The Start of Something Beautiful

No niin ja hei taas teille kaikille siellä vastaanottimienne äärellä! Tänään käydään makumatkalla Afrikassa ja lopuksi vielä haastatellaan Kansaneläkelaitoksen tutkija Sauli Kanervaa kuumasta ja ajankohtaisesta aiheesta ”Kolmannen sektorin tulevaisuuden uhkakuvat ja KFOR-joukkojen sijoittaminen haja-asutusalueille, uhka vai mahdollisuus?”. Voi tietenkin olla, että päivän ohjelman master-nauhojen puuttuessa, kerronkin teille viikonlopustani.

Eilen lähdin siis kevyessä krapulassa matkustamaan Siltamäen kautta Malmille, tarkoituksenani mennä avaamaan äänijänteitäni studiotiloihin. Lähdin kauniin aurinkoisessa säässä matkustamaan linja-autolla kohti Siltamäkeä. Ihmettelin edessäni istuvan hienon rouvan haisevan vanhalle viinalle voimakkaasti. Tajusin vasta tänään kuka oli oikea hajun lähde. Tämä myöskin selventää syyn pidättelemääni oksennukseen bussissa. Onko jotain vialla jos ei ymmärrä olevansa krapulassa?

Pääsin perille ja siskoni ja lankomieheni luota otimme tarvittavat asiat (kuten sanoitukset) ja hienostelutarvikkeita (kuten teetä ja carmolis-tippoja) mukaan. Lähdimme studioon ja aloitimme äänitysurakan. Kolmen biisin lauluosuuksiin kului noin neljä tuntia aikaa. Alussa ääni oli luvalla sanoen hapuileva ja epävarma. Jankattuamme yhä uudestaan ja uudestaan, alkoi laulusuorituksissa olla tarvittavaa tenhoa. Huomasimme myös, että aloitimme nauhoitukset visaisimmalla biisillä mitä voi: laulualue pyöri niinkin isolla alalla kuin kaksi oktaavia ja kvintti siihen vielä päälle. Oli siinä tekemistä ja äärirajat alkoivat olla läsnä.

Ihan viimeiseksi äänitimme huutoja ja koska en ole ylipäänsä laulanut puoleen vuoteen, lähtökohtainen olotila oli jännittynyt. Huudot lähtivät yllättävän hyvin ja voimakkaasti. Tajunta oli välillä rajatilainen ja happikato aiheutti voimakkaan päänsäryn. Eniten varmasti kyllä tuli haittaa huutamalla venäytetystä palleasta. Kokeile itse jos et usko.

Kun pääsin kotiin joskus seitsemän aikoihin illalla, olin niin väsynyt, että jouduin pakottamaan itseni syömään, en ollut syönyt koko päivänä mitään ja tiesin illalla tulevan Mokoma-keikan olevan energiaa vaativa. Söin siis väkisin ja aloin nauttia oluita. Väsytti niin paljon, ettei kalja maistunut. Siispä tekemään massiivinen virhe ja juomaan vodkabatterya. Pari sellaista juotuani, energiaa kyllä oli mutta niin oli myöskin pulssi ja kaikki muukin. Naamani hohti punaisena kuin (en sano koiran kulli, älä viitsi olla noin perverssi aina.) paloauto. Onneksi tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun näin tapahtuu joten tiesin hoitotavan. Pari litraa kylmää vettä elimistöön ja naaman huuhtelu myöskin. Näin sitten oireet pois ja Miero Tavastialle katsomaan. (Osaako muuten joku asiantuntija kertoa mistä tuo hassu oireilu tulee? Minkki?)

Mokoma oli aivan liekeissä ja ainoastaan harmitti oman vireystilan väsähtäminen liiallisen urakoinnin jälkeen. Kurkku oli myöskin siinä kunnossa, ettei yhteislaulatuksiin pystynyt osallistumaan laisinkaan. Niin on edelleenkin.

Nyt sitten olen kotona ja minun piti tiskata viisi tuntia sitten. Olen jo toki laittanut astiat likoamaan joten voisin nyt tiskata ja sitten ehkä käydä Makuunissa. Jos vaikka Hot Fuzz olisi vuokrattavissa.

(Nämä englanninkieliset otsakkeet ovat nyt sitten aina näitä tällä hetkellä soivia biisejä kun en kerran tosiaan keksi otsakkeita itse. Tällä kertaa kyseessä on yhtye nimeltä Porcupine Tree.)