Ihan vähän eräistä.

Minulla on ollut taas kosolti aikaa miettiä ystäviäni. Tämä on aihe josta en varmastikaan koskaan voisi lakata kirjoittamasta, siitä kuinka mahtavia ja maailman parhaita ystäviä minulla onkaan. Viime yönä (kun valvoin 02.00-05.00 välisen ajan saamatta unta millään) ajattelin tuttavapariskuntaa ja haluankin teille vähän kertoa heistä. Kysymättä tietenkään heiltä lupaa.

Kirjoitin pari kappaletta äsken tekstiä pariskunnasta ja heidän erinomaisuudestaan, siitä kuinka he aina ottavat muut huomioon, ovat aina valmiita auttamaan, majoittamaan jne. He menivät itse asiassa kihloihin niin, että heidän olohuoneessaan nukkui kasa ihmisiä baari-illan jälkeen. He kihlautuivat makuuhuoneessaan, muiden nukkuessa. He eivät myöskään kertoneet kenellekään kihlautumisestaan. Tuon tilanteen kuvitteleminen saa hymyn kasvoilleni.

Vuosi sitten keväällä he menivät naimisiin, kertomatta kenellekään. Näimme samana iltana baarissa ja tuore sulhanen esitteli minulle vaimonsa. Aloin miltei itkeä kun ymmärsin tilanteen kauneuden.

Häämatkansa he viettivät romanttisesti istumalla bussissa Via Balticaa pitkin, yhteisellä reissullamme Sziget-festivaalille. Tuo tuttavapariskunta on myös erinomainen suunnannäyttäjä lajittelussa ja muussakin hippeilyssä, tuomatta sitä esille ja moralisoimatta kanssaihmisiä. He ovat syy siihen, että tunnen kuluttajana huonoa omatuntoa jos en tee ekologisia ratkaisuja ostaessani hyödykkeitä.

Tämä kirjoitus ei nyt löydä hyvää muotoa eikä jäsennystä. Mitä minun piti sanoa? Sitä että tuo tuttavapariskunta on mielestäni malliesimerkki parisuhteesta, vaikkakin he mielestäni toki voisivat julkisesti osoittaa toisilleen enemmän hellyyttä ja vähemmän kaverimeininkiä? Sitä että kuinka kaunis näky onkaan kun näkee heidät kulkemassa ja kummankin kaikesta olemuksesta välittyy todellinen onnellisuus? Silly old me.

Ehkäpä yritän tässä nyt vain sanoa että M&L, minun todellakin tulee teitä ikävä.

Kirosanoja! Miten se kehtaa olla noin juntti?

Hengitä syvään. Seuraavat rivit saattavat sisältää materiaalia joka ei ole soveliasta luettavaa alle 15-vuotiaille. Ei, niissä ei ole mitään (ihanaisia) tissijuttuja ja tarinoita fornikaation maailmasta. Ikärajaa laitellaan ihan muista syistä. Aloitetaanko? Okei.

Olen kevyesti stressaantunut muuttoasioiden äärellä. Sanalla kevyesti tarkoitan maailman eniten. Tavarat eivät mene laatikoihin, likaa valtaa alaa ja yleinen inspiraatio on, tiedät kyllä, siellä kelvineillä. Tämän kaiken kakofonian, ja yleisen ymmärryksen ajan loppumisesta, keskellä yritän kumminkin olla hyvä ihminen ja kestävää kehitystä ajatteleva yksilö. Siispä soitan tänään aamulla kierrätyskeskukseen tarjotakseni heille tavaroita:

J: Kierrätyskeskus, Jokunimi.

M: Mierolainen tässä, huomenta! Olisi teille tavaraa tarjolla.

J: Jaa. Minkäslaista tavaraa olisi?

M: Olisi yksi sohva, tv-taso, 4 vetolaatikkoa ja yksi telkkari.

J: Ja näistä sitten pitäisi päästä eroon.

M: Niin. Ja siis, minulla ei ole mahdollisuutta tuoda niitä itse sinne.

J: Hmm.. jaahas…

(tässä vaiheessa alkaa selviämään puhelun todennäköisin loppuratkaisu)

J: Ja näillä on tietenkin kiire.

M: No kyllä vähän, ajattelin että josko olisitte huomenna klo. 16.00 vaikka päässeet hakemaan.

J: Mulla ei ole tässä tota ajokirjaa, venaas hetki.

M: En kai muuta voi. (alkaa vähän jo hermo kiristymään: tavaroita on ympäriinsä ja niille pitäisi tehdä jotain eikä vain seistä puhelimessa)

J: Halojata?

M: Niin.

J: Huomenna aamulla kahdeksan jälkeen?

M: Ei, olen töissä. Neljältä iltapäivällä olisi oikein hyvä minulle.

J: Meidän kuskeilta loppuu työaika kello 14.30.

M: Niinpä tietenkin loppuu, sehän on luontevaa.

J: Joo, ens viikkoon siis menee.

M: Hyvä homma, en silloin tietenkään enää asu paikkakunnalla mutta se ei varmaankaan haittaa.

Ja sitten perinteiset puhelunlopetukset joita en tässä toista.

Olin puhelun jälkeen aivan totaalisen raivohulluuden partaalla (jep, olen ollut tupakoimatta nyt vähän aikaa. Se jotenkin on aistittavissa ajoittain mm. vastoinkäymisissä ja kaikissa muissakin tilanteissa.). On tietenkin ihan luontevaa, että paikka joka on avoinna klo. 10.00-18.00, joka saa ilmaista tavaraa ja MYY sitä eteenpäin, pitää kuljettajansa töissä vain klo. 14.30 asti. Työttömiltäkö ne tavarat yleisimmin haetaan? Ihan oikeasti, eihän nuo tavarat mitään uusia ole mutta täysin käyttökelpoisia. JA KYLLÄ, niistä saisitte rahaa siihen liiman imppaamiseen ja kaikkeen muuhun mitä sitten harrastattekaan.

Sinä ihmettelet nyt ihan oikeutetusti että mitäs vittua minä täällä nillitän. En tiedä. Uskon että Nuu ymmärtää kun tulee tänään vähän katsastamaan. On nimittäin siinä naurussa pitelemistä. Huomenna pitäisi tavaroiden liikkua ja ne saatanan pilottitakkiset terapiaverkkarijätkät eivät voi tulla hakemaan noita tavaroita. Toivottavasti yöllä sataa napalmia. Toivottavasti tissit (part 2).

Haluan aika vahvasti viinaa. Töissä on ihmisiä kipeänä ja tämä tarkoittaa sitä, että joudun opastamaan sellaista näyttelyä josta minulla ei ole mitään käsitystä. Opastettava ryhmä on auktorisoituja oppaita joten valheella on tänään lyhyet jäljet. Lyhyet kuten elämänlankani.

Nyt on niin kova emoangst päällä että taidan sanoittaa kohta jollekin saatanan shoegazer-yhyy yhyy-the Killersbulletformychemicalromanceille biisin.

"If this song sounds bitter, it's because it is and I am."

Hei vain taas täältä töistä. Eilinen meni astmaa hankkiessa, pölyä oli joku käsittämätön ihminen kantanut palatsiini niin paljon että harkitsin vakaasti ongelman poistamista sammuttamalla valot. Nyt on pakkaaminen aika loppusuoralla, makuuhuone on pakkaamatta vielä, mutta uskon että se tullee olemaan helpohko homma.

Tänään on nyt sitten palaveerattu (sain muuten elämäni ensimmäiset admin-oikeudet. 1337 h4x0r!) ja käyty noutamassa kansanedustajalta tarpeistoa. Olen myöskin toimittanut tavaroita ja soitellut isännöitsijöille.

Työpisteellä istuessa olenkin sitten hmm.. lähettänyt pari s-postia ja siinäpä se. Motivaatio on edelleen siellä negatiivisilla kelvineillä. Tajusin muuten, että minulla ei ole mitään asiaa. Otsikko on jäänteitä eilisillasta (tiedät kyllä) ja suora sitaatti Maynard James Keenanin lavaspiikistä jolla A Perfect Circle - yhtye (ainakin The Hollow-singlen b-puolena toimineella liverykäisyllä) aloitti biisinsä 3 Libras. Mielestäni tuo on hienosti sanottu. Knoppitietoa teille, olkaat hyvät.

EDIT: Olen löytänyt maailman hauskimman kirjoituksen ikinä. Masentavan hauska krapulablogi tekee meidän muiden kirjoitukset irrelevanteiksi. Tutustu ihmeessä.

Vailla asiaa (paitsi se yhtyeosuus, tarkasta se. Muuten ei kannata kyllä lukea tätä(kään) merkintää. Tekisit jotain merkittävää elämälläsi mieluummin)

Hei. Kiva kun tulit tänne, täällähän onkin jo kaikki paikalla. Käy hakemassa kahvia ja pullaa keittiöstä ja tule sitten tänne olkkariin niin voidaan vähän debatoida hyvässä hengessä maailmanpoliittisista uhkakuvista ja naisten oikeuksista.

Ajattelin tulla nyt tänne vain ilmoittamaan että pakkaaminen on aivan järkyttävää hommaa. Mulla on nälkä. Ja niin, se syy miksi nyt aikaasi tuhlaan luetuttamalla näitä kryptisiä kirjainyhdistelmiä, on se että löysin uuden lupaavan yhtyeen. Todella hyvää matskua jakelee Ameriikan yhdysvalloista tuleva Rosetta.

Kuuntele ja nauti. Minä pyrin siihen. Mukavasti rauhoittaa mieltä kun olen astmanhankintahommassa nyt hyvin edistymässä. Kuka tätä pölyä on kantanut tänne?

Antakaa minulle käteen kermapurkki ja annan teille vaahtoa taikka orgasmin.

”Hei, olen Mierolainen ja olen alkoholisti.” Noin helppoa se olisi sanoa jos se olisi totta. Näinhän ei tietenkään ole, en ole alkoholisti, olen vain alkoholista riippuvainen. Elämä selvin päin on teeskentelyä ja hyvin harvoin (oikeastaan poikkeus vahvistaa säännön –tyyppisesti) edes etäisesti mukavaa. Suuresti kunnioittamani Stam1na-yhtye osaa niputtaa asian niin täydellisesti kasaan, että minun ei tarvitse edes yrittää. Riittää kun vain toisinnan tähän muutaman rivin:

Juon kaiken, juon myös huomisen
Juon kaiken jotta muistaisi en
Minkä muiston valitsen
Syy on selvä, minä en
Syy on hävinneiden palojen
Muistipalapelien

Stam1na – Muistipalapelit

On omituista kuinka sitä ihminen voikaan nauttia niin vapautuneesti alkoholia stressaamatta laisinkaan edellisen yön vähäisistä unista ja seuraavana päivänä olevasta työvelvoitteesta. Jos en olisi eilen lähtenyt tuttavapariskunnalle ”vähän juhlimaan”, en olisi nähnyt kerrostalon pihalla juoksevaa miestä jolla oli päällään pelkästään kaasunaamari ja skepparit, anaalitappi kädessä toki myös. On varmaankin turha sanoa että samoissa juhlissa oltiin.

Nyt sitten ihmisrauniona vanhassa rakennuksessa olen, tärisevin käsin ja verestävin silmin työpisteellä istun, aamiaiseksi nautitun hampurilaisaterian muistoa kunnioittaen ja toivoen asiakastonta päivää. Mietin sitä humalaisen ihmisen logiikkaa että mikähän järki on lähteä ravintolasta (minä olen yleensä äärimmäisen rationaalinen juhlija: juhlin hymyssäsuin, olen äärimmäisen hauska (ellei ole hauskempia yksilöitä läsnä. Näitä on väestöstä n. 95%), ja tärkeimpänä: Menen aikaisin nukkumaan. Olenhan käytännössä satavuotias.) kollegalle yöksi? Kotiin olisi ollut matkaa ravintolasta muutama sata metriä, mutta taksilla vaan toiseen kaupunginosaan. Kivahan sieltä oli nyt sitten töihin kävellä lumisateessa ja pesemättömin hampain irvistellen sydänkohtausylämäkiä. Silmiin sattui ja nyt sattuu tukkaan. Onneksi työpäivästä on takana jo 40 minuuttia ja enää vaatimattomat öööh… lasken.. menee hetki. Muistele vaikka odottaessasi viime kesän parasta hetkeäsi. Älä koskettele silti itseäsi sillain.

Niin siis, enää vaatimattomat 260 minuuttia jäljellä tätä ihanuutta. Taidan mennä ja keittää kahvia ja oravamaisesti hamstraamani omenalimonadipullo taitaa lähteä jääkaapista mukaani. Sitten tarkastan että onkohan muut päivittäneet blogejaan. Uskon että ovat, Panu on ainakin ollut kännissä yöllä koneella joten hyvälle vaikuttaa. Toivottavasti Minkki on kirjoittanut ennen reissuaan. Toivottavasti maailmassa olisi rauhaisaa. Toivottavasti tissit.

Hillolla.

Onko mahdollista että on ikävä jotakuta jota ei ole koskaan tavannut, ja jos ihan tarkkoja ollaan, ei ole olemassakaan? Minun mielestäni on. Perjantai-iltana minua muistutettiin taas eräästä (fiktiivisestä) henkilöstä jonka ulkomuoto, yleinen habitus ja luonne ovat (fiktiivisyydestä johtuen) täydelliset mielestäni. En ala tässä häntä sen kummemmin kuvailemaan ettette te kaikki sadat ja tuhannet innokkaat fanini muserru epätoivossa, vaan voitte vieläkin elätellä mielikuvaa elämästänne Mierolaisen vaimona.

Kuka tämä mysteerinainen sitten on? Ketä minä ikävöin? Kenen läsnäoloa toivon tälläkin hetkellä, auringon paistaessa taivaalta? Pakahdut jo jännityksestä joten on tullut aika raottaa salaisuuden verhoa, paljastaa tuo jumalainen nainen josta voisin tehdä marmoripatsaan. Tämä mysteerihenkilö josta selittäminen on nyt turhaa, minun pokaalini kiillottaja on...

...(rumpujen pärinää ja kohtalokasta jousikvartettoa)...

Lettuhuora.

Kultaista vasikkaa metsästämässä.

Oletko koskaan miettinyt vaihtoehtoja (hyvä huomata että neljän ensimmäisen sanan jälkeen on jo vähän ajatus hukassa)? Mielestäni esimerkillisiä vaihtoehtoja nykyiselle voisi olla: Tietokoneen ruksuttavan äänen (siis silloin kun se prosessoi dataa, tekee siis työtään) voisi korvata vaikkapa predatorin äänellä. Kyseessä olisi vähän samanlainen mutta yllättävän paljon enemmän hermostuneisuutta tuova ääni. En ole kyllä varma että hermostuttaisiko se silloin, ehkä siihenkin ääneen tottuisi ja sitä pitäisi luontevana.

Toinen vaihtoehto (loistavan lehden lisäksi) voisi olla… no, en nyt sitten keksi mitään että ole hyvä vain. Hyvä kirjoitus lukea, vai mitä? Linkitetään nyt sitten edes se Toinen Vaihtoehto.

Eilen töissä en palavereja kehitellyt, vaikka vähän sellaista uumoilinkin. Sen asemesta istuin koneella ja näytin työtä tekevälle aina kun joku käveli ohi. Muina aikoina (siis niinä kun joku ei kävellyt ohitseni taikka takanani olevaan naisten vessaan päästelemään ulostamiseen liittyviä ääniä, joita se ovi ei tarpeeksi tehokkaasti estä kuulumasta minun korviini. En tässä rupea niitä ääniä matkimaan.) yritin kasvaa tuoliini kiinni, surffasin sallituilla sivustoilla (olen ihan varma että minun toimiani valvotaan jollain tavalla) ja kuuntelin Radio Rockia. Suhteellisen paska kanava nykyään(kin). Ainoata plussaa että se Sebastian Bachin uusi biisi on hyvä, vaan ei kauaa: Eivätköhän nuo kurjat senkin soita pilalle.

Töistä sitten rimpuilin kotiin kun aika oli valmis ja kotona käännyttyäni (täällä on vähän sekaista ja se yllättää minut joka kerta kun tänne tulen, kuin joululahjojen määrä lapsen, että OHO!) oli aika lähteä harrastukseen. Työmoraalini olikin yllättävän hyvin hukassa eikä se löytynyt harrasteen aikanakaan. Tulinpa siis myöhässä vaihtoihin, sillä olin arvottanut tärkeämmäksi tekstiviestien poistamisen puhelimestani kuin lavatapahtumien seuraamisen ja niiden mukaan toimimisen.

Harrasteen jälkeen sain ihanaiselta Ghitalta kyydin kotiin ja hengenvaarallisten liikennetilanteiden jälkeen pääsin vihdoin ja viimein siihen mitä olin sunnuntaiaamusta alkaen odottanut: juomaan kaljaa eli polttamaan tupakkaa. Kumoiltuani jääkylmää Sandelsia (product placementini ei taida olla tarpeeksi hyvää että sponsoritavaraa ilmaantuisi. Jos näin nyt kumminkin olisi, todettakoon että SONY tekee maailman parhaat massiiviset telkkarit, APPLE maailman parhaat iPodit ja FINNAIR kaukomaiden lennot. Että VINK VINK.) palkitsin itseni savukkeella ja se oli hyvä. Äärimmäisen nautinnollinen. Kuin ensimmäinen neitsytuhraukseni eräällä vuorella kun… no, antaa tämänkin olla.

Nolifetin sitten kotosalla perjantai-illan, olenhan mies parhaassa iässä. Onneksi ei tarvinnut olla yksin, etäkiistelin Nuun ja Panun kanssa, oikeammin kylläkin lähinnä Nuun kanssa ja myöhemmin ei kiistelty enää. Väittelimme todella omituisesta asiasta ja myöhemmin toisesta ja sitä jälkimmäistä nyt ei voi tässä toisintaa (uskon edelleen että se tuli teiltä minulle, ei toisinpäin).

Juopoteltuamme kolmistaan (hassua sanoa noin, meistähän eivät kaikki ole tavanneet kaikkia joten asia on outoa ajatella näin. Tuleepahan muuten maailman eniten sulkuja tähän merkintään ja voitan jonkun valtavan pystin joka on todella ikävä kantaa uuteen asuntoon.) alkoi leppävaarapäissään olevien naikkosten omituiset kutsut: Olisi pitänyt pelata Pasila-juomapeliä etänä. Kohteliaasti kieltäydyin vedoten ajatuksen silkkaan idiotismiin ja siihen että menen tänään töihin. Tästähän sitten luontevasti seurasi kutsu pärähtää taksilla paikalle. Totesin ettei heillä ole varaa. Kuulemma on, juovathan he baarissa 80€ skumppapullojakin. Ajatus houkutteli hetken mutta kellon tikittäessä (tälle äänelle voisi myös olla vaihtoehto, sellainen sub-isku joita mm. Devin Townsend käyttää, tiedät varmaankin) lähellä puolta yötä, en herkutellut sillä sen enempiä. Jatkoimme otsikkoilua vielä pari tuntia ja sitten olikin aika sulkeutua sarkofagiini.

Tässä merkinnässä ei ole tolkkua. Olen nukkunut viime yönä vähän yli neljä tuntia joten päästän itseni pahasta ja en vaivaa syntistä naamaani tällä sen enempää. Voisin kirjoittaa vielä että mitä tänään on tapahtumassa, mutta taitaa loppua kirjaimet kesken joten olkoon. Jatkan raportoimista myöhemmin. Kiitos ja hei.

En keksi otsikkoa joten haukutaan jotain: Damn Seagulls on aivan paska bändi.

”Jossakin on vikaa, lehmää ja sikaa, meidän kotona huudetaan, kaikki helvetin hullut ja saatanan sairaat, meillä kyllä tunnetaan.” Musta Joutsen on mainio yhtye. Huomenta sinullekin. Minun piti kirjoittaa jotain mutta internetin superkirjoittajat (Panu ja Minkki tällä kertaa, Minkki asiallisella ja Panu täysin asiattomalla ja vähän solvaavalla kirjoituksella) harhauttivat minut ajatuksistani ja siitä punaisen langan ääreltä jonnekin aivan muualle. Tehdäänpä nyt sitten niin että kirjoitan kaikenlaista shaibalaikkaa ja sinä luet jos jaksat. Ihan alkuun kyllä tunnelmaa keventämään sarjakuva.

Voisiko sarjakuva muuten olla englanniksi serial picture? Sarjamurhaajahan on serial killer, tuostahan se luontevasti sitten… Ai niin, Torture Killerin laulajan pestiä ei enää nykyään hoida legendaarisimpia kurkkuja ikinä. Barnes otti ja lähti.

Olen ollut sellaisessa luulossa, että projektini ei edisty mihinkään ja tulen olemaan totaalisessa kusessa asiain kanssa ensi viikon loppupuolella kun tavaroita olisi tarkoitus todellakin siirtää tästä nykyisestä tulevaan. Nyt vähän vaikuttaa sille etten olekaan. En kyllä ymmärrä että mitä helvettiä teen kaikille näille tavaroille, olen hamstrannut pahan päivän varalle (ainoa looginen selitys) aika paljon näköjään ja luopumisen tuska on suuri. Herkistelin eilen kun heittelin pois onnittelukortteja yms. entisestä elämästäni. En tosin tiennyt että omistan sellaisia kortteja kunnes törmäsin niihin tyhjentäessäni vetolaatikostoa. Luulin myös että entinen elämäni vihasi minua syvästi ja siksi yllätyin kun löytyi kortti jossa vannoi rakkauttaan. Roskiin meni. Korttikin.

Projekti siis edistynee, sen mitoituksesta olen ollut harhainen joten laatikoita on vaikka kuinka paljon ja monta vielä täysin tyhjänä. Ehkä keksin jonkin kivan laatikkoleikin pakkaamisen ohella. Ajattelin varastaa työpaikalta (en ole vieläkään kertonut sinne että muutan toiselle paikkakunnalle viikon kuluttua. Ehkä kerron tänään. Ehkä.) jätesäkkejä, se on helpompaa kuin pakkausteipin ostaminen. Teippi on siis loppu ja aionkin pakata vaatteet säkkeihin kuin ruumiit silloin kun… no, antaa olla.

Tänään taas vähän harrastusta illalla, työpäivästä tullee hauska sitä ennen. Ajattelin leikkiä nettikalenterilla ja ajaa itseni hysteriaan ja muut raivohulluuteen keksimällä erilaisia palavereita (palavereja?), sillä nettikalenteri pontevasti ja tomerasti lähettelee sitten kutsuja niille ihmisille s-postilla joita haluan palaveriin (eilen oli siis kolmen tunnin koulutus uuteen sähköpostijärjestelmään siirtymisen yhteydessä ja sieltä tällainen uusi riemu ja elämänilo löytyi. Ainoa ilo, joku voisi siellä lakonisesti todeta. Olet oikeassa, takarivin häirikkö).

Voisin kokeilla että onko (tässä vaiheessa on hyvä huomauttaa, olen työpaikkani nuorin ja minä olen keski-ikäinen) muilla huumorintajua jos palaveerattaisiin vaikkapa seuraavista aiheista: Kolmas sektori: yhteiskunnan vihollinen. Rappuset: saatanan keksintö?, Museokaupan tulevaisuuden uhkakuvat: viini, laulu ja naiset.

Lässynlää.

Nyt taidan siirtää itseni pois tästä merkinnästä. Että hyvää päivää sinulle siellä, puolukoilla tahi ilman. Ja ihan loppuun vielä Bryan Adamsia.

"Cash is our God."

Perin brittiläisen säätilan keskeltä huomenta. Kävellessäni töihin ohitan joka aamu suhteellisen tuoreen ihmisyyden irvikuvan, ostoskeskuksen, neonvaloineen, lasipintoineen, kaikkineen. Materialismin huipentuma on aina vain yhtä rumaa katsottavaa. Muutaman minuutin kuluttua tästä ohitan myös vanhan kivikirkon ja tänään oli käydä, kuten niin useasti aiemminkin: meinasin jäädä ihailemaan tuota ylvästä kauneutta ja komeutta jota tuo 1500-luvun arkkitehtuurinen taidonnäyte edustaa. Sen katto oli osittain hunnutettu sumuverholla, tuoden lisää jylhää olomuotoa. Mustat paanut ovat tiukassa rivissä kuten kuuluukin. Seinät on tehty valtavista lohkareista, tuhannet ja tuhannet työtunnit on hikoiltu pyhällä maalla, yhteisen hyvän merkeissä. Mielestäni tuo rakennus on äärimmäisen kaunis, samoin se puoli jota se edustaa: henkisyyttä, toivoa, rakkautta.

Olen kyllästynyt kylmyyteen. En puhu nyt säätilasta kuten ehkä arvata saatatkin, onhan nyt helmikuun puoliväli ohitettu (palkka on tullut ja mennyt) ja olemme vielä plussan puolella. Ihmisyyden ruminta puolta tuntuu olevan helppo esitellä, mitäpä hymyllä tekisikään? Sehän on merkki ystävällisyydestä, ystävällisyys on heikkoutta ja heikkous on evoluutioon uskovien mukaan kuolemaksi. Siispä kaikki nyt vain olemaan äärimmäisen kovia ja kylmiä. Kovuus ja materialistiset arvot ovat hyvästä. Ihminen ja ihmisyys, inhimillisyys ja sen mukana yleisesti tuleva lämpö on pahasta. Haastan sinut olemaan se mitä parhaiten osaamme vastaantulijoille, ole julma ja kylmä. Anna heidän tuntea kuinka olet NIIN paljon parempi ja kovempi kuin he. Voisit ehkä olla väistämättä ruuhkassa ja näyttää murhanhimoiselle.

Toivottavasti sinun päiväsi menee materialismin pyhien teesien mukaan toimiessa, markkina-arvot ja valuuttaliikenne olkoon ainoa Jumalasi.

Lyhyesti kuvista ja kuolemasta.

Hei. Eilinen meni työn lisäksi aika pitkälti eli täysin kotona. Koitin edistää projektiani mutta se tuntuu tuskallisen hitaalle. Pakko vain on projektoida, projisoida, propagandoida, promiskuidakoida, koidaloida.

Projektaaroinnin eräs hyvinkin pasilamainen (eli jännä, sinä populaarikulttuuriton ystäväni) puoli on valtaisa muisteloiminen vanhojen tavaroiden, kuvien, vaatteiden ja muun sen sellaisen äärellä, ja tätä kautta muistojen kohtaaminen tuolla kaatopaikalla jota kodiksi kutsutaan. Olin häkeltynyt törmätessäni kuviin joita on otettu ollessani rippikoulussa, avoliitossa, Kyproksella ja muissa paikoissa. Mitä ikinä tapahtuikaan sille ohkaiselle nuorukaiselle? Makea elämä vei mennessään, nautinnot olivat liian hyviä ja vietteleviä, elimistö ei voinut vastustaa kiusausta pikaruoan ja alkoholin seireenien kutsuhuudoista.

Vähän pahemmin on käynyt eräälle ”tuttavalleni”. Tai no, hänen aikansa poistua oli eilen. Pitkän linjan huumausaineaddiktio ja siihen elämänmalliin liittyvät oheistoiminnat olivat sitten kaiketi elimistölle liikaa. Hyvää matkaa sinulle. Teidän ryhmänne kutistuu kovaa vauhtia, historia toistaa itseään.

Nyt siis töissä ja tänään on projektia taas edessä, virkeänä tosin tällä kertaa. Olen nukkunut koko yön. Ainakin sen kuusi tuntia. Se, että heräsin 50 minuuttia ennen herätystä ei haitannut lainkaan ja olen ollut pirteänä ja iloisin mielin. Vein ensimmäistä kertaa vaatteita UFF:lle. Lunta sataa. Odotan kovasti asioita. Hyvää kaikkea sinulle, Mierolainen venyttelee nyt ja halajaa tupakkaa.