"On soitettava Ilpolle."

Hyvää sunnuntaita kaikille tasapuolisesti. Paitsi tietty toisille vähemmän kuin toisille mutta te tiedätte oman arvonne ihan nimiä mainitsemattakin. Paitsi Seppo kun se on vähän vajaa. Mutta siis, asiaan.

Vappu meni dukkoillessa susirajalla. Kivaa oli. Varsinkin miltei koko ajan (tähän ei lasketa niitä hetkiä kun työstressailin etukäteen). Koska neiti C kertoili asioiden kulun jälleen kerran kovin loistavasti, jäänee minun tehtäväkseni enää sitten kertoilla visiitin jälkeisistä asioista.

Tulin siis eilen takaisin pääkaupunkiin ja junan pysähdyttyä ampaisinkin suorinta reittiä töihin. Minulla oli valtava hoppu ja vain rajattu määrä aikaa erinäisten vitaalien tehtävien tekemistä varten. Suoritin tehtävät hyvän etukäteisajattelun turvin puolessa tunnissa ja loppupäivä sitten menikin rauhallisen verkkaisessa tahdissa. Paitsi sitten, kun tiesin pääseväni kotiin erään askareen jälkeen. Silloin uurastin taas.

Töistä ampaisin ahman lailla kotibunkkeriin ja olin tovin tekemättä mitään mainitsemisen arvoista. Sitten alkoi yhteydenottojen vuo ja lopputuloksena suunnitelma mennä Töölönlahden rannalle hyvässä seurassa sanailemaan ja nauttimaan alkoholia auringonpaisteessa.

Ihmisiä alkoi saapua toiseltakin paikkakunnalta tätä tilaisuutta (tai sitten Tavastian keikkaa) varten ja aloimme kasata urheita joukkojamme Kampin rullauspaikalle eli sille oudonmuotoiselle ”torille” Musamaailman vieressä. Istuimme ja rupattelimme, päihdyimme hiljalleen ja väkimäärä kasvoi. Kun pääluku osoitti yhdeksää, oli aika siirtyä myöskin nauttimaan ateriaa. Siispä Arkadian Kebabiin einestämään. Sieltä oli tarkoitus sitten siirtyä Tölikälle ja houkutella myös iki-ihanat Nuu, Kesis ja Väkivaltainen Hippi seurueeseen. Emmepä menneetkään, vaan osan ihmisistä ollessa väsyneitä ja kylmissään (osoittaa kyllä ihailtavaa sitkeyttä dokata keskiviikosta alkaen vailla välipäiviä), siirryimme luokseni katsomaan Mokomaa ja Nicolea dvd:ltä.

Volyymi oli kova ja fiilis oli hyvä. Sitten piti siirtyä Tavastialle kyseisten orkestereiden performanssien pariin. Keikat olivat hyvät ja kaljaa myytiin rahaa vastaan. Valomiehet olivat hyvät ja hereillä (tosin harmittaa vähän Mokoman periaatepäätös kieltää värivalot keikoillaan) ja Nicolen miksaajana ollutta henkilöä oli viihdyttävää seurata. Luottomiksaajansa Hannu ei ollut paikalla vaan liukujen takana seisoi joku nuorimies, joka ainakin sivusta seurattuna oli kovinkin paniikissa keikan verran.

Keikkojen jälkeen olen lähtenyt kotiin ja mystisesti siirtynyt, sillä kotimatka on (jälleen) muistikuvaton eli muistivapaata aluetta. Kotona olen mennyt nukkumaan ja sitten on tapahtunut kummia.

Herään (tai oikeastaan havahdun) siihen, että asunnon ulko-ovi sulkeutuu. Klonks. Tuijotan ovea enkä oikein meinaa ymmärtää. Sitten tajuan, että olen unessa tai vastaavassa tilassa päättänyt siirtyä asunnosta pois, päälläni t-paita, bokserit ja yksi sukka. Olen siis laittanut itseni rappukäytävään vailla avaimia ja säädyllistä vaatetusta. Minuutit kuluvat, ne venyvät ja vanuvat kun istun rappusilla ja mietin seuraavaa liikettä. Lopulta, noin tunnin kuluttua, tajuan, ettei esim. lehdenjakaja ole nyt tulossa, joten minun on otettava härkää sarvista ja kohdattava seinänaapurini ensimmäistä kertaa. Asettelen käteni varovaisesti ovikellollensa ja pyöräytän. Ei hiiskaustakaan. Pyöräytän toiseen suuntaan. Sama lopputulos. Lopulta koputan varovaisesti oveen (tietämättä kellonaikaa ja mahdollisia unenlahjojaan) ja hyvinkin pian sisältä kuuluu ei-iloinen huuto: ”Kuka siellä?!?” Esittelen itseni ja kerron tilanteen. Naapuri tulee avaamaan oven, ojentaa puhelimen ja saan soitetuksi huoltomiehelle.

Siispä takaisin rappusille istumaan ja odottamaan huoltomiehen saapumista. Aika kylmä oli istua. Varsinkin kun saapumisajankohta-arvio oli humoristisesti alakanttiin. Lopulta huoltomies tulee paikalle avaimien kanssa. Ilakoin sydämeni pohjasta ja irtaudun patterista. Huoltomies pääsee rappuun ja asuntoni ovelle. Käy kovin nopeasti ilmi, etten ole pääsemässä asuntoon sisälle. Mies ilmoittaa ”ei meillä ollut sun asunnon avaimia tossa piikissä” ja soittaa kollegalleen, Ilpolle. Tämän jälkeen mies ilmoittaa lähtevänsä Myllypuroon joten masentuneena lyyhistyn takaisin patterin viereen nauttimaan sen viimeisistä lämmönhitusista.

Maailman pisimmän ajanjakson jälkeen kuulen rapun oven avautuvan (sitä ennen naapuri on lähtenyt jo asioimaan jonnekin ja ollut järkyttynyt minun istuessa edelleen kylmillä kivisillä portailla) ja tällä kertaa huoltomiehellä on valtava metallikehä täynnä avaimia. Yritän hymyillä mutta huuleni eivät meinaa toimia halutulla tavalla. Asuntoni ovi aukeaa nopeasti ja huoltomies itse ottaa palvelun hinnan puheeksi: ”Sä varmaan haluat alennusta tästä hinnasta?” Myönnän asian, enkä kerro, että odotutin soittamista juuri tämän kalliin hinnan takia, kunnes muistin vara-avaimien haltijan olevan Japanissa. Huoltomiehen mielestä palvelusta ei valtavan odottamisen jälkeen ole soveliasta pyytää korvausta ja olen erittäin samaa mieltä.

Siispä vihdoinkin, noin kahden tunnin ja neljänkymmenen minuutin kuluttua oven sulkeutumisesta, suljen sen jälleen, tällä kertaa itse asunnon sisällä oleskellen. Laahustan sänkyyn tietokoneen kautta ja nukun muutaman tunnin.

Nyt sitten juon kahvia ja harkitsen kauppareissua, olokin alkaa olla vähitellen lämmin.