini uudestaan. Pahoittelen hevoskärryn raihnaisuutta ja nitinää. Alkukankeutta vain, toivon mukaan. Eiköhän tämä tästä lähde. M. Laine toimii ohjastajana ja rahastajana. Istumaan vaan sinne heinäpaaleille, niin lähdetään liikkeelle.