Nuoremmilla elinvuosillani oli elämä kovinkin erilaista. Ja nyt jo sitten lukijoille tiedoksi, tästä ei ole tulossa mitään ”pappa saattohoidossa muistelee”-merkintää. Niin siis, erilaista oli. Ei ollut internetiä ja televisiossa näkyi hyvin rajattu määrä kanavia.
Niinpä siis aikoinaan uuden musiikin löytäminen oli pienoinen tehtävä johon sisältyi kavereiden f-musakerhojäsenyyksiä ja isoveljiä, Suosikin sivuilla olleet Epe´sin katalogit ja hyvin harvinaiset reissut Helsinkiin. Niitä itsellä olevia c-kasetteja (maksoivat paljon ja niitä sai viikkorahoistansa hyvinkin heikosti) arvotti aika hanakasti. ”Tämän päälle en ainakaan äänitä” jne. Koska oma musiikkivalikoima ennen youtubea, spotifyta, groovesharkia ja myspacea oli aika suppea, oppi ”oman musiikin” ulkoa suhteellisen nopeasti *.
Ja vaikka olen tehnyt muistilleni hallaa, ilmeisesti edelleen lähtee maailman parhaan rock-levyn, Appetite For Destructionin, tekstit ulkomuistista, ainakin eilen parin biisin kuuntelu satunnaisesti antoi viitteitä siihen. Toivottavasti elämän ehtoopuolellakin, eli huomenna, lähtee.
Tämänkertainen biisi on paljon tuoreemmassa aivokerroksessa kuin 80-luvun lopun muistot. Biisi valikoitui ihan siitä syystä, että saisin vähän diversiteettiä tähän listaukseen, kaikilla on Gunnarit hallussa joka tapauksessa ja onhan toi biisikin ihan helmi.
Siispä etevää suomalaista postmodernia tekotaidetta, Osasto 11 – Karpo.
* Edit: Puhumattakaan musiikin kulutuskestosta. Kyllä niitä omasta mielestä paskempiakin levyjä kuunteli, josko sieltä jotain hyvää löytyisi kumminkin, verrattuna tähän nykyiseen "10 sekunnin jälkeen joko digitaaliseen roskikseen tai soittolistalle" -jaotteluun. Tuohon aikaan levy-yhtiötkin antoivat yhtyeiden kasvaa ajan myötä, eikä ollut mitenkään harvinaista, että yhtye alkoi breikata läpi vasta kolmannella pitkäsoitollaan, nykyisen "tokan sinkun myytävä kultaa tai ulos"-ajattelumallin sijaan.
Ja menihän tämä nyt kumminkin tähän vanha pappa-kategoriaan sittenkin.
tiistai 19. huhtikuuta 2011
Day 08 A song you know all the words to
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
mun mielestä tohon pappa-kategoriaan nimenomaan tässä tekstissä esitetyssä yhteydessä pitäisi mennä useamminkin. välillä vituttaa itsessäänkin se, että on nykyään niin kärsimätön musiikin suhteen, koska ennen oli aivan toisin.
VastaaPoistaja kuuntelin juuri vähän aikaa sitten cd-levyä, joka taisi olla ihan ensimmäiseni ja ainoani joten kuuntelin sitä ihan aina ja osaan edelleenkin aivan jokaisen biisin ulkoa, myös ne joista en niinkään pitänyt, mutta kyllä niitä kuunteli kun ei ollut MUUTA. niin.
Kyllä ennen oli paljon paremmin. :)
VastaaPoistaBon Jovin 7800 Fahrenheitia kuunneltiin kassulta niin paljon, että se vissiin alkoi vouvata. Sitten kun sai nauhoittavan tupladekkikasettisoittimen, aukeni suoranainen taivas. Radiosta nauhoitettiin biisejä ja yritettiin ennakoida spiikkien paikkoja, vaihdeltiin kassuja välituntisin ja hirveällä poltteella himaan koulusta kuuntelemaan uusia biisejä.
Ja varmasti paistoi aurinkokin koko ajan ja oli kesä. O tempora, o mores.