Huomenta. Olen muutaman syrjähyppyisen yön jälkeen palannut turvallisesti takaisin vanhaan. Olen kainosti pyytänyt anteeksi ja vakuuttanut etten enää jatkossa tee näin. Olen palannut takaisin vanhaan unirytmiini siis, olen herännyt kaksi tuntia ennen herätystä, kuten minun kaiketi kuuluukin.
Olen huomannut tämän blogin ylläpitämisen paikka paikoin hyvinkin hankalaksi. Aiheet eivät halua ilmestyä minulle kirkkaina vaan pikemminkin utuisina häivähdyksinä horisontissa, kuten majakka sumussa seilaavan valtamerilaivan tähystäjälle, luoden epävarmuutta että näkikö sitä nyt sitten oikein vaiko oliko kyseessä kangastus johon luottaminen johtaa meidät kaikki tuhoon ja lastina olleen mirhamin upottua hyiseen jäämereen, tulee jälkikasvumme ja heidän jälkikasvunsa elämään velkavankeudessa isiensä, isoisiensä ja heidän isiensä typeryyden tähden.
Malliesimerkki aiheen vajavaisuudesta, jos näin voidaan sanoa, on edessäni olevalla muistilapulla oleva lause. Muistilapulla lukee tietenkin kaikenlaista, irrallisia sanoja, numerosarjoja, pari erisnimeä, eräs biisin nimi, erään vanhan (meinasin sanoa ikivanhan vaan kaikki on suhteellista, vaikka tämä blogi onkin minua vanhentanut, on se silti aika nuori vielä.) blogimerkinnän aiheen ydin kahdella sanalla ja kaikkea muutakin sellaista.
Tämä lause, jonka piti olla merkintäni keskus ja malliesimerkki, on lyhyt. Se on suoraan myös varastettu internetissä toimivalta sivustolta jossa kommunikointi ystävien ja tuntemattomien kesken on helppoa. Olen kyseisen sivuston kautta tutustunut moniin ihmisiin elämässäni, ihmisiin jotka ovat merkinneet paljon, ihmisiin jotka merkitsevät paljon ja ihmisiin jotka eivät merkitse yhtään mitään eivätkä tule koskaan merkitsemäänkään.
Tämä lause on minusta huvittavan loistava esimerkki kaksikielisten hurmaavasta tavasta sekoittaa armas äidinkielemme sipoolais-westendiläiseen elämäntapaan ja –kieleen. Tietenkin lauseeseen vaikuttaa vielä paljon se tosiasia että kyseessä on kahden suomenruotsalaisen käymän keskustelun irto-osa, keskustelun jossa on puitu ennakkoluulottomasti jotain muuta kuin purjehdusta, juomalauluja, juhannussalkoja, villapaitoja harteilla ja muita sen sellaisia. Keskustelussa on puitu alakulttuurista musiikkitapahtumaa, punk-musiikkitapahtumaa jos tarkkoja ollaan.
Tämä lause joka sai minut nauramaan ja kirjoittamaan noin 34 riviä turhuutta kuuluu kaikessa yksinkertaisuudessaan näin:
Va No Shame lämppäre?
suomenruotsalaiset on todella, todella erinomaisen taitavia sekoittamaan suomea, ruotsia ja usein vielä englantia, vaikka se esimerkissä onkin bändin nimen syytä. mutta, se on jo melkein taidetta, vaikkakin aikalailla sellaista kiasmakamaa, jota ei vain aina voi ymmärtää tai ehkä pitää taiteena ensinkään.
VastaaPoista