Viimeisimmät kaksi työpäivää olen viettänyt pääosin Haadeksen syvyyksissä, tehden minulle ominaisenvastaista ruumiillista työtä. Olen nostellut, repinyt katosta, viljellyt ärräpäitä hien valuessa noroina pitkin kasvojani, kantanut suorituskykyni äärirajoja uhmaten, todistanut kuinka isot metalliset esineet todellakin pitävät kirskuvaa ääntä liikkuessaan tahtonsa vastaisesti metallisia rappusia pitkin, särkenyt lasia puolitahattomasti, niputtanut johtoja, ajanut isoa autoa ruumis täristen väsymyksestä ja hymyillyt samalla koko tuon ajan.
Erään henkisesti suuren viisaan mukaan fyysinen ponnistelu selkeyttää ajatuksia ja asettaa asiat mittasuhteisiin takaisin, varsinkin hetkinä joina mittasuhteet ovat vääristyneet omituisiksi. Nyt voin, lihassäryn vallassa, allekirjoittaa tuon teesin täysin. Eräät asiat ovat selkeytetyt ja ensimmäiset askeleet kohti muutosta on otettu. Nyt kaikki harrastamani empiminen asioiden tiimoilla tuntuu turhalle, mieli ja päämäärä on kirkas. Näin asiainlaita on oleva. Tietenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti