Out Of The Silent Planet

On maanantai-ilta. Stereoissani soi hyvin hiljaisella volyymilla Iron Maiden. Painelen peukalollani sitä kohtaa kehossani, jossa on pallea ja kylkiluita. Kylkiluihin sattuu, mutta ei kovin paljoa. Sen siitä saa kun töissä roikkuu pää alaspäin ja solmii rusetteja. Tämän lisäksi olen hengittänyt valtavan määrän pölyä, juonut paljon kahvia ja jutellut noise-musiikista ja sen synnystä.

Pääsin töistä kolme tuntia aiemmin kuin alunperin arveltiin. Sen kunniaksi olen maannut sohvalla ja katsonut mielestäni maailman parasta tv-sarjaa, The Wirea. En jaksa tarttua koulutehtäviin, en näköjään ota yhteyttä enää kehenkään ja jotenkin vain odotan, että joku tulee ja pelastaa minut täältä. Tiskit lojuvat keittiössä, imuri ei ilmeisesti toimi omatoimisesti. Valehtelen itselleni, että ihan kohta hoidan talouden takaisin kuntoon, teen terveellistä ruokaa, kävelen töihin ja löydän siinä jossain, ns. matkan varrella, vielä itselleni seuralaisen. Toivon voivani olla niin paljon töissä, että käyn kotona vain nukkumassa. En olisi uskonut, että minusta, siitä supliikkimiehestä joka osaa soittaa naista, tulee katkera vanhus. The Lord works in mysterious ways. Otan jokailtaisen annoksen kemikaalia, jotta saan nukuttua ja olen taas aamulla kofeiinin voimin toimiva tehokas pieni porsas rattaiston pyörteissä.

***

On tiistaiaamu. Herään herätyskellon lempeään helinään ja lompsin keittiöön keittämään kahvia. Käyn suihkussa ja avaan tietokoneen. Kollaan sähköpostit ja facebookista kavereiden kuulumiset. Teen jonkun typerän tilapäivityksen ja luen netistä uutiset samalla kun juon kahvia. Puen päälleni, juon toisen kupin kahvia ja lähden töihin vain päästäkseni sieltä kotiin makaamaan sohvalle ja katsomaan lisää The Wirea. Päätän siivota jonain toisena päivänä.

(otsikko Iron Maidenia)