torstai 2. heinäkuuta 2009

Kaksi päivää Ameriikan synttäreihin

Kun nyt kahdelta taholta on tullut noita listauksia, niin ”kai määki ku pojatki”. Ja aloitetaan niistä hyvistä. Eipäs kun kerronkin ensiksi vähän kuulumisia ja sitten vasta listaan. Jepppp.

Alkuviikon aikana olen jälkikäteisesti masentunut viime kesän tuhlaamisestani. Ei, lapsoset, en puhu nyt rahasta, vaan siitä, kuinka tuhlasin koko kesän vapaat sisätiloissa. Ei paljoa kiinnostanut ulkoilmailu, sisäilmailu ja tietokoneen tuijottaminen sitäkin enemmän. Muistaakseni ainakin. Nyt olen ottanut kovan vastaiskun ja tämän viikon kahden ensimmäisen päivän ollessa vapaita työvelvoitteista, olen viettänyt kotona minimaalisia aikoja.

Yllätykseksenne en ole ollut teutaroimassa alkoholin kanssa ja sammuillut pusikoihin toisten päällekustavaksi, vaan olen makaillut auringonpaisteisessa puistossa, lukenut kirjoja ja nauttinut kesäisestä Helsingistä. On tämä kyllä upeata kelillisesti ja muutenkin. Kuvitelkaapa nyt tämä skenaario: Pilvetön taivaankansi, aurinko paistamassa suoraan viistosta ja muusta sopivasta kohdasta, hyvä asento pyyhkeellä makailla, hyvä kirja, jääteetä juomana, iPodista sopivaa musiikkia (Strapping Young Lad, Textures, Mnemic, Frank Sinatra, Turbonegro, Me First & The Gimme Gimmes…) ja yleinen huolettomuus.

Mutta siihen listaamiseen sitten.

Vihreää valoa:

- Tuska-festivaali oheisohjelmineen (hulluttelut)
- Kesä (vuodenajat)
- Kesäloma + matkailu (lähestyvät asiat)
- Kahvi ja keksit / pekoni ja kananmunat (aamupalat)
- Kuvaviestit (kommunikoinnin täsmennysmuodot)

Punaista valoa:

- 2,5€ kupillisesta seissyttä kahvia (riistohinnat)
- Välimatka (distanssit)
- Heikot unenlahjat (heikkoudet)
- Rahojen loppuminen (Big spendin’)
- Listaamisen vaikeus (haasteet)

Eiköhän näillä nyt taas päästä jo vähän matkaa eteenpäin. Nyt on päässä vain sekalaisia ajatuksia ja siksi pyydänkin teitä kaikkia katsomaan vasemmalle. Siellä näemme kuuluisan Turun Linnan. Oikealla taasen näkyy Olavinlinna ja nyt jos katsotte ystävällisesti suoraan eteenpäin, näette tässä kohtaa merkinnän loppumisen.

4 kommenttia:

  1. lisäksi tuolla horisontissa on suomenlinna, joka on suomen vanhin merilinnoitus, ja tässä näytön edessä nuunis, jota ei kiinnosta vittuakaan mutta jolla on uusi vakava kynähame.

    ja yhdyn täysiä tohon kesän tuhlaamiseen. sen maksimaalisen kuluttamisen ei tosiaan tarvi olla muuta kuin että on ulkona, mutta se tekee ihan valtaisan eron siihen fiilikseen et onko kesä vaan mennyt ohi vai ei. tai siis niin, ja näin.

    VastaaPoista
  2. Mä voisin allekirjoittaa montakin kohtaa sun listasta tai sitten tehdä omankin, mutten voi, koska sitten joutuisin miettiin myös negatiivisia asioita, joita on kovin vaikea keksiä tänään. Paitsi ehkä bad brain day, mutta oon siihen niin leipääntynyt jo, etten välitä. On kuitenkin niin hyvä fiilis ja hyvä tukka tänään, että on pakko sanoa että jos mä oisin sä, niin kyllä mäkin olisin mun kaa. Tai sillain.

    Tykkäsin tosi paljon tästä Linna-lopetuksesta. Mun takana siintää muinaislinnan jäänteet ja tuossa edessä näemmä joku muinainen muumio, joka haluaisi multa työperäisiä palveluksia.

    Jaarittelu päättyy.

    VastaaPoista
  3. viime kesä olikin huonompi monella tapaa, muun muassa säällisesti. siis sään puolesta. mutta tämä näyttäisi hakkaavan rakkauden kesän 2006 lähes kaikilla akseleilla. mikä on aika jees, meikä digaa.

    VastaaPoista
  4. Äänestän Turbonegroa, tosin en ole ihan varma että oisko Apocalypse Dudes (DUDEDTTES!) vai Ass Cobra oma valintani.

    Joka tapauksessa: Odéon approves of this.

    VastaaPoista