Tienpäällisen jälkilöylyt

Hei vaan taas kaikki. Edellisessä merkinnässäni jaksoin kehua Itävaltaa, mutta noin puoli tuntia sitten kotiuduttuani, voinen kertoa vähän lisää. Itävallassa on alpit ja kaikkea muutakin siistiä. Se mikä siellä ei ole niin siistiä, ovat vähän omituiset käytännön kuviot.

Ensinnäkin, noita tupakkatuotteita ei myydä perusmarketeissa. Viiniä ja brenkkua myydään kyllä. Savukkeita saa ostaa kauppojen kyljissä olevista automaateista, joihin tarvitaan luonnollisesti joku savukkeenostokortti. Onneksi sieltä täältä löytyy vanhan liiton tupakkakauppoja, joista voi sitten näitä oman riippuvuutensa ylläpitovälineitä poistaa.

Toisekseen, laki onkin aika rankka. Ensimmäisen majoituspaikan kovin löyhä säännöstö olikin vain silmänlumetta ja ilmeisen laitonta muuhun maahan verrattuna. Eipä tarvinnut kaupunkia vaihtaessa sitten enää blaadata sisätiloissa. Tavallaan kovin hyvä kyllä.

Muutoin maa miellytti kovasti. Edellisestä visiitistä olikin kerinnyt kulua ehkäpä 16 vuotta, tai jotain sinnepäin ainakin. Aurinko paistoi jokaisena päivänä, lämpötila oli yli kahdenkymmenen asteen ja työt sujuivat suhteellisen hyvin. Asioita vaikeutti huomattavasti se, että vaikka kuinka sopimuksessa lukevat tietyt parametrit, niitä ei sitten haluttu noudattaa tässä toisessa pisteessä, jossa pysähdyimme. Eihän siitä sitten hyvää jälkeä voinut syntyä, ja pahaa verta oli vähän ilmoilla. Minä nostelin käsiäni ilmaan ja tein minkä pystyin. Onneksi paikallinen ylipomo oli edes suhteellisen tyytyväinen ja mm. maksoi ravintolassa juomien osalta laskumme. Ruoat maksoimme itse, mutta tietoisuus siitä, että lasku kutistui 140€, helpotti kummasti oloa.

Tänään olen siis ollut matkalla 12 tuntia. Bussilla ja parilla lentokoneella olen taittanut matkaa, viettäen lentojen välissä viisi tuntia lentokentällä. Oloni on suhteellisen väsynyt ja pöhöttynyt. Silkka ravintolaruoka, kaikki se tirisevä rasva, pizzat, oluet, pastat yms. ovat saaneet minut jälleen tukevaksi. Pitäisi yrittää syödä enemmän salaatteja tms.

Hivenen haasteelliseksi tämän tekee se, että keskiviikkona mennään taas. En silti aio valittaa, enkä vaihtaisi näitä päiviä pois. Jos tässä maailmassa kerran vain ollaan kerran, on dilemmamaisen pohdinnan aika jossain vaiheessa: Elääkö pitkään, vai elämästä nauttien?