Ei yhtään mitään.

Aamun hetki kullan kallis. Näinhän sitä muistaakseni sanotaan. Nämä aamun hetket kyllä ovat mukavia kaikessa rauhallisuudessaan: herääminen, ylösnousemus, tietokoneeseen virtaa, kahvinkeitin työhönsä, vessa. Tässä tämä joka-aamuinen rutiinini. Joskus tämä kaikki täytyy suorittaa siten, ettei ole aikaa nauttia rauhassa kahta mukillista kahvia vaan nesteen elimistöön insertointi on enemmänkin mallia "karstat palakoon samalla".

Tänään tuollaisesta ei ole kyse. Ehei. Heräsin mukavasti nähtyäni sekavaa unta jossa eräs ystäväpariskunta (joista toista en olekaan nähnyt aikoihin ja toistakin vain baarissa, vaan niin taitaa olla tämän kaverisuhteen luokitus nykyään: baarituttuja) erosi aivan yllättäin. Nousin salamannopeasti ylös, kuin hälytykseen lähtevä palomies konsanaan ja tarkastin kellonajan: 5:59.

Näin ollen minulla nyt sitten on tällä hetkellä tätä kirjoittaessani 4 tuntia aikaa suoriutua yhdestä kupillisesta kahvia. Vaativa suoritus mutta tosi-tv-maailmaa mukaillen laitan 99% onnistumiselle.

Eilisestä sen verran että iltapäivän tunteja tuli vietettyä koulutustilaisuudessa. Materiaalia tätä koulutusta varten olimme etukäteen saaneet n. 100 sivua joten odotukset olivat aika korkealla koulutuksen suhteen. Ennakkomateriaaliin en jaksanut edes tutustua, perustavanlaatuisen laiskuuteni vuoksi, joten koulutuksen taso ja hyödyllisyys oli minulle kuin salamanisku kirkkaalta taivaalta. Kaikki tuo materiaali, monet sähköpostit, tiedotteet ja...

Koulutuksen taso oli pöyristyttävä. Jos olisin tiennyt että millaista ajantuhlaamista tuo kyseinen tapahtuma on, en olisi saapunut lainkaan. Ennakkomateriaali olisi riittänyt. Kouluttaja lässytti meille kuin ala-astelaisille, puhui paljon asian vierestä, ei osannut vastata kysymyksiin joita minä ja pari turhautunutta kollegaani kysyimme, toisti sanan varajärjestelmä 29 kertaa (laskin, oli niin mielenkiintoista) ja niin edelleen. En muista milloin olisin ollut yhtä turhassa koulutustilaisuudessa. En varmaan kyllä koskaan.

Nyt on siis keskiviikkoinen aamu, päivä joka tutkimusten mukaan meitä suomalaisia painaa ja ahdistaa eniten. Olen itsekin vähän yllättynyt siitä että oloni on näin neutraali, tai ehkäpä jopa vähän positiivisella puolella. Syytä tähän en totisesti tiedä. Mukavahan se on että on mukavaa. Kahvi maistuu hyvälle ja kohta täytyy vähän pukea päälle kun paleltaa. Talvi on tuloillansa.

Eipä minulla nyt ole oikein mitään sanottavaa. Hyvä niin, sillä itsesensuuri on tuntunut painuneen lähiaikoina talviunilleen takaisin. Ainoa mitä tässä nyt on mainitsemisen arvoista on se, että lähtölaskenta on alkanut ja astronautteiluun on aikaa 7 päivää. Siispä nyt toivotan sinulle mukavaa päivää, onnistuneita ratkaisuja niissä hetkissä kun niitä täytyy tehdä; olit sitten työssä, koulussa, alkossa, sossussa, työkkärissä, veneen alla, hukuttautumassa, mitä lie. Lupaan kokeilla näistä ainakin yhtä tänään.