Peuraa ja syväsukellusta.

Achtung. Täältä norsunluusta veistetystä palatsistani huomenen toivotus. Eilisestä pieni kertaus, ettehän kaikki olleet paikalla kuitenkaan.

Ei niin mitään. Ei yhtään mitään. Töitä, pinaattikeittoa, lisää töitä. Heikkoa oloa, ilmoitus pomolle etten tule tänään töihin koska olo on niin kipeä. Valehtelin sillä menen kuitenkin. Työpäivän jälkeen (työpäivistä tänne raportointi on ylipäänsä typerää ja koitan luopua siitä, tai ainakin vähentää. Tämä tietenkin on suorassa vaikutussuhteessa elämän mielenkiintoisuuskäyrään ja sen asteikon jyrkkyyteen.) tulin kotiin ja kävin kolmea keskustelua samanaikaisesti. Siinäpä tärkeimmät. Söin tietenkin peuraa ja olisin voinut juoda hienosta pikarista itävaltalaista laatuviiniä jota on säilötty tammitynnyrissä kellarissa pitkät tovit ja tätä kyseistä ateriointia varten avattu, palokirveellä aukilyöden.

Kuinka osuvasti tällä hetkellä soikaan Slipknot - No Life (toim. huom.)

Minulla oli joku ylevä ajatus päässä, joku sellainen punainen lanka jota seuraisin kirjoittaessani tätä merkintää. Oikeastaan niin että sukeltaessani aivoitusten syvään veteen, vetäisin itseäni langasta syvemmälle ja katsoisin minne sen kanssa päätyisimmekään. Mariaanien haudan pohjaan ankkuroituun metallilaattaan jossa olisi somalla rusetilla paikallaan pussitettu paperilappu jossa teksti "Ähäkutti"?

Tämän seuraaminen siis oli tarkoitukseni mutta eräs näätäeläin harhautti minut ylpeyden hiekkatielle ja täten snorkkelini ja räpylät jäivätkin rannalle, kuljetusvene miehistöineen hölmistyneinä tuijottamaan laidoilla istuen ja ajatuskuplissa muodostuen kysymysmerkkejä odottavien ihmisten yläpuolelle, minun harhaillessa tietä pitkin ja tuijottaessa taivaanrannassa siintävää pommikonelaivuetta.

Odotan innolla tulevaa, en tiedä yhtään että miksi tai mitä tulevassa erityisesti. Odotan vain, elimistössä on hyvä sellainen "kutina" kuten tavataan asiaa luonnehtia. Raportoin tästä enemmän jos syyt minulle paljastuvat. Jos eivät, niin en. Aika yksinkertaista, eikö totta?