Cherry Waves

Tiedätkö kuinka välillä tulee kosketuksen kaipuu? En tarkoita nyt (pelkästään) intiimiä kosketusta vaan ihan toisen ihmisen fyysisen läsnäolon tuntua. Kevyttä koskettamista toisen kulkiessa ohi, tähtisilmien välkettä kun mennessäsi vaikka keittiöön kevyesti suukotat toisen takaraivoa, merkkejä elämästä ylipäänsä.

Minulla on ikävä niitä.

Palaan tähän aiheeseen kohta lisää mutta sitä ennen on kerrottava arkirutiinin asioita. Ei mitään erikoista kylläkään. Olen pitkien päivien päätteeksi tehnyt koulutehtäviä taikka vain tuijottanut tyhjyyteen ja odottanut viikonloppua. Tänään pääsin töistä neljä tuntia etuajassa ja olen sen kunniaksi tuijottanut tyhjyyteen, käynyt kaupasta ostamassa paahtoleipää ja mehua ja kirjoittanut yhdellä istumalla Yhtyeelle uuden tekstityksen. Eräs koulutehtävä odottaa tekijäänsä mutta en ole kykeneväinen sitä tekemään ennen kuin saan pomoiltani hivenen opastusta alan erikoisjutuista. Mutta siis takaisin kaipuuseen.

Hyvin erikoinen työystäväni Oopperatoveri alkaa nyt mennä niille rajoille, että en enää uskalla toivoa parasta ja alan pelätä pahinta. Tänään ollessani syömässä pomojeni pöydässä, Oopperatoveri tuli käymään läsnä johtuen työillan kuvioiden muutoksista. Selvitimme kuviot ja hän lähtiessään pois teki seuraavan manööverin: kulkiessaan selkäni takaa (istuin siis kasvokkain kumpaankin esimieheeni), kuljetti hän kättään hartialinjaani pitkin. Miltei sylkäisin salaattini lautaselle säikähdyksestä. MITÄ HELVETTIÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU?!?!? huusin pääni sisällä mutta ulkoisesti vain tuijotin monttu auki ja yritin palata takaisin ruokailuaktiviteetiini. En tiedä huomasiko pomot.

Ihan tällaista kosketuksen kaipuuta minulla ei kyllä ole. Ahdistellaankohan minua töissä seksuaalisesti? Olisihan sekin kokemus.

(otsikko Deftonesia)