Nocturnea

Eilen jotenkin olin hyvin epäsosiaalisella päällä, jollain tasolla asian tiedostaen ja sitä kautta sitä ruokkien. En ottanut kontaktia kehen- enkä mihinkään, sen kuin vain lojuin kodissani ja manailin pleikkaripelieni huonoutta. Jossain vaiheessa iltaa nauratti tämä hurjan villi sinkkuelämäni; perjantai-ilta yksin kotona ns. lököhousuissa sohvalla viltin alla.

Kunnes.

Yhtäkkisesti puhelimeni rämähti soimaan keskeyttäen senhetkisen ylläkuvatun aktiviteetin. Ystäväni Stereo soitti ja manaili illan tylsyyttä. Pienen neuvottelun jälkeen sovimme hänen nappaavan kodostaan erinäisiä iloliemiä mukaansa ja tulevan luokseni kyläilemään. Kello oli puhelun alkaessa 21.30. Siispä nopeasti säädyllisempää vaatetta ylle, jääkaapissa lojuvat kolme halpakaljaa elimistöön ja Stereota vastaan kävelykadulle.

Tulimme osoitteeseeni ja aloimme rupatella ja litkutella juomia kurkkuihin. Noin vartin jälkeen Stereo kysyi hämmästyneenä: ”Miksei musiikki soi? Ollaan sun luona ja täällä ei soi musiikki?!?” Olin vaimentanut musiikin lähteissäni häntä vastaan, ihan kohteliaisuussyistä. Eihän tuollaisen utelun jälkeen voi muuta kuin laittaa musiikin jälleen täyttämään ilmatilaa. Kysyin kohteliaasti, olisiko jotain mielimusiikkia toivelistalla, mutta ei kuulemma ollut. Kaikki menisi. Siispä painamaan tästä datamasiinani pikanäppäimestä play ja ilmoille tursusi sopivalla äänenpaineella vanhaa kunnon Cannibal Corpsea. Pakko rakastaa satunnaissoittotoimintoa ja sen tilannetajua.

Kun olimme jutelleet yllättävänkin syvällisiä kumpaisenkin elämästä, kuten kohteliasta on, päätimme lähteä ravintolaan huojumaan. Soitto Pokeritähdelle ja samalla kellonajan tarkastaminen. 00.02. Siirryimme yllättävän tyhjään The Stageen juopumaan ja keskustelemaan samoista aiheista kuin aiemmin. Pilkun aikaan siirryimme kulman taakse, heteroystävälliseen juottolaan. En ollut vuosiin Lostarissa käynytkään ja meininki oli ihan samanlaista kuin ennenkin. Alakerran bunkkerius muistutti nuoruusvuosista. Stereo halusi mennä heiluttamaan äsyriään, joten jäin yksin istuskelemaan ja nauttimaan kylmähköstä oluestani. Ei kovin montaa sekuntia tarvinnut istua yksin. Kohteliaasti kieltäydyin nuoren miehen seurasta ja sainkin istua yksin tämän jälkeen. Stereo jäi vielä tanssimaan, kun kerroin lähteväni kotiin nukkumaan. Kellonajasta ei käsitystä.

Tänään olisi nyt sitten keikkoja keikan perään. Von Hertzenit Lasipalatsin aukiolla klo. 17.00, Jimi Tenor Maailmakylässä klo. 18.00 ja klo. Illalla The Blanko Loosessa.

En muista olenko muuten hehkuttanut, mutta Marzi Nymanin Nocturne on ehkä yksi maailman parhaista biiseistä ikinä. Meshuggah-tyyppisen alun jälkeen päästään jossain puolentoista minuutin kohdalla täysin erilaiseen maailmaan. Hyvin kaunista, erinomaisesti sovitettua ja soitettua ja laulettua. Stemmoista menee kylmät väreet selkäintopiitäni pitkin ja kun soolo alkaa, voi jumalauta mikä meininki! Galaksit räjähtelevät ja aurinko sulattaa ikiroutaiset mantumme, joita myös sydämiksi joissain piireissä kutsutaan. Soolo on silkkaa timanttia, tulkinta ja fraseeraus... ei pysty sanoin kuvailemaan. Täydellisyyttä kaikin tavoin eikäsitätietenkäänoleinternetissä.

Ette tiedä, mistä jäätte paitsi. Paitsi jos tiedätte biisin. Silloinhan te ette kyllä tavallaan ole paitsi.

Nyt suihkuun ja sitten ihmettelemään ilmaistapahtumien vaikutusta lompakkoon ja maksaan. Saahan nuo lomarahat tuhlattua jo etukäteen tällain kivasti.

Ystävällisin kevätterveisin,

M.Laine

P.S. Löytyihän se biisi tuolta Groovesharkista. Kuuntele se.