Photosynthesis

Ikäkriisini osoitti taas uusia piirteitä itsestään tuossa päivänä eräänä, olisikohan ollut tunti sitten. Olen alkanut vähän kuin salaa digata pykälää rauhallisemmasta musiikista. Ehkä syynä on kesä ja aurinkoisuus, mene ja tiedä. Joka tapauksessa kuuntelin eilen illalla/tänään aamulla Kärtsyn uutta levyä ja sehän oli kaikessa poppiudessaan aivan hyvä. Alkuviikon olen kuunnellut hyvin paljon Frank Turneria ja haaveillut samankaltaisen musiikin tekemisestä. Ehkä pitää hankkia jostain teräskielinen akkarini takaisin ja alkaa rämpytellä sormenpäitä koviksi.

Jotenkin minusta tuntuu, että tietyllä tavalla en aikuistu koskaan. On ihan sellainen olo kuin elokuvassa, jossa ihminen seisoo kadulla ja kaikki tapahtuu ympärillä valtavalla nopeudella ja kamera kiertää hitaasti tätä seisovaa yksilöä. Ainoa ero tuohon näkymään on se, että siinä seison minä (tietenkin kaiken keskipisteenä) ja ohitse kävelevät ihmiset ovat kaikki menneet naimisiin ja/tai saaneet jälkikasvua. Ehkä se ihmisvirta vähenee siitä samalla kun aurinko laskee ja kohtaus loppuu siihen, että Miero seisoo yksin keskellä pimeää ja hiljentynyttä katua. 4:n sekunnin fadeout ja lopputekstit kehiin.

Tästä on luonnollisesti kirjoitettu paljon biisejä (ehkä?), ja tämän viikon aikana olen palannut Frank Turnerin kappaleeseen Photosynthesis yhä uudestaan ja uudestaan. Haluanko jakaa sen kanssanne? No tietenkin. Tässä siis hyvän tuulen biisi varustettuna tekstillä jonka allekirjoitan täysin. Teksti on aika pitkä, joten linkitän sen. Ole hyvä ja lue se simultaanisesti biisin soidessa, hyvä on se. Niin kuin kait pohjimmiltaan sinäkin.