Hero Of The Day

Hei vain taas. Vanhuuteni huipentumana haluan vain todeta, että ulkona on aivan uskomattoman hieno ilma! Ei huvittaisi istua toimistossa, ilma suorastaan huutaa terassikutsuja. Onneksi olin eilen kiltisti vain syömässä ja saunomassa äitini luona, tänään olen energiaa täynnä. Ainoana miinuspuolena on penikoihin keskittyvä kipu. On jotain vikaa kaiketi kävelyssä. Taksi olisikin parempi tapa liikkua.

Pari juttua kun saisi hoidettua töistä alta pois, voisin ilomielin jäädä ruhtinaalliselle viikon lomalle. Jään myös. Jeh, viikko palkallista lomaa, sen voikin sitten pakertaa ennakkotehtävien ja valojen kanssa. Saatan tehdä myös jotain muuta. En kyllä usko. Mutta siis, tämän merkinnän ainoa pointti on se, että keli on mahtava, älä tuhraa aikaasi sisällä. Mene johonkin puistoon syömään jäätelöä taikka huumeita, mitä nyt sitten harrastatkaan, senkin paheiden tyyssija.

Eipä oikeastaan mitään mielenkiintoista.

Olen muiden mielipiteistä riippuvainen ihminen. Olen siis huono yksilö, sillä en välttämättä omaa ikiomaa mielipidettä, vaan olen altis propagandalle ja ailahtelevainen. Heilun siis kuin heinänkorsi tuulessa. Minulla olisi tästä hyvä esimerkki kirjoittaa mutta se on liian henkilökohtainen (olen myös paranoidi ja täten joudun sensuroimaan tätä blogia) julkaistavaksi. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että sekä Nuu että Kesäminkki ymmärtävät ja rohkaisevat kantaani.

Eilen oli mukava ilta. Olin varustautunut kunnon nörtin tavoin juomaan kotona yksin kaljaa ja tappavani aikaa esimerkiksi mahjongin parissa. Ainoa suunnitelma oli mennä Heavy Corneriin. Yllättäen Minkki kutsui tykö juomaan ja seurustelemaan. Houkuttelimme Nuun mukaan myös, koirapuistotreffien jälkeen osallistumaan. Siispä siirryin Kallioon ja joinkin itseni yllättäen humalaiseksi. Kuuntelimme paljon Danko Jonesia ja rupattelimme syviä ja matalia.

Kun triplamme oli koossa ja aika oli kypsä, siirryimme edellä mainittuun ravintolaan istumaan. Sitten onkin filmi poikki. Mitä käteiselleni on tapahtunut?

Aamulla krapulaisena sitten tiskasin ja lähdin pirteänä töihin ja täällä nyt tap-tap-taputtelen näppäimistöä. Koska pidän siteeraamisesta (antaahan se sivistyneen ja yleistietoisen kuvan mahdollisille lukijoille, ehkäpä jopa potentiaaliselle vaimolle, ken tietää?), lopetamme tämän merkinnän ruotsalaisen In Flames – yhtyeen tekstiriviin joka on tulkittavissa monella tasolla, ainakin tänään: ”I feel like shit, but at least I feel something”.

2k4

Hyvää tätä päivää teille kaikille! Pari päivää on mennyt niin kiireellä, etten ole kerinnyt merkitsemään mitään mihinkään. Täten minulla ei siis ole myöskään oikein mitään kerrottavaa. Sain eilen baakkelsia niskaan (ei mitään hyvää täytekakkua vaan sitä toista baakkelsia) oikein huolella puhelimessa, kun en ole hoitanut työtehtäviäni. Aivan totta, en ole hoitanut. En ole kerinnyt hoitamaan kun on annettu monen monta muuta tehtävää hoidettavaksi. Tänään ja huomenna pitäisi tehdä parin seuraavan viikon tarvittavat varaukset ja myös muita asioita joita minun pitää työni puolesta hoitaa. Onneksi ensi viikko on lomaa.

Ensi viikon lomailu onkin aika työntäytteinen: Innostuin näin vanhoilla päivilläni hakemaan kouluun ja ennakkotehtävät ovat aika vaativat. Niiden parissa tuhratessa menee varmasti aikaa reilusti. Lupauduin myöskin rakentamaan (oikeastaan auttamaan rakentamisessa mutta rakentamaan kuulostaa hienommalle) erään ystäväni lopputyöhön, näytelmään, valaistuksen. Menee siis aika muualla kuin kaljakuppiloissa ja uudelleen heränneen ihastukseni Playstation 2:n äärellä.

Nyt ei siis tosiaan muuta raportoitavaa. Paitsi!!! Olin eilen katsomassa Sydän, sydämen akustista keikkaa Levykauppa Äx:ssä ja sen jälkeen pitkästä aikaa syömässä roskaruokaa ja nauttimassa tuopillisen olutta parin ystäväni kanssa. Meillä oli kivaa. Sain myös kutsun valmistujaisiin, jotka ovat ensi viikon perjantaina. Menemme ravintolaan syömään. Miksi minusta tuo kuulostaa runsaalle alkoholin nauttimiselle?

Otsikko tulee muuten kävijämäärästä. Kaksituhatta ja neljä klikkausta. Huppista.

Messengers

No niin, niputetaanpas taas kasaan eksyneitä lampaita:

nuunis + blogspot Taitaa olla väärä osoite, aika lähelle kumminkin. Samoin kuin hakusanat

pelimies kaikkonen Kyllähän tietenkin tuolta löytyvät suosikkilistauksistani. Milläs muulla tänne on tultu?

douppi runot Hmmm… kuulostaa hiphop-kielelle. Taikka päihteille? Ankealle nyt kumminkin.

kummisedän tunnussävel Herätyskellonani toimii, hyvää sävellysjälkeä Nino Rotalta.

mitä ammattilaiset tekevät Veikkaisin, että ammattilaisten töitä. Juovat viinaa siis.

esirippu nousee esityksen alussa, laskeutuakseen kun on aika.

muuttomieheksi Jos olisin vahva ja voimakas? On ainakin rehellistä työtä jota ei tarvitse ottaa kotiin. Ellei sitten varasta jotain kuormasta, kuten vaikka flyygelin.

riippuvuus parisuhteesta Jep. Toinen suosikkini on riippuvuus kallionkielekkeeltä.

shittii vittu, meitsi bustaa sellast shittii, ettei mutsis pysty vetää pittii? Ei taida olla toi räbäyttäminen mun juttu.

nuunis panu Eivät ole sama henkilö, uskallan luvata.

polkadot cadaver mielenkiintoista musiikkia vähäisen Mike Pattonin jalanjälkiä seuraten mielestäni.

ja otetaan tähän viimeiseksi erittäin hauska, kahdesti sivustolleni tämän haun kanssa tultu

maksaystävällinen ruokavalio Tietäisittepä vain. En oikein tiedä mikäystävällinen on nykyinen ruokavalioni. Ei oikein kyllä mikään.

Nyt laittamaan pyykkiä kuivumaan, kiitos ja hei.

The Start of Something Beautiful

No niin ja hei taas teille kaikille siellä vastaanottimienne äärellä! Tänään käydään makumatkalla Afrikassa ja lopuksi vielä haastatellaan Kansaneläkelaitoksen tutkija Sauli Kanervaa kuumasta ja ajankohtaisesta aiheesta ”Kolmannen sektorin tulevaisuuden uhkakuvat ja KFOR-joukkojen sijoittaminen haja-asutusalueille, uhka vai mahdollisuus?”. Voi tietenkin olla, että päivän ohjelman master-nauhojen puuttuessa, kerronkin teille viikonlopustani.

Eilen lähdin siis kevyessä krapulassa matkustamaan Siltamäen kautta Malmille, tarkoituksenani mennä avaamaan äänijänteitäni studiotiloihin. Lähdin kauniin aurinkoisessa säässä matkustamaan linja-autolla kohti Siltamäkeä. Ihmettelin edessäni istuvan hienon rouvan haisevan vanhalle viinalle voimakkaasti. Tajusin vasta tänään kuka oli oikea hajun lähde. Tämä myöskin selventää syyn pidättelemääni oksennukseen bussissa. Onko jotain vialla jos ei ymmärrä olevansa krapulassa?

Pääsin perille ja siskoni ja lankomieheni luota otimme tarvittavat asiat (kuten sanoitukset) ja hienostelutarvikkeita (kuten teetä ja carmolis-tippoja) mukaan. Lähdimme studioon ja aloitimme äänitysurakan. Kolmen biisin lauluosuuksiin kului noin neljä tuntia aikaa. Alussa ääni oli luvalla sanoen hapuileva ja epävarma. Jankattuamme yhä uudestaan ja uudestaan, alkoi laulusuorituksissa olla tarvittavaa tenhoa. Huomasimme myös, että aloitimme nauhoitukset visaisimmalla biisillä mitä voi: laulualue pyöri niinkin isolla alalla kuin kaksi oktaavia ja kvintti siihen vielä päälle. Oli siinä tekemistä ja äärirajat alkoivat olla läsnä.

Ihan viimeiseksi äänitimme huutoja ja koska en ole ylipäänsä laulanut puoleen vuoteen, lähtökohtainen olotila oli jännittynyt. Huudot lähtivät yllättävän hyvin ja voimakkaasti. Tajunta oli välillä rajatilainen ja happikato aiheutti voimakkaan päänsäryn. Eniten varmasti kyllä tuli haittaa huutamalla venäytetystä palleasta. Kokeile itse jos et usko.

Kun pääsin kotiin joskus seitsemän aikoihin illalla, olin niin väsynyt, että jouduin pakottamaan itseni syömään, en ollut syönyt koko päivänä mitään ja tiesin illalla tulevan Mokoma-keikan olevan energiaa vaativa. Söin siis väkisin ja aloin nauttia oluita. Väsytti niin paljon, ettei kalja maistunut. Siispä tekemään massiivinen virhe ja juomaan vodkabatterya. Pari sellaista juotuani, energiaa kyllä oli mutta niin oli myöskin pulssi ja kaikki muukin. Naamani hohti punaisena kuin (en sano koiran kulli, älä viitsi olla noin perverssi aina.) paloauto. Onneksi tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun näin tapahtuu joten tiesin hoitotavan. Pari litraa kylmää vettä elimistöön ja naaman huuhtelu myöskin. Näin sitten oireet pois ja Miero Tavastialle katsomaan. (Osaako muuten joku asiantuntija kertoa mistä tuo hassu oireilu tulee? Minkki?)

Mokoma oli aivan liekeissä ja ainoastaan harmitti oman vireystilan väsähtäminen liiallisen urakoinnin jälkeen. Kurkku oli myöskin siinä kunnossa, ettei yhteislaulatuksiin pystynyt osallistumaan laisinkaan. Niin on edelleenkin.

Nyt sitten olen kotona ja minun piti tiskata viisi tuntia sitten. Olen jo toki laittanut astiat likoamaan joten voisin nyt tiskata ja sitten ehkä käydä Makuunissa. Jos vaikka Hot Fuzz olisi vuokrattavissa.

(Nämä englanninkieliset otsakkeet ovat nyt sitten aina näitä tällä hetkellä soivia biisejä kun en kerran tosiaan keksi otsakkeita itse. Tällä kertaa kyseessä on yhtye nimeltä Porcupine Tree.)

One Eye for a Thousand

Olen eräissä asioissa hyvinkin päättäväinen ja tulostavoitteinen. Parhaita esimerkkejä on varmasti eilinen ilta. Olin päättänyt, että juon itseni pikaisesti aivan erityisen humalaiseksi ja onnistuin vallan mainiosti. Ystäväni W:n luona juotu kalja meni päähän kuin 9mm:n kuti lähietäisyydeltä ja iloisena hoipertelin kotiini jo… en muista kellonaikaa. Olin ainakin näköjään syönyt pizzaa kotona ennen nukkumaanmenoa.

Lupailin että laitan kuvia työmaalta tähän blogiin joten tässä 4 valittua otosta, olkaat hyvät.

Tänään on nyt sitten luvassa pelottava hetki: Noin kahden tunnin kuluttua minun pitäisi aloittaa lauluhommat muutaman kuukauden tauon jälkeen. Uskon kurkun pettävän. Aionkin varata kaljaa ja vodkaa mukaan, sekä tukemaan laulusuoritteita, että poistamaan suunnatonta vitutusta kun huomaan oman rajallisuuteni tässä taidossa. Illalla on onneksi luvassa Mokoman keikka Tavastialla ja lompakossa lippu joka oikeuttaa yhden ihmisen sisäänpääsyn kyseiseen anniskeluravintolaan.

Taidan nyt lopettaa tämän merkinnän ja ottaa jotain lämmintä juotavaa, antaakseni valheellisen mielikuvan siitä, että olen innoissani ja suhtaudun vakavasti demottamiseen, joka menee suoraan levy-yhtiön pöydälle.

Miksei kukaan ole tavoitettavissa?

Hei kaikki pikkuiset epäonnistujat! Miero-setähän se tässä. Olisi varmasti monta asiaa, en muista enää yhtään mitään. Työpaikalla on niin kivaa, etten ole kotona käynyt kahteen päivään. En ole myöskään syönyt eilen ja kahvitauot on kutistettu kahdesta vartista yhteen nopeaan kupilliseen kahvia. Näin siis tehdään töitä oikeaoppisesti maan alla.

Vähän käy stressaavaksi myös nämä työt joita pitäisi tehdä maan päällä: Minulta vingutaan sähköpostitse mm. milloin on koulutusta, milloin julkistetaan kesän työvuorolistat ja milloin selviää kuljetusongelma. Näiden lisäksi päässäni pyörii niin monta ongelmallista asiakastapausta joihin pitäisi löytää tekijöitä, että olen aika valmis ottamaan vähän lomaa. Taikka lopputilin.

Mutta siis, en kerkeä ikinä tietokoneelle (anteeksi Minkki), en kerkeä ajattelemaan mitään, enkä ole nähnyt viikkoon yhtään ystävääni. Onneksi olen sentään saanut otettua muutamia kuvia ja lupaankin niitä julkaista tässä blogissa, ehkäpä jo viikonloppuna, sillä Stam1nan sanoin: ”vääristynyt kuva on enemmän kuin tuhat sanaa.” Tässä siis vain nopea reportaasi nykyhetken ärsyttävyydestä. Nyt alan etsiä jostain kuumeisesti ruotsia puhuvaa asiakaspalvelun timanttia. Taitaa olla tyhjä arpa, varsinkin kun niitä tarvittaisiin kaksi.

Haluan kaljaa.

Ottaisin kahvia ja paremman biisin soimaan.

Sydämeni räjähtää pieniksi paloiksi. Onneksi se räjähtää kehoni sisällä, keuhkoni, kylkiluuni ja muutoinkin rankani toimiessa hyvänä painevallina. Jos sydämeni räjähtäisi kehon ulkopuolella, olisi näky jotakuinkin samanlainen kuin niissä tuhannen fps:n videoissa joissa ammutaan aseella tomaatin läpi. Saatat ihmetellä miksi sydämeni räjähtää. Onko se panostettu kuten todella hienossa UNKLEn videossa? Ei ole, vastaan. Räjähtäminen johtuu kahdesta syystä. Ensinnäkin,

Heräsin 11.40 keittiöstä kuuluvaan kolinaan. Ajattelin, että onpas mukavaa saada kahvia ennen töihin menoa. Avasin silmäni ja haukottelin. Venyttelin käsiä kohti kattoa ja otin samalla puhelimeni viereiseltä lasipöydältä. Katsoin samein silmin puhelimen näyttöä: 11.40.

Saman tien muistini lokeroista kaivautui esiin, kuin pieni kaivosmies hiilikaivoksen jäänteistä, tuore muistikuva ajastetun herätyksen soimisesta oikeaan aikaan klo. 10.00. Koska en ole vielä täysin juonut päättelykykyäni (vaikka tätä asiaa työstänkin), tajusin että työpäiväni oli alkanut kymmentä minuuttia aikaisemmin. Siispä läski liikkumaan oikein kunnolla. Onneksi tuttavapariskunta majoituksen lisäksi huolehtivat monista muistakin asioista, kuten hyvinvoinnista ja sen sellaisesta. Sain heiltä armeijan polkupyörän lainaksi ja sillä sinkoilin katuja ja teitä pitkin kuin salama.

Kerkesin töihin kahta minuuttia ennen avaamisaikaa ja olin tärisevä ja viinalle haiseva ”iloinen” asiakaspalvelija. Ei ole kyllä asiakkaita tullut tähän mennessä.

Toiseksi, Eilen oli teatteriharrasteen loppukaronkka. Tunnepitoisia puheita, ilmaista alkoholia ja ruokaa. Täytyy myöntää, että oli itkeminen hyvin lähellä pitäessäni kiitospuhetta ja tajutessani samalla mitä sanon. Ymmärsin myös etten halua lopettaa harrastetta. Ehkä syksyllä palaan kuvioihin, toivottavasti ainakin. Ymmärsin kuuluvani siihen porukkaan ja sen ainutlaatuisen tunteen tulevan vain ja ainoastaan teatterilla, sen kahviossa, lämpiössä, lavan alla, tekniikkaparvella. Koko tuo rakennus henkii jotain selittämätöntä ja joka ikinen kerta sinne mennessä, tuntuu kuin menisi kotiin. Onneksi en joutunut pitämään puhetta perjantaina, tällä erää minun viimeisen esityksen jälkeen. Kun ajoin valot alas, sammutin valopöydän ja lähdin sammuttamaan näyttämön takavaloja, oloni oli haikeampi ja masentuneempi kuin aikoihin. Tuli sellainen tunne, kuin tyhjentyisin kuin ilmapallo. En tosin luhistunut lattialle, kovin kaukana se ei kylläkään kaiketi ollut.

Nyt istun täällä töissä, alkoholin poistuessa päästä hiljalleen ja aivan kohta saan kahvia. Kirjoitan vain tämän lauseen loppuun ja laitan vielä pisteen perään.

Sata kilometriä kaapelia, vähintään.

No hei täältä teatteriharrasteen datapäätteeltä. Tämä päivä on mennyt erittäin nopeasti, johtuen lähinnä siitä, että olen suurimman osan päivästä viettänyt kapeassa käytävässä pölyn ja lian keskellä.

Työpäivä tosiaan on muodostunut suko-kaapelien niputtamisesta ja vetämisestä sadan metrin syvyydessä, kilon heittimien asentamisesta ja valosalkkujen piuhoittamisesta. Mukavaa vaihtelua normaaliin toimistorutiiniin.

Tätä samaa on luvassa myös huomenna, samoin kuin tuoreen veren kouluttamista ja luonnollisesti myös harrastetta illalla. Harraste vetää viimeisiään ja lauantaina on luvassa varmastikin aivan ylilyönti alkoholin kulutuksessa ja sen kulutusnopeudessa. Sunnuntain työpäivää en niinkään odota.

Nyt poistun ja lähden noutamaan kahvia. Fantasioin myös suihkusta. Taidan vielä tähän loppukevennykseksi laittaa vitsin:

Kaksi vanhusta istui vanhainkodin pihamaalla keinussa.
- Kuulehan Jaska. Minä olen nyt 83, mutta tunnen itseni alle kolmekymppiseksi. Miltä sinusta tuntuu?
- Minä tunnen itseni vastasyntyneeksi.
- Niinkö? Vastasyntyneeksi?
- Niin. Ei tukkaa, ei hampaita, ja kusin housuun.

Tight Wad Hill

Hei vain ja nyt ihan pikana. Koska tarkoitukseni oli kirjoittaa mukahauskasti perinteistä eikä päätyä kirjoittamaan työpäivästä, teenkin kummatkin. Paitsi sen mukahauskan perinne-osuuden.

Perinteistä kumminkin pari sanaa: Olen vanhoillinen herrasmies pääosin. Pidän erilaisista perinteistä kuten jouluaterioinnista perheen kanssa, avioliitosta ja sen merkityksestä, juopottelemisesta milloin minkäkin kalenterijuhlan takia. Minulle on nyt muodostumassa uusi mukava perinne: Jo kahtena peräkkäisenä maanantaina olen törmännyt Kari Peitsamoon (en fyysisesti törmännyt, vaan siis yllättäen kohdannut). Viime viikon maanantaina Kari oli Bar Loosessa ja näin hänet siellä tanssimassa jotain country-slovaria lattialla, näky oli hymyilyttävä. Eilen Kari istui Strindbergin terassilla syömässä pullaa. Odotan jo suurella innolla mitä ensi maanantai tuo tullessaan. Missä törmäämmekään? Pasilan poliisivankilan käytävällä, Hietaniemen hautausmaalla, Porvoossa mahdollisesti? Miten minun sitten käy kun Karista aika jättää? Jään aivan yksin.

Sitten työhommat, ennen kuin ne unohdan (niiden lukeminenhan on juuri Sinulla erityisesti sydäntä lähellä, eikö vain?) tyystin. Tänään aamulla töihin päästyäni, huomasin toimistolla jotain uutta. Työharjoittelijahan se sinne oli tullut. Harkkari vaikutti hyvälle ”tyypille” ja tulimme heti toimeen. Oltuani töissä vasta pienen hetken, lähinnä siis tarkastanut sähköpostit, pomoni ilmoitti että minun täytyisi lähteä Helsingistä hakemaan lasitaideteoksia. Eipä muuta kuin firman auto alle ja Miero ajamaan auringonpaisteessa. Koska lähtö oli hyvin pikainen, ei osoitteen sijaintia tullut tarkastetuksi. Tämä kostautui sitten Helsingin päässä parin korttelin ja mutu-tuntuman sahaamisena: Parin korttelin aluetta sahailin autolla ja samalla pääni sisällä sahasin mielenterveyttä ja yleistä logiikkaa.

Perille kumminkin pääsin ja tavarat autoon ja itseni myös. Ajomatkan jälkeen kerkesin hyvin nopeasti syömään (et ikinä arvaa mitä) ja sen jälkeen olikin aika siirtyä maanalaiseen maailmaan. Tätä samaa maailmaa tulee olemaan myöskin seuraavat kolme työpäivää.

Ah, melkein unohdin! Juuri ennen maanalaiseksi ryhtymistäni, annoin puhelinhaastattelun opiskelijaradiolle Yhtyeestä. Olipahan mukavaa, varsinkin kun haastattelija osasi kysyä hyvin.

Haastattelu kuulemma tulee huomenna eetteriin, minä en sitä kuule. No, aina ei voi voittaa ja niin edelleen. Nyt Miero siirtyy sitten mediaseksikkäästi tiskaamaan ja sitten alustavasti pakkaamaan armeijahenkistä rinkkaansa. Hyvää kaikkea.

(Otsikko on muuten jälleen oikolukuvaiheessa soineesta biisistä. Aion tehdä niin jatkossakin, kun en kerran osaa otsikoida.)