This is Sparta!

Jouduin eilen tulikokeeseen, monellakin tavalla. Aamulla menin töihin (tämä ei ollut tulikoe) taistelemaan väsymistä vastaan. Olin herännyt yli tuntia ennen herätystä ja kahvi ei tuntunut enää toimivan halutulla tavalla. Töissä sitten haukottelin aktiivisesti ja tapoin aikaa. Saatoin pelata jopa pasianssia. Sitten kello oli yhtäkkiä sen verran, että oli pakko aloittaa työskentely ja kämmenet alkoivat hiota. Ensimmäistä kertaa siis tulille ja onneksi Yleisradion tv-ryhmä oli todistamassa tätä tilaisuutta myös. Suoriuduin suoritteesta miltei virheettömästi ja tämähän johti eittämättä siihen, että välittömästi kun oli mahdollisuus töistä irrottautua, suorastaan juoksin duunin viereiseen kantikseen ”palkitsemaan itseäni”.

Täällä soi muuten lauantaiaamuun sopiva Burt Bacharach.

Aloin siis uuden trendini mukaisesti ryypätä lounastamatta mitään, vatsalaukkua täytti vain yksi sämpylä vatsahappojen seurana. Kaljahan meni päähän aika tehokkaasti (huomaatteko puolustelevan linjauksen jo?) ja hymy paistoi kasvoillani auringon kanssa kilpaa. Sain eräältä entiseltä kollegalta paheksuntaa aikaisesta baariajastani ja kutsun lähteä Tampereelle tupareihin tänään. Taitaa jäädä Tampere väliin kylläkin.

Baarista kampesin itseni kaupan kautta kotiin ja nautin ravitsevan mikropizzan ateriaksi ja jatkoin sen jälkeen oluen sijoittelua pitkin vatsalaukkuani. Tämä tarina kestää aivan järjettömän pitkään jos en lyhentele.

Odéon tuli kylään ja katsoimme valtavan hauskaa stand upia ja päihdyimme lisää. Sitten piti mennä Bruuveriin sisätupakoinnin takia. Join vissiin puolitoista tuoppia? En muista. Ja laitetaan nyt se lause jota tuossa puolustelevasti tähän pedattiin ja jonka ihanainen O tuolla edellisen merkinnän kommenttilaatikkoon minulle valmisteli. Oletko valmis? Hyvä.

Olin Odéonin kanssa juomassa, mutten kestänyt, joten menin kotiin.

Menin naapurin kebabin kautta kotiin (kellonajoista ei käsitystä, varmaan aika aikaisin) ja olen kaiketi syönyt. Sitten olen puhunut puhelimessa Pirpanan kanssa ja muistikuvat ovat hyvinkin rajoittuneet. Muistan vain hypnoottisen ja äärimmäisen kauniin äänen ja yleisen iloisuuden. Olisin nyt aika helposti vietävissä, voi pojat.

Nyt kello on noin puoli yhdeksän ja taidan keittää pitkästä aikaa kahvia ja lopettaa tämän (kolmannensadan) merkinnän kirjoittamisen. Kahvin kanssa taidan nauttia muutakin kuin yleistä kansalaisluottamusta eli luen uutisia. Voin lukea myös ääneen jos haluan. En ehkä halua. Haluaisin kyllä lukea ääneen uutisia ja muokata niitä lennossa, aiheuttaen paremmassa puoliskossa yllättyneitä huudahduksia:

- ”Mitä?!? Ranskan presidentti on linnoittautunut Louvreen?!?”
- ”Jepp. Niin tässä lukee. On panttivankeja ja suuren maailman meininki.”

Parempi puolisko saapuu paikalle.

- ”Sä oot kyllä just tollanen, sehän vain kävi uuden näyttelyn avajaisissa. Oot kyllä aina niin älyttömän hauska ja valloittava, käypäs tohon selälleen niin minäpä vähän imÄH”