Sunnuntaita. Taustalla Von Hertzen Brothersin soidessa on hyvä vähän käydä läpi menneen viikonlopun juttuja. Tai oikeastaan perjantain enimmäkseen. Miksikö näin? Sehän selviää sinulle, rakas lukija, tuota pikaa.
Perjantaina odotin oikeastaan koko työpäivän valtavalla innolla päivän päättymistä. Olin ajatellut pääseväni lähtemään töistä reilusti etuajassa ja täten pääkaupungin sykkeeseen ajoissa. Suunnitelmahan kusi välittömästi alleen, pomojen lähtiessä Tammisaareen johonkin palaveriin ja heidän tullessa vasta puolen kolmen tienoilla takaisin.
Lähdin siis töistä normaaliin aikaan ja heti Helsinkiin päästyäni ryntäsin kotiin ja suihkuun. Bussimatkalla kotiin kerkesin suunnittelemaan itsemurhani. Suihkusta tultuani ystäväni soittikin jo ja päätimme mennä nauttimaan pussikaljaa Koffin puistoon. Koffari otti meidät vastaan ilomielin ja lämpötilan ollessa vakaissa hellelukemissa, oli väkeä paikalla erittäin paljon. Istuimme Koffarissa yhdentoista oluen verran, seurueemme koon vähitellen kasvaessa kahdesta henkilöstä neljään.
Sain illan myötä paljon henkistä tukea moraaliseen dilemmaani ja vaikka vielä olenkin suuri kysymysmerkki, on olotilani vähän helpompi. Kun kello löi riittävästi, menimme Semifinaliin katsomaan Sydän, Sydäntä. Heitä lämmittelemässä oli Candy Cane ja olin erittäin positiivisesti yllättynyt. Muistan yhtyeen nimen jostain yli kymmenen vuoden takaa mutta musiikkityylinsä oli muuttunut hyvin radikaalisti. Kuten heidän sivuillaankin osuvasti lukee:
CC RECORDED ALBUMS
& EP'S IN 1995 TO 2005, BUT FUCK THAT.
Sydän, Sydämen teema tällä kertaa oli talvi ja uskon heillä olleen aika lämmin parin ensimmäisen biisin aikana. Vaatetuksenahan oli aivan täyttä toppavaatetusta, pipoa, kaulaliinaa ja niin edelleen. Yleisölle myös tarjoiltiin glögiä ja joulupukki tuli kesken keikan jakamaan lahjoja. Tästä kaikesta jäi Kesäminkki ikävä kyllä paitsi pysytellessään visusti reviirillään On The Rocksissa.
Keikan jälkeen oli aika siirtyä hakemaan ruokaa ja vastoin ennustuksiani hainkin hampurilaista. Pari ystävääni (ottosiskoni ja eräs toinen jonka lempinimeä täällä blogissa en muista enää. Miksi pitää olla niin salamyhkäinen? Ei tästä tule… muistanpas sittenkin! Myr De Noms!) tulivat luokseni syömään ja sitten poistuivat kun kohteliaasti pyysin monta kertaa. Halusin nukkumaan.
Lauantai tuli nopeasti ja tajusin vasta yhden aikoihin iltapäivällä, etten ole ostanut kotiin mitään syötävää. Niinpä äkkiä vaatetta päälle ja kauppaan. Hain samalla myöskin pari elokuvaa joista National Treasure II:n katsoin heti kun ruoka oli valmista. Saatoin vähän nukahdella mutta aion silti ostaa sen omaksi, sitten joskus.
Toisena leffana oli We Own The Night ja kylläpä oli positiivinen yllätys! Tämä leffa tulee takuuvarmasti myös omaan dvd-hyllyyni (täytyisi ostaa lisää säilytystilaa, hyllytila loppuu ihan kohta). Eilen olen siis käynyt ulkona tasan kerran. Tänään aion mennä enemmän. En vain tiedä mitä tekisin. Pitäisi ehkä ostaa jotain vaatteita. Rahaa ei siihen varsinaisesti olisi. Olisi kiva kuulla Ghitan kuulumisia vaikkapa blogin muodossa. *vink vink*
Nyt suihkuun. Minulle on muodostumassa pari rastaa selkeästi. Onpas taas irrallisia lauseita.
oo, vähänkö hienoa kun jaksaa tolleen teemailla! tää on varmaan menny sekasin kelien puolesta sen kanssa, kun viime kesänä lontoossa oli sellanen +10 astetta ja yhdessä baarissa hawajibileet, hiekkaa lattiat täynnä ja tarjoilijattaret hytisivät ja nöpöttivät pikku bikineissään tarjoillessaan pina coladia.
VastaaPoistalauseiden irrallisuuden käyttö oli erihienoa, vähän niinkuin fight clubissa vilahtelee niitä pippelin kuvia, niin joutuu vähän aikaan kelaamaan, että lukiko tai näkikö oikein.
miau!