No niin, hyvä sinä siellä. On kaiketi aika taas kirjoittaa pari sanaa eilisestä ja tästä päivästä. Eilinen ekskursio pääkaupunkiimme oli suorastaan loistava. Vaikka koko työpäivän riesanani oli kova väsymys niin olotila ymmärsi väistyä kun oli aika siirtyä kaupungista toiseen. Helsingissä kohtasin henkilön jonka kielitaito, kotimaisen sellaisen, on jotain niin ällistyttävää etten osaa sitä kuvailla. Oli kuin olisi seuraamassa ilotulitusta. Tätä ilotulitusta minulla oli suuri ilo ja kunnia seurata neljän tunnin ajan. Nuo neljä tuntia kuluivat kuin siivillä. Ilokseni huomasin myös että hänen kielitaitonsa pitää sisällään erittäin monipuolisen tavan ilmaista itseään englanniksi. Vieläpä erittäin hykerryttävällä brittiaksentilla. Olin taivaissa.
Kun oli eroamisen aika, olin surullinen. Olisin voinut lumoutuneena kuunnella häntä tuntikausia. Huomasin myös vahvaa ”sielujen sympatiaa” kuten Neljä Baritonia aikoinaan lauloi. Miten tästä eteenpäin sitten? En osaa vastata. Toivon kovasti että saisin nauttia hänen seurastaan jatkossa useammin. Asiaa ei tietenkään haittaa hänen jumalainen kauneutensa, nauravaiset silmänsä ja kokolailla erittäin herttainen ja puoleensavetävä olemus.
Eroamisen aika kumminkin tuli ja oli siirryttävä katsomaan ja kuulemaan Mokomaa. Uutta levyään en tässä ala ruotimaan laisinkaan, jätän sen ammattilaisille. Odotan kuitenkin kovin että saan levyn käsiini ensi viikolla ja voin jälleen kerran ihastella suuren suomalaisen, Marko Annalan, nerokkaita tekstejä.
Tänään olen sitten nauttinut joutilaasta elämästä päivätunnit ja alkuillasta siirryin taasen teatteriharrasteen pariin. Kun olin lähdössä kohti tuota kyseistä laitosta (Ei, en pidä teatteriamme laitosteatterina kuitenkaan.) laitoin iPodini soimaan ja suljin oven. Erittäin sopivasti ensimmäinen kappale jonka soitin toisti oli Killswitch Engagen My Last Serenade. Oloni oli erittäin haikea. Hetkellisesti koin tunteen jonka pariin minun pitänee palata jossain vaiheessa. Olin valmis jättämään kaiken taakseni ja ovea sulkiessa minulla oli harras olo, ”tänne en enää palaa”.
Palasinpa kuitenkin. Sain tänään kuulla erään kollegani olevan keskellä eroprosessia. Toivon hänelle voimia tilanteessa jossa häntä henkisesti petetään. Kyseinen henkilö on minulle erittäin tärkeä ja minua satuttaa kun näen kuinka häntä satutetaan. Tästä minulla olisi vaikka kuinka kirjoitettavaa mutta on tullut aika lopettaa tämä kirjoittaminen ja nauttia muutama virvokejuoma, luonnollisesti yksin. Kuten erakoitumiseeni kuuluukin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti