Yllättävä comeback ja muita tarinoita (ei oikeastaan).

Kello on 6.58 ja on perjantaiaamu. Kesälomani ensimmäinen päivä. Ei tunnu yhtään lomalle vielä. Lähinnä ärsyttää, kun kaikki kyselevät lomasuunnitelmista ja vastaan tylsästi, etten pidä sellaisesta lomasta, jossa joutuu kalenterimerkintöjä paljon tuijottamaan. Joitain suunnitelmia minulla kyllä on: mökkeilyä Saimaan rannalla, suvun komeimpien miesten tapaaminen ja Turun saariston rengastien koluamista moottoripyörällä nyt ainakin. Muutoin aion olla virran vietävänä ja tehdä mitä päähän pälkähtää milloinkin.

Tunnen krapulan lähestyvän kehoani ja tiedän, etten voi sitä pitää etäällä millään ninjakarate-liikkeillä. Taidan keittää kahvia, hetkinen.

Aloitin kirjoittamaan tätä merkintää valtavalla innolla ja nyt kaksikymmentä minuuttia myöhemmin into on hukatus. Samoin idea tästä tekstistä. Ehkä nyt sitten vain keskityn tuohon kahvinjuontiin ja tarinoin elämästäni myöhemmässä vaiheessa. Ihan kohta on kesä, Flogging Molly saa soida vaikka päivittäin, aurinko paistaa ja elämän olla hyvä. Nyt se ainakin vaikuttaa sille, ettei olisi ihan silkka mahdollisuus. Voi nimittäin olla, että Neito on astumassa takaisin elämääni.

Nähtiin tuossa tiistaina parin alkoholipitoisen juoman merkeissä. Jännitti aika paljon, vaikka olinkin jo etukäteen anteeksipyydellyt käyttäytymistäni (olipa muuten työn ja tuskan takana ajankohdan selvittäminen omasta blogista vs. vanhojen merkintöjen lukemaan jumittaminen) silloin joskus syksyllä 2008. Kerroin ihan suoraan olleeni tuolloin(kin) henkisesti sellaisessa tolassa, etten osannut ottaa toisia ihmisiä juurikaan huomioon. En edes muista miten tuolloinen tapailumme päättyi.

Yhtä kaikki, nähtiin siis tiistaina terassilla ja voi luoja, miten voi ollakin nainen kaunis. Huh huh. Olin yhtä typerää hymyä koko illan ja keskusteltiin paljon. Kävimme parissa eri paikassa illan mittaan ja lopulta oli lähdettävä eri suuntiin. Varovasti tiedustelin tulevaisuutta sanoilla ”joskus uusiksi?” ja tämä oli mielestään kelpo suunnitelma. Sovimme tapaavamme vasta ensi kuun puolella, kun saa gradunsa jätettyä ja täten vapautettua elämästään suurimman osan taas muuhun kuin kirjoitustyöhön.

Eilen mennessäni kesälomalle töistä, minut pysäytti feissari. Olin aluksi ärsyyntynyt mutta muistinkin olevani lomalla joten kiireetön. Juttelimme jonkin aikaa ja minun oli myönnyttävä hyvän asian edessä. Allekirjoitin maailmanlaajuisen vetoomuksen ydinasekiellon puolesta ja tämän jälkeen suostuin liittymään jäsenekseen. Nyt minusta on sitten kai ihan oikeasti tullut hippi, kun kerran kuulun Sadankomiteaankin. Pitääköhän tässä liittyä johonkin tasapainottavaan klubiin? Jin ja jang, tavallaan. Ehkä joku koprofiilien etujärjestö tai brutaalin death metalin ja muunkin mölisemisen kannattajat ry:hyn?

Pari tuntia tämän jälkeen löysin itseni istumasta terassilta, kun yllättäen puhelimeni soi vaikeata musiikkia. Neitohan siellä soitteli. Olin yllättynyt. Puhelu meni jotakuinkin näin:

M: No moikka Neito!
N: No heippa! Missä oot?
M: Oon Stagen terassilla nauttimassa olutta.
N: Ahaa, onko sulla seuraa?
M: Ei tietenkään ole.
N: Ei tietenkään? Saanko liittyä seuraan, mutta vain yhdelle. Mun pitää oikeasti kirjoittaa se gradu loppuun vielä.
M: Ilman muuta saat. Aion yrittää siis manipuloida kaikin tavoin sua jäämään pitemmäksi aikaa.
N: Heh heh. No, mä tuun sinne kohta.

Näinpä tapahtui. Neito ilmaantui paikalle ja yritin skarpata ja täten pienentää aika massiiviseksi paisuvaa genit...humalatilaani. Joimme kylmällä ja tuulisella terassilla yhdet ja suuntasimme tämän jälkeen Looseen syömään hampurilaiset. Jos burgerin nimi on Bacon Bastard, on odotukset aika korkealla. Rymisten tulivat alas. Ihan perushamppari, ei mitenkään koolla pilattu. Olin kieltämättä vähän pettynyt.

Burgerin ja kaljan jälkeen oli jatkettava matkaa ja Neito suuntasi kotiinsa, minä omaani. Kotona sitten iski nostalgiavaihde oikein huolella leukaperiin ja ainoa vaihtoehto oli katsoa Guano Apesin live-dvd ja nauttia sen kanssa vielä suhteellisen tarpeettomia oluita. Ensimmäinen avovaimoni olisi varmasti revennyt jos olisi nähnyt tilanteen: 11 vuotta sitten sama mies katsoi samaa dvd:tä ja samalla tavalla nyökytteli sohvalla. Ainoastaan painoa ja hiuksia on tullut lisää. Katselmuksen jälkeen piti sitten vielä kumminkin potentiaalisesti mokata ja laittaa Neidolle viesti:

”Hei Neito! Jotenkin tiedän, että pitäisi olla kirjoittamatta tätä, mutta vallaton mieleni vie voiton. Siispä tahdon vain sanoa, että oot tosi kaunis. Eipä tässä muuta, moi.”

Tämän jälkeen menin suorilta nukkumaan.

Jotenkin hassusti tämä merkintä nyt sitten räjähti pitkäksi ja omituista kyllä, ainakin minulle se näyttäytyy kaikesta huolimatta melankolisen pohjavireen omaavana. Ehkä meillä vanhuksilla kaikki on sellaista. Ennen oli laivat puuta ja värejä ei ollut keksitty ja hevosvankkureilla matkattiin. Nyt toinen kahvimukillinenkin on lopussa, samoin on tämän merkinnän tola.