Riga, Latvija

Käytiin sitten Pirpanan kanssa Lähi-idässä. Tarkemmin ottaen matkakohteena oli Latvian pääkaupunki Riika. Matkan alku näytti hyvin pahalle herätessäni tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kuumeeseen. Töihin oli kumminkin pakko mennä ja huomasin työskentelyn tapahtuvan puolella nopeudella normaaliin verrattuna. Kaikki tuli kumminkin hoidetuksi ja sain olla taas ylpeä yhteiskunnan rattaan osanen, osa tuottavaa kasvotonta koneistoa.

Torstain vastaisena yönä heräsin todella kipeän oloisena ja mittailinkin virallisiksi lukemiksi 39,2 ºC. Aamulla herätessä kurkku oli aivan uskomattoman kipeä, puhuminen teki todella pahaa ja olo oli suorastaan epätodellinen. Tavarat rinkkaan ja lääkäriin kysymään matkustuslupaa.

Lääkäri katsoi minua päätä pudistellen ja suorastaan yläsyöttöluukku auki, kun kerroin suunnitelmastani mennä ulkomaahan. Pienen keskustelun jälkeen matkalupa onneksi heltisi, diagnoosina nielutulehdus ja taskuun vielä penisilliinikuurin resepti.

Siispä junaan ja Pirpanan tykö. Palelin sohvalla täysissä vaatteissa peiton alla Pirpanan pakkaillessa kamojaan ja parin pysähdyksen jälkeen otimme suuntimaksi lentokentän. Olin positiivisesti yllättynyt matkan lyhyydestä (varsinkin myötätuulen vielä leikatessa tunnin lentoajasta vartin verran kumpaankin suuntaan lentäessä), lentokoneiden kaiutinjärjestelmän paskuus yllätti taas. Pikavauhtia sanelluista säännöistä koneessa ei saanut yhtään mitään selvää, vaan taitavathan nuo nyt olla valtaosalle matkaajista ihan tuttuja ennestäänkin.

Päästyämme perille, matkasimme bussilla keskustaan ja tallasimme sieltä hotellille. Välimatkojen lyhyys yllätti hyvin positiivisesti, samoin se, että hotellin kupeeseen oli rakennettu turisteja varten maamerkiksi Stalinin hampaaksi kutsuttu Latvian tiedeakatemian rakennus. Oli suhteellisen paljon helpompi löytää perille. Hotellille päästyämme kävimme juomassa hotellin baarissa yhdet limonadit ja sitten olikin laitettava yöpuulle. Hymyilytti nukkumaan mennessä päivän transportaatiovälinekattauksen suuruus: Ratikka, metro, juna, kaksi henkilöautoa, lentokone, bussi ja apostolinkyyti. Kaksipyöräiset, veneet ja laivat enää jäivät puuttumaan.

Perjantai valkeni vähän paremmassa kunnossa, noin neljän tunnin yöunien jälkeen. Hotellin mukavan aamupalan jälkeen oli lähdettävä ostamaan hotellihuoneeseen mm. vettä ja jotain muuta juotavaa, varsinkin peläten yöllisen hikoilun aiheuttaman nestehukan tulevan uudestaan seuraavana yönä.

Ainoa ruokakauppa jonka löysimme, oli paikallinen Stockmann, kauppa, johon en normaalisti mene kyllä oikein millään asioimaan. Mitähän sitten? En näköjään muista. Hotellille mentiin ja ehkä lojuttiin siellä. En muista lähdettiinkö sieltä enää mihinkään, olo ei ainakaan ollut kauhean hyvä. Tosin paranemaan päin koko ajan.

Lauantaina löydettiin turisti-info ja saatiin kulkuohje paikalliseen eläintarhaan. Tarhassa oli aivan sikana ihmisiä ja näitä kaikkia tuntui yhdistävän täysi piittaamattomuus ruokintakieltoa kohtaan. Eläimet olivat oppineet tekemään jopa temppuja karkin toivossa. Sääliksi kävi varsinkin yhtä psykoosissa ollutta mustakarhua. Vaan oli siellä mukavaakin. Mangusteja, paskaeläin ja muita mukavia juttuja nähtiin ja päädyin siihen, että kirahvi on minun ehdoton suosikkini kissaeläimistä.

T.G.I. Friday’sissa käytiin syömässä ja se oli täydellinen muistutus siitä, mitä oikeasti hyvät hampurilaiset ovat. Suomeen tarvitaan ehdottomasti vastaava paikka. Illalla hotellilla juotiin kai parit kaljat, vettä tuli ainakin aivan hulluna ja yllättäen väsytti.

Sunnuntaina lähdimme käymään Miehitysmuseossa, sen viereisessä Pyhän Pietarin luterilaisen kirkon tornissa katselemassa maisemia ja lopulta lähdimme etsimään tarunhohtoista Ai Karamba! -nimistä ravintolaa. Matkalla bongasimme mukavia puistoja, paikallisen Kansallisteatterin ja mukulakivikatuja. Pääsimme perille vain huomataksemme, ettei kyseistä ravintolaa ole olemassa ainakaan siinä osoitteessa joka meillä oli tiedossa. Siispä kävelimme takaisin (olisimme menneet moikkaamaan Suomen suurlähettilästä mutta eipä tainnut kiinnostaa olla töissä sunnuntaina) vanhaan kaupunkiin ja menimme syömään hippihenkiseen John Lemoniin. Voinen suositella sitäkin. Ainakin se oli koko reissun ainoa paikka, jossa kuultiin edes vähän raskaampaa musiikkia (RATM: Killing In The Name Of). Muutoinhan Riiassa soi suhteellisen paska musiikki.

Illalla sitten vähän enemmän alkoholia hotellin baarissa (ullathuuus!).

Maanantaina olikin aika luovuttaa huone puoleen päivään mennessä ja lento lähti vasta seitsemän jälkeen illalla. Mitäpä siis sankariduomme tekee? Menee ostamaan tuliaisia ja istumaan vanhan kaupungin yhdelle lukuisista Double Coffeen terasseista. Jääkahvia ja jääteetä, ja hampurilaisten (T.G.I.) kautta linja-autoon ja lentokentälle kuluttamaan aikaa. Turvatarkastuksessa tuli hiki mutta kunnialla selvittiin.

Tänään nyt sitten saavuin kotiin ja aloitinkin kotielämän pyykkäämällä. Oh, joy!

Yhteenvetona voisin sanoa: Menkää ihmeessä. Todella kaunis kaupunki, eikä käy aivan hulluna lompakon päälle jos vähän katsoo, että missä syö.

Ensi vuonna sitten toiseen maahan reissaamaan.