Olen väsynyt. Eilinen päivä kulki mallikkaasti ja hyvä niin. Ostoksia tuli tehtyä, sain hankittua kaiken sen mitä pitikin ja Lähi-idän hommatkin menivät erittäin mukavasti. Nyt tietenkin on kurkussa kipua vaan mitäpä sitä ei itsestään antaisi taiteen alttarille. Rahoja tuli siis jaettua muutamaankin eri liikkeeseen ja ilon ja raivon tunteita jaettua suljetussa tilassa, voimapiirissä.
On jotenkin sellainen olo ettei ole mitään sanottavaa vaikka pitäisi sanoa. Mitä siis sanoisin? Olen miettinyt sitä että mihin minä oikeastaan tarvitsisin parisuhdetta. Elämän jakaminen jonkun toisen kanssa on kutkuttava ajatus, mutta jos sen vie ihan alkutekijöihin niin…
Olisihan se mukavaa jos kotiin tullessa olisi tieto siitä että siellä on se joku toinen tai ainakin tulossa sinne myös. Illat koostuisivat yhdessä syömisestä ja mistä muusta? En muista enää. Minun elämäni on niin tylsää, ettei sen jakaminen oikein tunnu oikealta toista ihmistä kohtaan. Voisiko se toinen tuoda sitten sisältöä siihen? Voisinko minä täyttää jonkun toisen elämän tyhjiötä? En tiedä. Ehkäpä?
Tietenkin ihannetilanne olisi se että kun minusta aika jättää, ei sillä viimeisellä hetkellä tarvitsisi olla yksin. Voisi puristaa sen jonkun toisen kättä kun oma elämänliekki sammuu, luomet painuvat pelon täyttämien silmien eteen ja matka kohti tuntematonta alkaa. Romanttista eikö vain? Olisiko se väärin sitä toista kohtaan? Mummoni on joutunut hautaamaan jo kaksi miestään ja minun mielestä se on väärin. Tuskan on pakko olla todella kova.
Olenko siis itsekäs jos hyväksyn treffikutsun jonka sain? Olisiko viisainta kieltäytyä sillä verukkeella etten tule elämään kovin kauaa? Heh heh. Näin pirteillä aatoksilla on hyvä jatkaa tiistain ahertamista. Toivottavasti sinun päiväsi on hyvä ja tehokas. Minun päiväni todennäköisesti ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti