No mistäs tänään kirjoiteltaisiin? On ihan outoa kun on jatkuvasti näitä vapaita. Kohta onneksi alkavat työkoitokset taas. Vaikka tällä kertaa en mitenkään ihan kauheasti odotakaan töitä, tiedän joutuvani opettelemaan todella nopealla aikataululla erään asian ja se ei ole yhdellekään osapuolelle kivaa. Työnkuva kun on vielä sellainen, että tietyissä asioissa puolen sekunnin myöhästyminen on pahasta.
Äsken söin paahtoleipiä chilimetvurstilla ja juustolla ja juomana nautin mustikkakeittoa. Ostan ihan liian harvoin mustikkakeittoa. Hassua ja typerää. Olen kuunnellut eilen ja tänään oikeastaan koko päivät seuraavia levyjä:
Opeth: Ghost Reveries
Opeth: Watershed
Textures: Silhouettes
Textures: Drawing Circles
Soilwork: Figure Number Five
Soilwork: Stabbing The Drama
Soilwork: Sworn To A Great Divide
Mitä levyjä sinä olet kuunnellut?
Olen vähän väsynyt. Kirjoitan hajanaisia lauseita. Tekisi mieli siteerata musiikkitekstiä mutta nyt ei ole sellainen kirjoituspuuska päällänsä. Kirjoitin aiemmin kaksi sopivaa siteerausta muistikirjaani ylös, jotta voin sitten tarpeen tullen siteerata.
Katsotaanko hauska video tähän väliin? Okei sitten. Yllättäen juuri tällainen huumori jaksaa naurattaa aina vain.
Pitäisiköhän alkaa vokotella työkaveria? Tajusin muuten tänään erään maailmani isoimmista totuuksista ja harmittaa, etten voi jakaa sitä kanssanne. Tämä totuus tuli tajuntaani kuin salami kirkkaalta taivaalta kävellessäni kirjastosta kotiin. Niin, kävin ensimmäistä kertaa eräässä kirjastossa täällä Helsingissä. Ei laisinkaan hullumpi kokemus. Seuraavalla kerralla jätän villasukat maihinnoususaappaista pois, hiertyy kantapäät auki. Kirjastosta lainasin vain kaksi kirjaa, toisen vielä oikeastaan ollessa novellikokoelma.
Onpa mielenkiintoista. No mutta, se on tämä M. Laineen elämä tällaista, riskitilanteesta toiseen ajautumista, kuin jollain salaisen palvelun agentilla kuunaan. Minä käyn vain vähän harvemmin ulkomailla, juon vähän vähemmän tyylikkäitä drinkkejä mallichiksien seurassa ja myöskin fornikoin kyseisten gasellien kanssa vähän vähemmän. Mutta muuten ollaan ihan samanlaisia, minä ja James.
maanantai 5. tammikuuta 2009
Minä ja James.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hey, James, en suosittele lämmöllä työtovereiden tapailua romanttiseroottisessa mielessä. En ikinä. Ainakaan jos kaavailemasi kohde on sinua ylemmässä portaassa, mikä kyllä tässä tasa-arvon luvatussa valtakunnassa on suorastaan herttaisen todennäköistä. Unohda koko juttu.
VastaaPoistaMinulla on muuten maiharifetissi. En voinut tätäkään postausta lukiessani välttyä pyyhkimästä suupieliäni.
Mä voisin melkein kirjoittaa uuden postauksen sulle vastauksena tosta duunikavereiden tapailusta. No mikäs mua estelee kirjoittamasta? Ei niin mikään.
VastaaPoistaVai maiharifetissi? Saatko lisäkierroksia koneeseesi myös reisitaskuhousuista? :D Mitenkäs pilottitakit ja leijonakorut? HAHHA.
Ja ei, en tarkoittanut tätä solvaavalla tavalla.
Et nauraisi, jos joutuisit itse levittään reitesi jokaiselle, joka tuo mieleesi armeijan ja kovat jätkät. Tämän kanssa ei ole helppoa elää.
VastaaPoistaJoudun komppaamaan, maiharit on kuumat. (varmasti myös villasukkien kanssa käyttäjälle)
VastaaPoistaHei, tästähän vois tulla sivutoiminen muotiblogi!
Myös kuormasta syöminen on aina aiheuttanut allekirjoittaneessa kauhunsekaisia väristyksiä, maailman lakien mukaan moisessa saa aina nenilleen. Ehkä poikkeus vahvistaa säännön. (Asiaan kai myös vaikuttaa se, ettei koskaan ole omannut kollegoja, jotka millään tasolla olisivat vedonneet)