Parisuhteista hivenen.

Olen ollut useassa paikassa töissä elämäni aikana. Erilaisilla aloilla vielä kaiken lisäksi. Olen työskennellyt varastomiehenä optisella varastolla, kuljettanut pizzaa nälkäisille ja humalaisille, toiminut vapaa-ajanosaston myyjänä tavaratalossa, ja kaikkea todella paljon muutakin. Lähinnä asiakaspalvelua luonnollisesti (olenhan ihmisläheinen ja –lähtöinen ihminen) ja uskallankin väittää olevani siinä suhteellisen hyvä.

Työhistoriani ei varmastikaan ketään kiinnosta, joten otetaan asiaan lisäaspekti. Kutsutaan sitä vaikka nimellä kahden yksilön välinen kanssakäynti. On väistämätöntä omalla työpaikalla vähitellen katsella muita työntekijöitä ”sillä silmällä”, varsinkin jos on parisuhteettomassa tilassa elävä, kuten allekirjoittanut, nyt näin esimerkiksi.

Vuosien saatossa olen vokotellut ja tullut vokotelluksi työkaverien toimesta. Olen ollut viettämässä iltaa ihan rauhassa hyvällä porukalla ja päätynyt keskellä aamuyötä kahdestaan saunomaan himokkaan naispuolisen työkaverin kanssa, kumpikin tahollaan vielä avoliittoisena. JA EI! En pettänyt avovaimoani, paitsi henkisesti. Sillä kertaa. (Jopas olisikin muuten aineksia aika rankkaan avautumiseen tässä. toim.huom.)

Ah niin, olen siis ollut kahdesti avoliitossa. Kumpikin reissu on ollut hyvä ja tuntunut oikealle. Kummankin naisen kanssa olen ollut myös samassa työpaikassa, toisen kanssa suhteen alkumetreiltä alkaen ja toisen kanssa vasta ihan suhteen lopulla. Minulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia ujuttaa näitä kahta asiaa yhteen. Ei edes silloin kun erosin toisesta avoliitostani (elämäni erikoisin jouluaatto) ja olimme edelleen pienen tovin samassa työpaikassa. Kaikkeen tottuu kumminkin. Jopa siihen, että olen avovaimon kanssa ollut samassa yhteisöllisessä ja aikaa vievässä harrastuksessa ja täten viettänyt yhdessä käytännössä melkein sen 24 tuntia vuorokaudesta.

Olen vokotellut varaston tyttöjä hyväntahtoisesti asian päätyen hyvin pikaiseen ja salamoivaan ”parisuhteeseen”, olen vokotellut harrastuksena pitämäni sivutyön kollegaa erittäin yllättävin lopputuloksin, oikeastaan aina kokeillut onneani missä piireissä sitten milloinkin olen ollut.

Nyt näin elämän ehtoopuolella tarkastellen asiaa, olenkin ollut onnekas. Osa naisista on vastannut hymyyni, osa vienyt ihan kädestä pitäen työpaikan hämäriin paikkoihin ja vaatinut tutustumaan kehonsa erinäisiin sopukoihin ja paikkoihin jylhissä maisemissa, milloin mitäkin. Hyvä reissu on ollut tältä osin.

Ainoastaan se harmittaa, että tapahtumien välinen jänneväli on niin kammottavan pitkä. Ja varmasti pitemmäksi käy vuosien vyöryessä eteenpäin varmasti kuin yksinäinen hiiliveturi pellon poikki vedetyillä kiskoilla. Vain erinäiset rikkaruohot heiluvat ilmavirran mukana ja sankka savuvana vähitellen haihtuu kohti sinistä taivasta. Kuten ihmisen unelmat.