Patruunoita.

Moi pitkästä aikaa. On ollut vähän kiireksiä joten en ole ollut kerkeäväinen kirjoittamaan teille internetin haukoille mitään elämästäni. Kiireisyyden takia tietenkään ei ole myöskään ollut raportoitavaa.

Eilen koitti ensi-ilta sille produktiolle jonka valoja olin tekemässä. Oli mukavaa nähdä valmis teos, hyvin valmistautuneet näyttelijät antoivat parastaan ja yleisö itki raskaan ja dramaattisen näytelmän äärellä. Täytyy myöntää, että luettuani plarin, en ollut yhtään varma teoksen hyvyydestä. Nyt olen.

Ennen ensi-iltaa ja myöskin sen jälkeen istuskelin eräässä oluthuoneessa. Näin siellä sattumoisin ystäväni (kutsutaan häntä autonsa mukaan) Bemarin. Istuskelimme ja puimme asioita kun eräs noin 35-vuotias Susan Ruususen – näköinen nainen tuli luoksemme. Seurasi seuraavanlainen dialogi:

Nainen: Hei pojat, saako liittyä seuraan?

Miero: Toki, ole hyvä ja istu.

N: Mistä te juttelette?

M: Itse asiassa teatterista.

Bemari poistuu vessaan

N: Mä en tiedä miten voisin osallistua keskusteluun.

M: Hmm… noh, oletko koskaan käynyt teatterissa?

N: En. Mulla on kyllä eräs ystävä Niina Lontoossa joka harrastaa teatteria.

M: Ahaaaaa… (huomaa ajattelevansa, ettei pidä kauhean hyvänä ideana naisen tuloa pöytään sittenkään.)

Nainen kertoo siitä, kuinka on juuri edellisenä päivänä tullut takaisin Suomeen Englannista. Siellä kuulemma odottaa rakkaus ja niin edelleen. Nainen on ilmeisimmin juonut itseltään opettajanpestinsä ja tullut Suomeen ”ratkomaan ongelmansa”.

N: Gimme your hand.

M: Anteeksi mitä?

N: Niin, anna kätesi (ojentaa oman kätensä pöydän ylle).

M: Ööööhh… okei… (Ojentaa kätensä.)

Nainen tuijottaa intensiivisesti Mieroa silmiin, tilanne on monta sekuntia kestävä ja aivan äärimmäisen vaivaannuttava.

M: Anteeksi, mä en nyt kyllä ymmärrä yhtään mitään.

N: En mäkään, voin kyllä sanoa että sulla on lämmin sydän.

M: Tästä voi olla montaa mieltä.

Bemari tulee vessasta

B: Mitäs helvettiä, täällähän suorastaan rakastellaan?

M: Käy pöytään istumaan, mä lähden nyt röökille.

B: En käy, mä lähden nyt kotiin, oon autolla liikenteessä.

M N:lle: Mä menen nyt tohon ulos tupakalle.

N: Tuuthan sä takaisin?

M: Eeehhh… tota, mulla on aikaa lähtöön joten kyllä mä tuun.

N: Ihan oikeasti kans?

M välinpitämättömästi: No joo joo.

Mierolainen lähtee kävelemään kohti ulko-ovea puolikkaan tuoppinsa kanssa.

N kovaan ääneen: WHAT’S YOUR NAME?

M itsekseen: Ei jumalauta.

Mierolainen saa savukkeen juuri sytytettyä ja otettua ensimmäiset henkoset. Nainen tulee ovelle.

N: Come here.

M: Mitä? En tule, olen tupakalla.

N: Eiku tuu tänne nyt.

M: Mitä vittua?!? En tule, mä poltan tän tupakan nyt.

N: Eiku tuu tänne nyt heti, kulta.

M: Just. Voin sanoa nyt sitten etten tule. Pelasit tän nyt sillain.

N: Et oo tulossa?

M: No en!

Nainen sulkee oven, Miero juo oluensa yhdellä huikalla loppuun ja lähtee pois.

Mä en ole lähtökohtaisesti koskaan tahallisesti ilkeä taikka sano pahasti mutta välillä ei vain voi hillitä itseään. Luettuna kyseinen tapahtuma ei ole kovinkaan kummoinen, itse koettuna se oli hyvin outo ja kummallinen. Äänten painottamisen kuvaileminen sanallisesti vaatisi vähintäänkin Runebergin taikka Kiven taitoja, taitoja joita tunnetusti en omaa.

Tänään on nyt onneksi sitten grillausta illalla luvassa mukavien kollegojen kanssa, ainoa pelko on se, että jostain kaivetaan esiin Pernod, tuo tämän kyseisen seurueen perinnejuoma. Majapaikastakaan ei ole minkäänlaista tietoa, luottavaisin mielin lähdetään liikkeelle tosin.

Päätän raporttini täältä tähän.

työpaikalla 10.5.08

Miero