Löysin sohvaltani pienen kiven. Kivi oli saapunut sijaintiinsa joko lahkeeni mukana, tai sitten olin sen siihen virtsannut humalapäissäni. Otin kiven käteeni ja leikkisästi heittelin sitä ilmaan. Meistä tuli hyvät ystävät nopeasti. Yhteisen leikkimme säännöt olivat molemmille selvät, eikä niistä tarvinnut alkaa taittamaan peistä, tahi muutakaan pitkiötä.
Kuuntelin Cyclamenia samalla ja vietin iltaa. Jotten vaikuttaisi niin kovin yksinäiselle, nimesin juhlani tupareiksi. Osallistujina olivat jo aiemmin mainitut minä ja kivi. Join kaljaa, kivi ei ottanut mitään. Katsoimme YUP:n dvd:tä istuen sohvalla vierekkäin. Yllättäen ottosiskoni soitti ja tovia myöhemmin tuli käymään. Rupattelimme ehkäpä tunnin ja hymysimme. Annoin vara-avaimeni hänelle ja sovimme näkevämme pian uudestaan. Emme tietenkään näe, mutta small talkia, kato.
Tämän enempää en voi illasta kirjoittaa menneessä muodossa, sillä tässä kohtaa astuu esiin preesens. Siispä nyt istun sohvallani, kivi on kadonnut ja juon kaljaa. Seuraavaksi menen alati kiristyvän pakkasen armoille tupakoimaan ja sitten katson Nosturissa soittavan Napalm Deathin dvd:tä, tilisaldon estäessä osallistumisen itse keikalle. Etätukea, kato. Ehkä myöhemmin menen käymään jossain baarissa ja juon keikkalipun summan ylittävällä määrällä kaljaa.
Yksinäisyys iskee kuin miljoona volttia.
Yhyy yhyy. Be a man, fucker.
lauantai 12. helmikuuta 2011
Comfort
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
anteeksi etten päässyt kemuisi, niissä kuulostaa olleen hulvatonta. minusta jostain syystä ajatus kivestä ystävänä ei kuulosta lainkaan surulliselle vaan mukavalle ja oudon toiveikkaalle. vaikka käyhän se varmasti pidemmän päälle vähän vastavuorottomaksi.
VastaaPoistaEi se mitään haittaa. :) Hulvattomat oli kemut ja volyymikin pysyi matalalla.
VastaaPoistaKivi on kyllä kiitollinen ryyppykaveri, ja kulkee helposti mukana mihin vaan. Jos seuraan kyllästyy, niin sen voi nakata lakanoihin, jossa se sitten muistuttaa olemassaolostaan sopivan huonolla hetkellä.
VastaaPoistaNew York - suosittelen! Sitten, kun olen muuttanut sinne asumaan, voin tarjota ilmaisen majoituksen. Siinä vaiheessa ehkä olen jo 100-vuotias, kun tämä haaveeni toteutuu, mutta se toteutuu.
Rakastan sitä kaupunkia!
just noin se menee: ei mulla oo varaa mennä leffaan tai keikalle tai mihinkään muualle kuin baariin kuluttamaan se viimeinenkin viiskymppinen. niitä asioita, jotka saa pienen ihmisen olemaan taas pikkusen tyytyväisempi omaan rahankäyttöönsä ja tärkeysjärjestykseensä. huoh.
VastaaPoista