En muista lapsuudestani kovinkaan paljoa. Pieniä tuokiokuvia sieltä täältä, mutta en oikein mitään sellaisia ajanjaksoja. Ensimmäiset musiikkiin liittyvät muistot sijoittuvat erään naapurintytön (johon olin tietenkin ihastunut) keittiöön ja johonkin leipomisjuttuun. Siellä ollessa kuulin ensimmäistä kertaa suomenkielistä pop-musiikkia. Yhtye oli Leevi & The Leavings mutta levystä ei ole mitään käsitystä.
Muistan innostuneeni siitä, että ymmärsin tekstin ja teksti oli vielä jotenkin hupaisasti kirjoitettu. Pyysin saada kopion kasetista itselleni. Muutaman päivän kuluttua sain kuin sainkin nauhan ja sen a-puolella oli kyseinen albumi. B-puoli olisi taasen jäänyt tyhjäksi, joten sinne oli tämän naapurintytön äidin työkaveri kopioinut Bogart Co:n levyn. Lienee pakko myöntää, että sehän oli aivan huomattavan paljon parempi kuin Leevin levy. Oli energiaa pojanviikarille.
Voisin tähän siis helpolla valita Bogart Co:lta joko 24 Hoursin tai All The Best Girlsin, mutta näin en tee. Kyseisistä tapahtumista paria vuotta myöhemmin kuulin ensimmäisen kerran ikinä suomenkielistä musiikkia, jonka teksti kosketti minua jotenkin erityisesti ja sen tekstin luoma mielikuva joutilaisuudesta ja valintojen mahdollisuuksista (ja koko tilanteen muistijälki olohuoneessa seisomisesta koko biisin ajan) ovat vieläkin mukanani. Kun kuulin tämän päivän valintani, tajusin jollain tapaa tekstuaalisen kerronnan vahvuuden ja sen muassaan tuomat mahdollisuudet. Tuolla hetkellä rakastuin kieleemme.
Siispä matkaamme ajassa 21 vuotta taaksepäin ja vietämme hetken muistellen. Kolmas Nainen – Tästä asti aikaa
tiistai 10. toukokuuta 2011
Day 29 A song from your childhood
paskarteli kasaan:
Mierolainen
klo
8.24
0
kommenttia
maanantai 9. toukokuuta 2011
Day 28 A song that makes you feel guilty
Onks kukaa niinQ tehny tätä näi pitkälle? Et onX niinq tiatoo, et mitä tää meinaa? Voi tsiisos, mikä tehtävä.
En oikein ole varma, että mitä tässä tällä kertaa haetaan. Nopealla itsekosk... tutkiskelulla en keksi mitään sellaista biisiä, josta minulle tulisi syyllinen olo. Haetaanko tässä biisiä, jota on mahdollisesti oman vaikutuspiirin sisäpuolella ns. noloa digata? Biisiä joka tuo muistoihin jonkin nolon hetken aiemmasta kohtaa elämänlankaa? Biisiä jota kuunnellessaan aina tekee jonkun rikoksen?
Näistä erinäisistä vaihtoehdoista minulle viimeisin tarjoaa suoran assosiaation musiikkiin, joten mennään sillä. Kuten varmasti arvaattekin, niin seuraavaksi tulee sitten Rytmihäiriötä tällä listalla. Surmacore on tyylilajinsa ja biisit kertovat gambinapäissään tehdyistä veritöistä. Jos joskus poikkeaisin tältä hyvin vakaalta linjaltani (kunnioita toisen ihmisen koskemattomuutta), tekisin sen varmaankin tämän biisin tahtiin ja neuvomalla tavalla. Siispä kolmanneksi viimeinen musavisa-juttunen on Rytmihäiriö – Jos otan... niin tapan.
sähköuruilla sählääminen Sergein
alkoi pinnaa kiristää
riita kun ratkennut ei nyrkein
tartuit kättä pidempään
JOS OTAN NIIN TAPAN
JA MINÄHÄN OTAN
OTAN JA TAPAN
JA TAPETTUANIKIN OTAN
tuskin oli veri kuivaa vaatteissasi
kun jo istuit maijassa
vaan sanaharkan syy se mikä oli
sen jo ehdit unohtaa
JOS OTAN NIIN TAPAN
JA MINÄHÄN OTAN
OTAN JA TAPAN
JA TAPETTUANIKIN OTAN
varjoista muurien
löytyi valaistus
mielialalääkkeet
jeesus ja bodaus
siviilielämän taitoja vapauduttuasi
oitis opettelemaan siis dokaamaan!
maalari entinen nyttemmin on vainaa
kun kossus koitti anastaa
JOS OTAN NIIN TAPAN
JA MINÄHÄN OTAN
OTAN JA TAPAN
JA TAPETTUANIKIN OTAN
otan... tapan... tapan...
TAPA JA JUO!
paskarteli kasaan:
Mierolainen
klo
8.46
2
kommenttia
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Day 27 A song that you wish you could play
Olen aina kadehtinut virtuoosimaisia ihmisiä. Toki silkka soittotaito jo itsessään saa vahvan hyväksynnän, mutta kun siihen yhdistetään sävellystaito, alkaa olla paketti suhteellisen täydellinen.
Tämän päivän valinta valikoituu vähän hassusti. Jos olisin basisti, olisin ehdottomasti valinnut Les Claypoolin jalanjäljissä Primuksen ja heiltä bassovirtuoosibiisin Tommy The Cat. Se soittamisen nopeus ja tarkkuus, kuvion ollessa hyvinkin haastava ja nopeatempoinen, ja mies sen kuin puhelaulaa kaiken päälle samaan aikaan. Harmittavasti nyt en löydä sitä hyvää liveversiota. Yrittäkää ajankuluksenne löytää sitä Videoplastylla ollutta versiota.
Jos taasen olisin kitaristi, valitsisin varmaankin suomalaisen äärimetalliyhtye Fist In Fetuksen biisin Emancipation. Biisi on muutoinkin malliesimerkki hyvästä ja suhteellisen eeppisestä sovituksesta, kitarasoolot ovat timanttia ja ainoa moite tulee ärsyttävistä ohjelmoiduista rummuista. Oma suosikkikohtani alkaa tuolla 2:40 paikkeilla. Kupiaisen soittotaito on hyvin hämmentävä. Se melodiankuljetuksen keveys, mikä tuossakin esiintyy... huh huh.
Koska en ole kumpaakaan edellämainituista, valitsen yhden pitkän linjan suosikeistani ja päädyn valikoimaan brittiläisen Sikth-yhtyeen viimeiseksi jääneen albuminsa Death Of A Dead Day avausraidan Bland Street Bloom. Tässä jos jossain soittotaidot kohtaavat, vaikeatkin rytmitykset ja kaikenlaiset eri suuntiin tempovat muutokset vaikuttavat hyvin perustelluilta ja loogisilta myös soittajan näkökulmasta. Tämän biisin todella haluaisin hallita.
paskarteli kasaan:
Mierolainen
klo
7.52
0
kommenttia
lauantai 7. toukokuuta 2011
Day 26 A song that you can play on an instrument
Huh huh. Nyt on jo ihan ilta, enkä ole tätä merkintää vielä kirjoittanut. Aamulla kun heräsin tyynyttömästä, peittottomasta, lakanattomasta vuoteestani, olin vielä ihan ns. naamat eilisestä reissusta (miten on mahdollista, että on baari missä ei myydä bissetuoppeja mutta skumppaa saa 8€/plo?) ja tänään piti edustaa tietynlaisessa matineassa puolen päivän aikaan. Jouduin skarppaamaan itseni aivan äärille asti, että pystyin menemään paikalle. Löyhkäsin kuin rankkitynnyri (en tosin ole koskaan haistanut moista) ja kuvotin itseäni.
Long story short: Tasoittelu lipesi käsistä ja ainoa syy miksi olen nyt kotona, on se tosiasia, että olen ns. mammanpoika ja huomenna siis ajokunnossa ja äidillä vieraileva.
Sitten itse biisiin. Pitäisikö tässä nimetä se instrumentti, jolla biisin soittaa ja kuinka tarkasti yksi yhteen pitää osata? Koska minulla on jonkinlainen rumpujen soittelemisen tausta, valikoin kannut (öhö öhö!) instrumentikseni.
En muista koska olisin viimeksi soittanut rumpuja, mutta uskoisin silti pystyväni tähän Steven Adlerin suoritukseen ainakin pääosin. Suoritteessaan ei ole muistaakseni oikeastaan mitään fillejä eikä ghostauksia. Hulluna vaan rideä ja crasheja. Hyvin simppeli 4/4-keskitempoinen biisi. Kitarariffi on ihan silkkaa timanttia ja mirhamia. Siispä valintani on Guns N´Roses – Sweet Child O´ Mine
paskarteli kasaan:
Mierolainen
klo
20.36
3
kommenttia
perjantai 6. toukokuuta 2011
Day 25 A song that makes you laugh
Maku on hyvinkin jjjjjjännä juttu. Se tai ne määrittää maailman, kulttuurit, ihmiset, oikeastaan aivan kaiken. Tässä päiväkäskyssä yhdistyy niitä sitten kaksi. Ensinnäkin, minkälainen huumori maistuu kenestäkin hyvälle? Onko se sellaista intelligenttiä superaivohuumoria, jossa naurettavuusaspekti muodostuu lähinnä siitä, ettei tavallinen kadunkulkija ymmärrä jotain epäkohtaa tiedesanoja vilisevässä sanaparvessa? Vaiko kenties tissipilluöhöhöh?
Toiseksi, musiikkimakukin vaikuttaa ihan huomattavan paljon. Tästähän saisi vaikka kuinka hienon pohtielman kasaan jos nappaisi. Arvaatte varmaan, että jaksanko?
Aion tällä kertaa poimia kaksi biisiä jotka saavat minut nauramaan. Ensimmäinen näistä on ehkä sellaista superaivohuumoria siitä syystä, että se ei ole välttämättä valtaväestölle aukeavaa muusikkovitseilynsä takia ja musiikkimaku varmasti rajoittaa tämän yhtyeen kuulijoita. Skene on kieltämättä haastava ja joillekin se vaikuttaa vain sellaiselle, anteeksi sanavalintani, runkkaamiselle. Mutta siis, Panzerballett-niminen jazzin ja metallin maastoissa heiluva ryhmä ja heidän versionsa meille kaikille tutusta Danny Elfmanin tunnarista.
Toinen valintani on sitten tätä maanläheisempää huumoria. Jotenkin sitä aina jaksaa näille samoille jutuille nauraa. Risto ja Levy-yhtiön jätkät. Yllättävää kyllä, tästä ei sitten löytynytkään yhtään kunnollista Youtube-versiota. Onneksi Groovesharkista löytyi.
paskarteli kasaan:
Mierolainen
klo
8.59
0
kommenttia
torstai 5. toukokuuta 2011
Day 24 A song that you want to play at your funeral
Nyt alkaa käydä vähitellen lista loppunsa vierelle seisoskelemaan ja odottamaan vuoroaan. Viimeinen päivätehtävä pitää vuoronumeroaan käsissään ja on sen jo rypistänyt ihan mytyksi, musteensa alkaessa olla haalistunutta ja yhä enemmän ja enemmän kantajansa hikisissä kourissa. Valtaosa kollegoistaan on siirtynyt jo tuon rajan taa, sen mystisen rajan, jonka toiselta puolelta ei ole kukaan palannut kertomaan mitään. "Meitä on enää kuusi" se ajattelee ja tuntee sydämensä poukkoilevan nopeammalla temmolla.
Mutta nyt itse biisiin. Olen tästä samasta aiheesta tänne kirjoittanut joskus, mutta en nyt millään jaksa alkaa etsiä tekstiä käsiini. Perusolettamus on kuitenkin se, että jos valitsisin hautajaisiini musiikkia (en ole kyllä laisinkaan varma, miksi yrittäisin dj:n tointa haudan takaa), tämä yksi biisi soisi ihan takuuvarmasti.
Mielestäni tässä biisissä on jotain taianomaisen kaunista. Ehkä se on tuo laskeva synakuvio yhdistettynä hyvin kevyeen, suorastaan tapailevaan, kitarointiin säkkärissä, Ville Tuomen loistelias laulusuoritus ja tietysti rytmiryhmän tanakka työskentely. Tässä biisissä palaset todellakin loksahtavat kohdalleen ja ovat enemmän kuin summansa. Harmittaa, ettei tullut tätä biisiä nähtyä livenä, vaikka joskus Kyyrian näinkin Kaivarissa.
Valintani on siis Kyyria – Gift. Levytetty versio ja linkki sanoihin tässä ekaksi ja niiden alla Jyrkissä vedetty live.
http://www.lyricstime.com/kyyria-gift-lyrics.html
paskarteli kasaan:
Mierolainen
klo
7.44
2
kommenttia
keskiviikko 4. toukokuuta 2011
Day 23 A song that you want to play at your wedding
Nyt on kyseessä sellainen kohta listassa, että oksat pois, palasiksi, kokkoon ja liekkeihin. Sikälimikäli joskus tässä elämässäni päädyn tilanteeseen, jossa alttarilla seison puku päällä ja hikoilevin käsin survon sormusta jonkun ymmärtämättömän houkan vasempaan nimettömään, pitää kyseisessä juhlallisuudessa varmasti soida myös musiikki.
Koska en ole asiaa ajatellut sen ajankohdattomuuden vuoksi, tulee tämä nyt vähän tällain hankalasti eteen. Kirkossa pitää tietysti soida se uruilla (tai sitten koko sinffabändin avustuksella) soitettu joku häämarssi. Highway To Helliä eivät kuulemma suostu soittamaan, nuo pikkusieluiset kanttorit. Kirkkobiisiä en nyt lähde nimeämään, eikä onneksi tarvitsekaan.
Häävalssista itse asiassa minulla on vahva käsitys ja tätä käsitystä en kanssanne tässä kohtaa aio jakaa. Haluan pitää tiedon itselläni, vaikkei siihen ole oikeastaan mitään hyvää syytä.
Jotta tästä ei nyt tulisi ihan järjettömän vakavamielinen kirjoitelma, otetaan tähän tunnelmaa rikkomaan pieni kevennelmä. Ja se olkoon nyt sitten tämän päivän valintani. Kyseisessä biisissä on vähän samanlainen fiilis kuin Europen power-balladeissa ja aivan uskomattoman hieno kielioppivirhe kertsin tekstissä (koko biisin laulusuorituksesta puhumattakaan). Soisipa tämä häissäni.
No hyvä on sitten, valitaan tähän vielä joku sellainen toinen biisi. Ehkäpä tämä toinen olisi sitten se virallisten osuuksien jälkeen ilmaantuva musiikkikappale. Tästä pidän kovasti ja nimihän on myös aika sellainen positiivisuutta (tai maanisuutta) henkivä.
paskarteli kasaan:
Mierolainen
klo
7.18
3
kommenttia
tiistai 3. toukokuuta 2011
Day 22 A song that you listen to when you're sad
Nyt ei ole mielestäni mitenkään erityisen hyvä hetki muistella biisiä, jonka tulee laittaneeksi surun hetkellä soimaan. En nyt siis oikein muista edes sellaisia biisejä ja jos niitä alkaa muistella, saattaahan se sitten tuottaa surua? Elämääni ei oikein mahtuisi surua nyt kun moottoripyörä toimii, töissä on kivaa ja kesäloma ja vapaa mökki Saimaan rannalla ovat näköpiirissä.
Näin hatusta tempaisten kuitenkin alakulooni kuuntelisin varmaankin The Curen Bloodflowers-levyä. Robert Smithillä on kyky kirjoittaa sanoiksi ne tunteet, jotka jäsentämättöminä painivat kallossa. Melankoliaan taipuvaisena ihmisenä kyseisiin teksteihin on helppo samaistua ja ne allekirjoittaa nyökkäämällä tai hiljaa toteamalla ”niin juuri”. Samalla tietenkin hyvin kateellisena siitä, ettei itse koskaan pysty moiseen tekstittämiseen ja kenelle sitä enää tekstittäisikään. Ja varmaankin sataa vettä heti kun lähden töihin ihan kohta.
Siispä tänään valinta on The Curea ja biisinsä The Last Day Of Summer.
Sanat löytyvät tästä.
paskarteli kasaan:
Mierolainen
klo
8.08
0
kommenttia
maanantai 2. toukokuuta 2011
Day 21 A song that you listen to when you're happy
Kylläpä väsyttää. Viime yönä näin kemiallista unta ja se oli niin tapahtumarikas, että vaikka nukuin melkein kahdeksan tuntia, olen nyt ihan poikki. Yritetään silti mennä tämä merkintä läpi.
Musiikkimakuni on oikeasti suhteellisen laaja (vaikka tämä blogi eittämättä antaa suhteellisen kapeakatseisen kuvan metallipainotteisuudellaan) ja monipuolinen. Voin siis kuunnella melkeinpä mitä tahansa musiikkia ollessani iloinen. Yleensä iloisena musiikkiini kuuluu torvisektiot. En tiedä miksi, mutta brassisoittimet tuovat hymyn huulilleni. Siispä Sam & Dave, ska-musiikki tai vaikka joku big band-veto voi hyvinkin soida kodossani kun kesäinen aurinko paistaa ja on syytä olla hymyä.
Tänään biisiksi valikoituu mielestäni maailman paras ja karismaattisin laulaja ja yksi hänen tunnetuimmista biiseistään. Tästä jos jostain tulee hyvälle päälle. Onhan tietenkin haaveenani joskus päästä käymään kyseisen biisin kaupungissa. Muistaakseni MINÄ on lupautunut majoittamaankin. :)
Maanantaihin hyvää potkua tuo Frank Sinatra ja New York, New York (tämä versio on selkeästi Sinatran pitkän uran ehtoopuolella äänitetty mutta yhtä kaikki, aivan loistava).
paskarteli kasaan:
Mierolainen
klo
7.45
2
kommenttia
sunnuntai 1. toukokuuta 2011
Day 20 A song that you listen to when you're angry
Hei kaikki. Vappu on nyt lusittu ja mieleni halajavi makeisia ja eritoten suklaata. Jos olisin nainen, selittäisin asian sillä vanhalla seksin korvike-jutulla, mutta koska olen ainakin nimellisesti mies, en voi vedota tähänkään.
Vaan paskaakos tässä nyt mistään suklaista jauheta sen enempiä. Mennään musiikkiin.
Tämä biisi jonka valitsen, on hyvin omiaan vihaisena kuunteluun. Vihaisena kuunneltavan musiikin parametrit toteutuvat ihan heittämällä: Siinä on nopeaa tempoa, aggressiivisuutta, ilmeisesti eniten energiaa missään biisissä ikinä, vihainen teksti, suhteellisen kipakka laulusuoritus ja kaikki maailman parhaiten muutoinkin.
Tämä biisi käy tosin myös muihin asioihin kuin vihailuun. Itse tykkään kuunnella tätä tiskatessa ja varsinkin kokatessa on mukava hyräillä tämän tahtiin. Nukkumaanmenoa ennen pitää kyllä vähän vältellä, vaan herätyskellon soittoäänenä taasen kovin oiva.
Suosittelen myöskin kokeilemaan tätä esim. Mannerheimintiellä perjantai-iltapäivänä auton kanssa liikkuessa. Huolellinen road rage on aina paikallaan. Sitä omaa mielitiettyään hellästi lempiessä tämä voisi tuoda mukavan pikantin lisän aviovuoteen kuhinaan. Tai no, noista hommista en tiedä mitään. Lähden etsimään suklaata jostain kaupasta tai kioskista nyt. Kiitos hei.
Valintana siis hyvin itseoikeutetusti (ja nyt sitä volyymia) Strapping Young Lad – Shitstorm
paskarteli kasaan:
Mierolainen
klo
9.29
2
kommenttia