Huomenta. Eilinen oli paluupäivä arkiseen aherrukseen. Onneksi arki alkoikin hivenen eri tavalla kuin yleensä. Kävin eilen tapaamassa suosikkitaiteilijaani kuva- ja installaatiotaiteen saralla, Reima Nurmikkoa. Keskustelimme hyvän tovin ekologispoliittisia asioita ja vaikka nämä keskustelut olivatkin hyvin antoisia, maailma tuntuu raskaammalle ja ahdistavammalle jälleen.
Täytyy kyllä sanoa että Reiman työt ovat hyvin puhuttelevia ja niissä kierrätetään paljon. Käy itse tarkastamassa täältä.
Palattuani Turun kupeesta kotiini oli luvassa normaalit kuviot: sähköpostin tarkastus, turhautuminen siitä ettei eräs tietty posti ole tullut tyköni, itsepetoksessa eläminen sen(kin) asian suhteen että se posti on vielä tullakseen, kevyttä ateriointia (tässä tapauksessa näkkileipää) ja sen sellaista.
Alkuillasta tuli kutsu kaverille juomaan kahvia tai teetä. Tai kuten hän asian ilmaisi kieltäydyttyäni kohteliaasti kahvista: Jos haluat juoda kaljaa, käy kaupassa. En halunnut.Tällä teatteritaitavalla ystävättärelläni oli menossa luonaan kotikampaamohetki, seurasin noin tunnin verran neitien ilakointia saksien ja veitsen kanssa. Eräs illan varmaankin kuuluneimpia lauseita oli ”Vähemmän palloa!”.
Kun olivat saaneet frisyyrinsä kuntoon, oli minun vuoroni istahtaa penkille. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2002 taikka 2003 (en todellakaan voi muistaa eikä asia edes ole kiinnostava. Ei ole tämä merkintäkään, tiedän kyllä. Ei kukaan pakota sinua lukemaan. Mene ulos pelaamaan palloa jos ahdistaa noin kovasti.) hiuksiani leikattiin ja vaikkei dramaattista muutosta olekaan tapahtunut, on tunne silti hivenen outo.
Minulla oli vankka ajatus tämän merkinnän suhteen mutta suru-uutinen Heath Ledgerin kuolemasta on saavuttanut minut joten kirjoittamisen asemesta pidän minuutin hiljaisuuden. Pidä sinäkin, Heath oli erittäin hyvä työssään ja häneltä olisi voinut odottaa suuria suorituksia.
mä järkytyin myös kovasti, heath oli yks mun suosikeista. kamalaa, todella.
VastaaPoista