You've got mail.

Tiedättehän kuinka mukavaa on tilata joululahjoja netin kautta? Varsinkin itselle. Ainakin ulkomailta hyödyntäen Paypalia taikka vastaavia maksutapoja. Nyt te kaikki siellä kuiskailette toisillenne: ”Tämä on taas niitä merkintöjä joissa itketään vaikeuksista tilata ulkomailta ja kuinka tavarat eivät tule ikinä ja väri on väärä ja tuote on eri ja blaa blaa blaa.” Ei pidä paikkaansa!

Tilaaminen oli helppoa, ”maksuvälineenä” Paypal on helppo ja verraton (eli en ole siis verrannut sitä muihin vastaaviin) ja ainoa miinuspuoli on odottamisen pituus. Odottavan aika on kovin pitkä jo lähtökohtaisesti ja nyt se oli sitä vielä potenssiin (heh heh hee) satayksi. Kun tulin kotiin, oli postilaatikosta pulpahtanut pienen linnun lailla postimiehen jättämä lappu. ”Teille on saapunut suurikokoinen kirje ja en saanut sitä survottua postiluukustasi sisään, joten mene lähimpään postiin noutamaan pakettisi.”

Nappasin lapun käteeni ja juoksin (kävelin oikeasti kylläkin) sisäpihan poikki porttikongin kautta kadulle. Olin terävillä salapoliisiaisteillani kiinnittänyt huomiota kotiin tullessa postimiehen kärryihin naapuritalon kohdalla. Johtopäätös! Hän on siis pian tuleva kadulle takaisin. Pyörin tyhmännäköisenä ympyrää jalkakäytävällä ja tein varmaankin jotain monimutkaista. En muista. Pian posteljouni saapui paikalle ja revin hullunvirne kasvoillani lappua taskusta. Ojensin sen hänelle tomerasti kuin pikkupoika ja jäin toljottamaan silmät selällään. Postimies sanoi: ”Joo, oon pahoillani, se on tuolla Postissa. Meidän pitäisi ottaa nämä mukaan mutta se olisi vienyt puolet tästä kärrystä. Joudut nyt ikävä kyllä hakemaan sen tuolta Postista. Toivottavasti tästä ei ole haittaa.” ”Ok, ei ole haittaa, nopeastihan siellä käy. Kiitos kumminkin.”

Tulin takaisin kotiin, söin ruokaa, pesin pyykkiä ja sitten päätin lähteä Postiin. Voi pojat. En tiedä olenko koskaan kokenut vastaavaa mutta mennessäni Postiin, aavistin siellä olevan muutaman muunkin asiakkaan. Vuoronumerojakelukone arpoi minulle kupongin jossa luki 120. Katsahdin taululle. 498. Ajattelin, että tämä ei voi olla totta missään nimessä. Pyörin ympyrää. Pian ymmärsin, että minua ennen on menossa palveltavaksi satakaksikymmentä ihmistä. 40 minuuttia odottaessa meni ihan leppoisasti musiikkia kuunnellessa ja Metroa lukiessa. Löysin myöskin Postin uuden myyntituotteen, possukalenterin ja koska minun mielestäni se ei ole ihan soveltuva lapsille, otin siitä kuvan ja jaan sen teidän kanssanne. Hyvää joulun odotusta! Ja koko tämän kirjoituksen tarkoitus oli siis se, että seuraavan kerran kun joku taho kysyy "Ei kai haittaa..." Aion vastata: "Haittaa. Saatanasti."

Pitkäkestoisuus on hyve. Vai oliko se pitkäjänteisyys sittenkin?

Sain yöllä monta kertaa. Blogiin teksti-ideoita siis, senkin pieni Per Vert. En tietenkään muista niistä yhtäkään mutta näköjään on aina vain pakko kirjoittaa. Tämä pakko saattaa tietenkin johtua siitä, että olen tiistaiaamun jälkeen poistunut kodistani kahdesti, puhunut puhelimessa kolmasti ja muuten ollut sosiaalisessa kanssakäymisessä vain ja ainoastaan luotettavan sotaratsuni eli tietokoneen kautta.

Tuohan saattaa tietenkin olla ihan normaalia joillekin ihmisille mutta minusta ei nyt olisi tähän. Äsken lähdin reippain mielin kulkemaan kohti Kiasmaa, tarkoituksena käydä koulutehtävän muodossa tarkastamassa näyttely läpi. Oli pakko luovuttaa kesken matkan. Ei ollut voimia tarpeeksi, siispä otinkin uuden suunnan ja kävin ostamassa pari joululahjaa periaatteella ”mikä nyt vain ekana käteen tarttuu” ja ostamassa lähimenneisyyteni suosikkiruokaa, jäätelöä, lisää.

Aamulla kuuntelin mm. Incubusta ja muutakin sellaista aamuun sopivaa ja join vettä, nyt soi The Sounds ja drinkiksi on vaihtunut sopiva lauantainen aamupäivän juoma.

Hyvä on! Voin jakaa teillekin tämän aivan omin rusina-aivoin kehittämäni reseptin kun nyt kerran noin vauhkoiksi ryhdyitte.

Ota vetomitaltaan sopiva (esim. 3 dl) lasi

Laita lasin pohjalle jääpaloja

täytä mustikkakeitolla

Nauti.

Urheimmat teistä voivat laittaa sekaan vaikka vodkaa, kivennäisvettä taikka pirtua. Minä juon omani tällä tavalla raakana kivillä. Sitten vain holkki ja siihen YSL tms. pillisavuke ja blaadaamaan. Jos tapoihin kuuluu.

Ai niin, en ole polttanut savukkeita sen jälkeen kun maanantaina lähdin töistä, eli aikaisin. Ei kyllä todella tee mielikään, jalat kyllä rummuttelevat ahkerasti ja rivakkaa tahtia, kuin Isla J. Brave kunnianpäivinään. I-ha-haa, I-ha-haa, heepoo hiiirnahtaaa-aaaa….

En enää tiedä mitä elokuvia nukkuisin läpi. Tähän mennessä olen menestyksekkäästi uinunut kaikki Beverly Hillsin Kytät, Showdown In Little Tokyon, The Officen 1. kauden, Showtimen ja varmaan joitain muitakin, en vain muista nyt. En myöskään muista oikeasti tämän viikon blogimerkintöjen tekemisestä mitään.

No niin, nyt taidan siirtyä valitsemaan linnani majoitussaleista sopivimman vuoteen, upottaa pääni dodon höyhenistä tehtyyn valtavaan tyynyyn, verhota atleettisen ja pronssinvärisen jäntevän runkoni massiiviseen lohikäärmevauvojen untuvilla täytettyyn peittoon ja tuudittautua unten harmonioiden täyttämään maailmaan vaimojeni ja eunukkien kuoron saattamana. Olkaa hyvä, tänään haluan kuulla Banaaninlastaajan laulun!

Sairastuvalta ei oikein mitään uutta.

Minulla on tylsää. Onneksi lääkärin kirjoittamat antibiootit alkavat vähitellen jeesata eikä minun tarvitse kerätä voimia ja rohkeutta sängynreunalla istuen joka ikinen kerta kun nielaisen. Sattuu tuo nielaiseminen siis edelleenkin kovaa mutta enää minun ei tarvitse:

1) pusertaa käsiäni nyrkkiin
2) nostaa leukaa ylös
3) Puhaltaa keuhkoista ilma pois
4) sulkea silmiä
5) jännittää käsieni kaikkia lihaksia samalla kun kynnet suunnilleen pureutuvat kämmenlihaani

aina nielaistessani.

Haluankin kiittää Alexander Flemingiä keksinnöstään ja vaikka olen aina aika empien suhtautunut (ja suoraviivaisesti oikeastaan aina kieltäytynyt) antibioottikuureihin, täytyy myöntää, että tällä kertaa se on paikallaan. Tulee muuten selvä viikonloppu juuri sellaiseen kohtaan kun olisi työpaikan ja koululuokan pikkujoulut. No, onhan se hyvä välillä maksaakin säästellä. Tai ainakin olisi. Ei, kyllä minä pysyn neljän seinän sisällä visusti vaikka olo paranisi nyt jotenkin kummallisesti. Tai koulussa pitäisi istua tämä viikonloppu mutta katsotaan sitä nyt sitten, huomenna voisin mennä ainakin kun tehtävänantona on Kiasman näyttelyyn tutustuminen ja siitä vajaan sivun mittaisen raportin kirjoittaminen.

Minun tekisi mieleni kuulla Tsaikovskin Alkusoitto 1812 kovalla volyymilla, en oikein itsekään tiedä miksi. Näinhän muuten teenkin ja koska olen kaikin puolin mukava (ja äärimmäisen komea *vink vink*), haluan jakaa tämän ilon teidän kaikkien kanssa. Tässä siis linkki juuri siihen versioon jota tarkoitin, vasket kun soivat ja resonoivat oikein, niin Mieroa viedään aivan täysillä.

No niin, siinähän sitä olikin varmasti tarpeeksi taas merkkejä taputeltuna ja tiputeltuina pitkin lattiaa. Harkitsen uutta kylmää vesilasillista. Good day!

edit: Niin siis kyseessä ei ole versio Alkusoitosta vaan kohta jossa vaskipuhaltimet soivat tulipunaisiksi puhkuttuina. Sekoilen täällä yksin.

Karhunpoika sairastaa...

...häntä hellii käärme.

Oltuani nyt, en tiedä monettako päivää kipeänä, sain vihdoinkin aikaiseksi varattua lääkäriajan. En pysty nielemään irvistelemättä ja kyynelten nousematta pintaan, puhuminen on tunkkaista ja kivuliasta mongerrusta ja minkään kiinteän syömistä en edes uskalla ajatella. Yleinen olotila on nuukahtanut kuin heitteillejätetyllä fiikuksella. Tämän viikon yöt ovat menneet tunnin pätkissä nukkuessa ja unet ovat olleet omituisia kuumehoureunia. Osa yllättävän pelottavia sellaisia. Käytän muuten tällä hetkellä kaikkia olemassa olevia voimavarojani tämän tekstin tuottamiseen. Oli pakko perua eiliseksi suunnitellut treffit D:n kanssa, ikäväkseni sain kuulla hänenkin olevan kipeänä. Parantuisipa hän nopeaan, on nimittäin melkoisen työpuurtamisen keskellä ja nyt ei olisi aikaa sairastaa. Toivottavasti noin neljän tunnin päästä olen troppireseptiä rikkaampi, ellen kuukahda ratikkamatkalla sitä ennen.

Olin muuten tyrinyt töissä erittäin pahasti. Siis ERITTÄIN. Odotan pelonsekaisesti ensi viikkoa ja töihin palaamista. Saanko pelkästään puhuttelun vai loppuuko työurani kyseisessä laitoksessa näin lyhyeen. Taidan nyt vähän levätä pitkästä aikaa ja sitten lähteä sinne lääkäriin.

Spitting Venom

Olen mielessäni ilkkunut koko syksyn ihmisille jotka ovat sairastaneet perinteistä flunssaa. Ja näin armon vuonna 2008, joulukuun kahdeksas päivä, lääninherra M. Laine sairastuu valtavalla nopeudella. Töissä perinteinen väsymys meni maanantaiväsymyksen ja viikonlopun piikkiin ja kotona ensimmäiset tunnit menivät aivan normaalisti.

Pystyin pesemään pyykkiä, syömään ruokaa ja peräti tiskaamaan (kuinka monta lasia/kuppia voi ihminen tarvita neljän päivän aikana? Oikea vastaus blogin lopussa) vailla mitään ongelmia. Vasta istuttuani hyvän tovin tässä tietokoneellani (ja luonnollisesti lirkuttelin D:lle) ja haukotellessa yhtäkkiä havaitsin orastavan kurkkukivun. En halunnut uskoa, sillä tänään töissä havaitsin hammassäryn tulleen. Saanpahan taas laillisesti vetää hitaita.

Pienen kurkkukipuilun jälkeen pääni on yhtäkkiä samanaikaisesti hirvittävän herkkä ja raskas, kuumesaatanat riuhtovat kalloni reunoilta vauhtia ja törmäilevät tuossa tyhjyyden tyyssijassa. Kuin jossain hullussa autourheilulajissa jossa vain törmäillään ja yleisö kohkaa tulisoihdut käsissään. Ja samaan hintaan vielä hopeatarjottimella minulle ojennettiin selkäsärky ja yleinen jomotus. Kohta joku kuolee (terv. Rytmihäiriö).

Joten täällä minä nyt sitten tärisen villasukat jalassa kodissani, palestiinahuivi kaulassani uikutan yksinäisessä epätoivossani ja D. on kylvyssä kodissaan. Miettikää nyt. NYT. Kylvyssä! Sehän on alasti silloin? Tästä mielikuvasta harhautuneena kaadoin teetä laittaessani enemmän vettä pöydälle kuin mukiini. ALASTI. Ihmisiä on ympäri maailmaa alasti tälläkin hetkellä. Arvatkaapa kuinka monen ikkunan takana on onanoiva ihminen? Minäpä en kerro vastausta. Saan muuten potkut järjestÄH.





Ja niin, kuppeja/laseja oli mennyt 14 kappaletta. Outoa, varsinkin kun en ollut kotona noin vuorokauteen. Mene ja tiedä. Otsikko Hatebreediä. Nam.

Aivan hullua.

Jopas on kovin sunnuntainen olo taas. Heikottaa, ajatus ei juokse normaalia mateluvauhtiaan edes, se ei hölkkää, ei kävele. Ehkä se lähinnä konttaa tai ryömii. Tiedän ensi yön olevan varmaan taas liskopitoisuudeltaan suurehko mutta nyt se ei haittaa yhtään. Antaa tulla vaan.

Olin äsken treffeillä, tai äsken on varmaan vähän väärä sana treffien kestäessä oikeastaan minuutilleen 27 tuntia. Eilen kohdattiin kuuden aikaan illalla Prahassa ja (annetaan hänelle nimi nyt sentään. Joku hyvä lempinimi. Kutsutaan häntä vaikkapa nyt sitten Dorothyksi eli neiti D. tuttavallisemmin) D. lähti kotiinsa tuossa ysiltä äsken. Vähän venähti perinteiset bissetreffit.

Olen oikeastaan aika huono käymään treffeillä, en osaa niitä ”pelisääntöjä” joiden mukaan kuviot kulkevat. En tiedä mitkä aiheet ovat ehdottoman kiellettyjä ja mitkä suotavia, milloin pitää sanoa mitäkin ja niin edelleen. Onneksi D. tuntuu olevan samanlainen ja varmasti tästä syystä treffit olivatkin erittäin omalaatuisensa. Juovuttiin oluesta ja puhuttiin äärimmäisen rehellisesti ja itselle vaikeista asioista. Kerroin asioita joita en ole paljastanut kuin hyvin pienelle määrälle ihmisiä elämässäni ja hän kertoi kasvutarinaansa kaikkine kauheuksineen. Tunsimme välittömästi suurta samankaltaisuutta ja jo illalla jätimme lauseita kesken kun tajusimme puhuvamme toinen toistemme suilla.

Nyt on M. Laineella hyvä fiilis ja kova odotus päällä. Vaan eiköhän maailma tapojensa mukaisesti varmasti romahduta piakkoin alas, sitä odotellessa on ainakin hyvä fiilis, oikeastaan parempi kuin aikoihin. Ja kukapa ei voisi olla viehättynyt naisesta jonka kantabaari on Heavy Corner?

Blackout

Eilen oli entisen työpaikkani viimeiset pikkujoulut. Käsittämättömistä syistä johtuen paikka ajetaan alas ja nyt oli hyvä hetki kasata loistava jengi yhteen viimeistä kertaa. Oli mukavaa nähdä ihmisiä joita ei ollut nähnyt pariin vuoteen, kaikilla varmaankin vähän samanlainen pieni apeus rinnassaan.

Alkoholia juotiin, näin tissejä (parasta!) ja kai siellä jotain muutakin tapahtui. En muista. Filmi meni siis perinteiseen tapaan poikki ja projektorihuone yrittää parhaillaan saada jotain aikaiseksi. Pidin myös puheen täysin valmistelematta. Joko mainitsin, että näin tissejä? Tissit tuntuvat halatessa hyville. Tisseillä voi myös taistella vihollisia vastaan, ampua lasersäteillä tunkeilijoita, suorittaa maksuja, hämätä vihollista, houkutella vastustajaa kertomaan salaisuuksia, tehdä kokeita, tarkastaa kokeita, paistaa ruokaa, metsästää kettuja (thus ketunnenät?), piirtää, sommitella… eksyn aiheesta.

Bussimatkalla tänään kohti kotia ja Helsinkiä siinä sivussa, miltei tuli kyynel silmääni Fear Factoryn Resurrectionin soidessa. Aivan uskomattoman kaunis biisi. Nyt juon kaljaa kotona ja yritän. Minulla on tapaaminen parin tunnin päästä ja katsotaan kuinka skarppiin kuntoon saatan itseni sitä ennen. Taidan nyt juoda oluen loppuun ja mennä suihkuun.

Ai niin, hyvää synttäriä Suomelle.

(otsikko tällä hetkellä soivaa (Hed) P.E.:tä. Sopii hyvin.)

Järki lähtee vissiin kohta.

Hei vain! Olin eilen kotona koko päivän työpäivän jälkeen, pyykkäsin kuin jalopeura ja harkitsin blogin päivittämistä. En sitten jaksanut päivittää.

Tänään aamulla sain Valvojalta tekstiviestin jonka sisältöä en rupea tässä sen enempiä availemaan mutta sanotaan näin, että aika tiukkaa tekstiä tuli. Otan opiksi.

Tällä hetkellä istun töissä ja en tee töitä. Minä kirjoitan nyt blogia. En siis työskentele. Onneksi sain sälytettyä työtehtäväni toiselle henkilölle ja hän tuolla istuu "lauteilla" ja ajaa tilanteita hyvään tahtiin. Narskuukohan minun hampaani?

Mikä minua oikein vaivaa?

On aika tylsää tällä hetkellä joten taidan kirjoittaa tässä lennossa runon ja olla paikkailematta sitä yhtään. Annetaan aiheeksi vaikka... ööh... vaikka... mikä olisi hyvä aihe? Olisiko rakkaus hyvä ja perinteinen aihe? Olisihan se. Minulla ei vain ole mitään kokemuspiiriä asiasta mutta kokeillaan. Nyt lähtee.

Sydän poukkoilee kun näen sinut
Erotan piirteesi jo kaukaa
"Sinun pitää valita minut!"
Ei kai pitäisi kirkossa huutaa

Pidätän hengitystäni kunnes sanot
ne ikuisesti soivat taikasanat
Ja vuotta myöhemmin pyydät ja anot
pyyhi palvelijoiden verivanat

Siispä asetan kruunun päähäni
otan mopin ja puhdistusaineen
Luuttuan lattian kuten on määräni
ja lopetan runon alla suorituspaineen.

Eikö ollutkin vekkuli runo? Taitaa vähän naurattaa? Nauretaan yhdessä, jooko? Nauretaan niin kauan kunnes tulee ydinräjähdys! Joo!

Hah

hahaaa

hahaaahaahaa KAIKKI MUKAAN!

HAHAHAAA

HAHHAHAAHHAHAHAHAHAHAHAHA

HAAHHAHAHAAHHAHAAHHAHAHAHAHAHAHA

Valvojan silmin katsottuna.

Voi pojat sentään. Taas uusi merkintä alkamassa eikä allekirjoittaneella ole käsitystäkään siitä, että mistähän se kirjoittaa tällä kertaa. Jos se kirjoittaa taas työasioista niin mä en jaksa. Joku roti pitäisi olla ja suorittaa edes nimellistä itsesensuuria. Katsotaan mistä se aloittaa. Ainakin sillä on maaninen ilme ja hampaat narskuu.

Hei taas kaikki! En ole vähään aikaan kirjoitellut tänne blogiini mitään työhön liittyvää…

No just. Täähän alkaa ihan päin helvettiä koko homma. Joo joo, on sillä ollut kiirettä töissä, kehuja on tullut ja varmaan naamakin on telkkarissa. Ensi kesälle väläyteltiin sille jotain työreissua Saksaan. Toivottavasti oli julmaa pilaa. Nyt se mutisee ääneen, mitäs se suoltaa?

Olen ajatellut palaamista deittaajien maailmaan. Ei tämä syksy ole ihmiselle hyvää aikaa olla yksin…

Hoh hoh. Kuvitteleekohan se, että se on jotenkin sen päätettävissä? Katsois läski peiliin oikein kunnolla. Ei juma, täähän voi mennä hauskaksi. Elääkö se tosiaan noin harhaisessa maailmassa?

Pitäisi vähän skarpata ja ottaa rohkeasti kontaktia jossain baarissa…

Elää se harhaisessa maailmassa. Todella. Luuleekohan se, että kukaan sille suostuu puhumaan, jos se baariin edes pääsee sisään? Makkaraperunat rinnuksilla ja kuola suusta valuen mongertaa jotain etäisesti kotimaista kieltä muistuttavaa äännemöykkyä. ”Tissshhh ööörrrrr tissit!” Aha, se meinaa lopettaa jotenkin ytimekkäästi. Mä toivon Berettaa tahi vastaavaa käsiasetta. Katotaan.

…mutta ei tässä nyt sen kummempia sitten. Taidan vähän siivoilla ja lähinnä odotella huomista ja uutta päivää. Toivottavasti aurinko paistaa. Pian on viikonloppu ja se tarkoittaa pikkujouluja, jes!

Jes todellakin. Varmaan se on kutsuttu pikkujouluihin, ihmissaasta. Raukka elää kuvitelmissaan. Mä tiputan sen huomenna takaisin tähän maailmaan, ”toivottavasti aurinko paistaa.” Hah hah.

Can I Play With (Crazy) Madness?

Nyt en tiedä mitä sanoa. Aina yhtä ihanainen Kesäminkki oli jotenkin kummasti nähnyt aiheelliseksi antaa minulle jonkin tällaisen internetissä liihottavan palkinnon. Kiitos. Kiitos oikein kovasti (vaikka nyt en malta olla sanomatta, että perhonen taisi tulla muistitikullisesta musiikkia ja kevyestä yksinkertaisuudestani, se näyttäytyy nauruna) ja hyvien tapojen mukaisesti annan hyvän kiertää.

Tämä osoittautuukin todella vaikeaksi. Pitäisi vissiin lähettää sama kuva viidelle edelleen ja tässä on nyt käytännöntason ongelmia. Ensiksikin haluaisin lähettää ehdottomasti yhden Sinisthra-yhtyeen rumpalille, e:lle joka pitää parasta englanninkielistä blogia maailmassa. Not The Pressure Valve ei vain ole varustettu kommentointimahdollisuudella joten perhonen ei koskaan löydä kotiaan.

Toinen perhonen menee Kauluspaitasoluttautujalle, nuorelle naiselle joka seikkailee virastokaupungissa ja on aivan muuta kuin virastokaupunkilainen.

Kolmas perhonen menee Feniille, bloginsa saa minut nauramaan meille miehille ja samalla hän myöskin pitää yllä sukupuolten välistä pienimuotoista sotaa.

Neljäs perhonen menee Nuulle (ja Panulle), ei tätä tarvitse edes perustella. Jos et ole lukenut, lue.

Viidennen perhosen liihoitutan Kaikkoselle, naiselle joka joko juo Helsingin taikka kuolee yrittäessään.

Nyt lisää kahvia ja sitten töihin.