Vaikka yritän pahimpani.

Bunkkerista kuuluu kummia. Yksityiselämässään mullistuksen keskellä oleva Miero Laine on käyttänyt kohta temppukirjansa jokaisen kikan, odotettu reaktio ei vain ole ilmestynyt paikalle.

Olisi hauska oikeastaan jättää tämä merkintä tähän mutta selitellään nyt sitten kuitenkin vähäisen.

Huomaan toimivani tietyn kaavan mukaan: Orastavan suhteen alkumetreillä kerron itsestäni epäedullisia asioita ja annan toiselle kaikki mahdollisuudet kunniakkaaseen perääntymiseen. Hyvin harvassa ovat jääneet. Pirpana näyttäisi nyt olevan jäävää sorttia. Vaikka olen liioitellut mittasuhteita ja todistanut olevani paska jätkä, pysyy hän matkassa mukana. Onko minun todella sitten antauduttava, avattava takki ja vain käveltävä kohti valoa?

Valosta tulikin mieleeni (jätin edellisen kappaleen lopusta yhden lauseen tietoisesti pois, säilyttäen näin pienen poeettisen tunnelman), olen edelläkävijä ja suunnannäyttäjä. Vähän yli viikon päästä siirrymme jälleen kesäaikaan (kuten äitini opettaa, aina aikoja vaihdellessa siirretään tuntiviisaria kesää kohti). Olen siirtynyt jo muutama viikko sitten itse. Tänäänkin heräsin jo kuudelta, herätys soi varttia vaille kahdeksan. Vähän yli viikon päästä herään siis vasta seitsemältä.

Tänään on vuorossa jälleen pitkä päivä (Hi, I’m Roberta from Spotify… keskeytti hyvän musiikin ja ajatuksen) ja huomenna samoin. En ole pitkään aikaan muuten laittanut tähän blogiin mitään videota taikka biisiä. Harmi. Nyt tulee asiaan muutos. Tämä aurinkoinen (olettamus, en aio avata verhojani) ja kofeiiniannosteinen aamu on hyvä aloittaa lempeissä ja kauniissa tunnelmissa. Laittakaahan siis itsellenne hyvä kahvi, ottakaa hyvä asento ja nauttikaa Erik Mongrainin virtuoosimaisesta ja kauniista soitosta. Näihin kuviin ja tunnelmiin.